Kirjoittanut Mulan
Muutto on nyt entisen asunnon osalta ohi, viikko sitten jynssässimme ex-asuntomme paikkoja siistiin kuntoon. Luonnonkosmetiikka-workshoppini siityi tälle viikolle johtuen juuri tuosta muuttokiireestä. En olisi ehtinyt saada mitään aikaiseksi sen hullun myllyn keskellä. Mutta kappas vaan, kaksi päivää ennen workshoppia minut valtasi aivan hirveä ja ikävä flunssa! Vedin tänään toisen workshop-päivän ääni kähisten ja huomenna on loppurutistus tämän viikon osalta. Ensi viikolla meitä odottaa reissu Ruohonjuureen. :) Tänä iltana naputtelin vielä ahkerasti Powerpoint -slideja huomista varten. Toivottavasti se sujuu, kaikki päivät ovat niin erilaisia, että jokainen kerta jännittää!
Mutta nyt postauksen aiheeseen. Olen monesti huokaillut nähdessäni blogeissa esillä erilaisia kosmetiikkayllätyslaatikoita, jotka ovat ideana kivoja, mutteivät minulle sopivia. En juuri välitä synteettisestä kosmetiikasta, joten noiden normaalien boxien tilaamisessa ei olisi minulle mitään iloa.
Jolie kuitenkin vastasi tarpeeseeni ja nyt saatavilla on luonnonkosmetiikan oma yllätysbox. Luonnonkosmetiikkafanin unelma!
Tilasin itselleni heti kuuden kuukauden setin ja ensimmäinen paketti saapui jo viime kuussa, mutta koska olin täysin muuton keskellä, ei pystynyt paketista bloggaamaan. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan?
KESÄKUU
Jolie Box aloitti erittäin vahvasti ja melkeinpä kaikki tuotteet olivat minulle mieleisiä. Hassua, miten minä olin tosi varma, että ensimmäisessä paketissa olisi Patykan uusi vartalonkuorinta ja sieltähän se löytyi. :D Itse asiassa myös vähän toivoinkin sitä.
Toinen täyskokoinen tuote oli Kure Bazaarin kynsilakka, joka oli mieluisa yllätys sekin. Minulla oli tätä ennen vain yksi luonnonkosmetiikan kynsilakka (Kure Bazaar sekin), joten tällainen tuote oli tervetullut piristävällä värillään.
Goodion Cool Mint on mielestäni paras kolmesta Goodion suklaasta, jota olen maistanut. Herkullinen tuttavuus. Harmi, että yhden 48 gramman pakkaus maksaa peräti 5 euroa. Suklaa on hyvää, muttei sitä raaski jokaiseen herkutteluun ostaa hintansa takia.
Matkakokoisista tuotteista löytyi Madaran uutuus raekuorinta, jota haluan päästä testaamaan. Tosin luin Katja Kokon blogista, ettei tämä sopisi akneiholle. Nyt en tiedä, uskallanko käyttää tuotetta, vaikka pakkauksessa lukee, että sopii kaikille ihotyypeille (aknehan ei ole ihotyyppi). Tällä hetkellä minulla ei ole kipeitä eikä tulehtuneita finnejä naamassa juuri ollenkaan, joten mietin, voisiko tuosta olla jotain haittaa. Hitsi, kun en tiedä.
Absolutionin puhdistugeeli on minulle tuttu testereistä. Tuote on kiva, muttei mitenkään iskenyt. Olen suosinut ihonhoidossa monta kuukautta hellävaraisempaa puhdistusta, joten en odota pääseväni käyttämään tätä sormet syyhyten.
Näytteistä Little Butterfly London Change Creamin kerrotaan olevan sarjan tähtituote. Se sopii kuulemma vaippavoiteeksi, myös hyttysenpuremiin, kuiville kantapäille ja pieniin haavoihin. Nää vauvasarjat eivät yleensä innosta minua, eikä tämä merkki ollut mitenkään poikkeus, vaikka voide monipuoliselta kuulostaakin.
Iroisien BB-voide löytyy minulta täysikokoisena, joten testeri ei tuo minulle mitään uutta. Estelle & Thildin päivävoide BioHydrate ei saa sukkiani pyörimään jaloissa, mutta testaan sitä ihan mielelläni.
Yksi boxin mielenkiintoisimpia tuotteita on ehdottomasti May Lindstrom Skinin Blue Cocoon. Olen omistanut kyseistä balmia kaksi purnukkaa. Nyt kun MLS:n hinnat nousivat, jouduin toteamaan, että minun budjettini ei enää salli tulevaisuudessa kyseisen brändin tuotteita. Jos hintamuutoksesta olisi ilmoitettu etukäteen*, olisin käynyt ostamassa itselleni sarjan hunajapuhdistusvoiteen, The Clean Dirt -kuorinnan ja Problem Solver -naamion, jonka olin kerran jo ostanut ja tykännyt. Boxin sisältämä harvinainen näytekokopakkaus antoi minulle viimeisen mahdollisuuden fiilistellä Blue Cocoon balmia ennen kuin tiemme eroavat. Balmi on hyvää, muttei yli 150 euron arvoista.
Iloisin yllättäjä paketissa oli Weledan Jardi de Vie -tuoksunäyte. Huomasin, kun nämä tulivat markkinoille ja olen halunnut päästä testaamaan niitä siitä asti. Ihanaa, että tällainen tuli sitten lähetettyä minulle ilman, että tarvitsi erikseen mennä minnekään. :)
*Olisin halunnut esitellä blogissani May Lindstrom Skinin tuotteita, mutta olin juuri ehtinyt käyttää The Problem Solverin loppuun ja The Blue Cocoon ihan loppusuoralle, jolloin tuotteista ei saanut enää kuvausmateriaalia. En sitten ehtinyt ostaa uusia tuotteita ennen kuin hinnat nousivat monta kymppiä. Tämä harmitti itseäni paljon, sillä sarja olisi ollut esittelemisen arvoinen ja minusta olisi ollut kiva kirjoittaa kalliimmasta brändistä jo siksi, että niistä luonnollisesti löytyy blogeista vähemmän arvosteluja.
HEINÄKUU
Heinäkuun paketti ei ole pettymys sekään. Aukaistessani paketin päästin lyhyen ajan sisällä parikin riemun kiljahdusta, minkä tällä möreällä nuhaäänellä suinkaan voi saada aikaiseksi. Neal's Yard Remediesin puhdistusliinat ovat juuri se mitä tarvitsen tällä hetkellä (miten ne tiesi?). Aikaisemmat loppuivat ehkä pari viikkoa sitten enkä ollut saanut aikaiseksi ostaa uusia. Hih, säästyipä sekin reissu. ^_^
Lisää iloa tuotti lempihuulirasvamerkkini Hurraw!, joka löytyi paketista uutuus papaija-ananaksena. Tätä olen niin halunnut kokeilla. Vitsit, mikä mäihä.
Unique Leave-in-Spray minulta jo löytyykin tuotetestausten kautta. Toimiva ja mieluisa tuote, mutta haluaisin jo päästä käyttämään jotain toista vaihtelun takia. Tämä ei siksi ollut minulle kovin toivottu tuote boxiin, joskaan ei varsinaisesti huonokaan.
Doftin Kikatus-saippua on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta minulla odottaa jo yksi palasaippua pääsyä lavuaarin reunalle. Tosin käsintehty lähituote on aina kokeilunarvoinen, vaikka saippua hitaasti kuluvatkin. Tämä pääsee varmasti käyttöön ennemmin tai myöhemmin.
Näytteissä minulla oli vähän huonoa onnea, sillä omistan jo täyskoon John Mastes Organics Spearmint & Meadosweet shampoosta. Tosin kiva toisia Jolieboxilaisia ajatellen, että pääsevät testaamaan tätä, jos tuote ei ole ennestään tuttu. Mossan Skin Perfector Tinting Moisturiser (aka BB-voide) testeri minulla on ollutkin ja sävy oli väärän sävyinen. Tämä testeri menee siis suoraan jollekin toiselle. Tosin Mossalta löytyi myös Cleansing Creme Mousse, jota en ole vielä testannut. Se vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kokeilulta.
Absolutionin näytteistä löytyi suihkugeeli ja vartalovoide. Monet Absolutionin tuotteet ovat tuoksuneet nenääni vähän epämiellyttäville, joten en odota näiltä testereiltä paljoa.
Mukaan mahtui taas yksi vauvasarjatuote, tällä kertaa Little Butterfly Londonin vauvaöljy. Sopii aikusille esimerkiksi after sun -tuotteeksi. Itse aurinkosuojaksi voikin käyttää Acorellen Sunbalmia (näytekoko), jossa on 30 suojakerroin. Täysin läpinäkyvä ja luonnollinen ja sopii hyvin kasvoille, kerrotaan Jolie Boxin esittelylapussa.
Heinäkuun boxin suurin ihmetys ja yllätys oli ehdottomasti Velea Fina Silk -kasvosieni, jonka nähdessäni ensimmäinen reaktioni oli: "Mikä hitsi tää on?". Sieni sopii kuulemma kasvojen puhdistukseen, meikinopoistoon ja kuorintaan. Jo pidemmän aikaa konjac-sientä käyttäneenä täytyy silti myöntää, että olen tätä kasvosientä kohtaan skeptinen. Se jo näyttää jotenkin karhealta. Voiko sitä oikeasti käyttää ilman, että se on iholle liian kovakourainen? Kuinkahan pitkäikäinen sieni edes on? Onko tämä konjac-sienen haastaja? Näihin kysymyksiin täytyy uskaltaa etsiä vastauksia jossain vaiheessa. ;)
Molemmat boxit olivat hyviä ja olen kyllä tyytyväinen tilaukseeni. Tämän kuun paketti sisälsi enemmän täysikokoisia tuotteita ja aivan upouuden kasvojenpuhdistusvälineen, millaista ei ensimmäisessä paketissa nähty. Odotan innolla kolmatta pakettia ja mitä Jolien tiimi on siihen keksinyt. :)
torstai 7. heinäkuuta 2016
Vihdoinkin luonnonkosmetiikan yllätyslaatikko: Jolie Box
Tunnisteet:
absolution,
Acorelle,
arjenunelmaprojekti,
Doft,
Goodio,
Hurraw!,
joliebox,
Kure Bazaar,
Little Butterfly London,
luonnonkosmetikka,
Madara,
May Lindstrom Skin,
Neal's Yard Remedies,
patyka,
Unique Haircare,
Velea
torstai 30. kesäkuuta 2016
Kestävämmän kehityksen kuukautiset
Kirjoittanut Mulan
Tänään olisi sitten loppuloppusiivous. Olemme jynssänneet paikkoja puhtaiksi jo kaksi päivää, mutta tänään on pakko tulla puhdasta vanhassa asunnossa. Ajattelin kuitenkin kaiken tämän kiireen keskellä kirjoittaa yhden postauksen ennen kuin menen hinkkaamaan lattioita kirkkaan kiiltäviksi.
Olen seuraillut jonkin aikaa Instagramissa LeaStorea. Se on nettikauppa, joka tarjoaa ekologisia hygieniatuotteita naisille. Olen itse käyttänyt nyt yli viisi vuotta Luneten kuukuppia ja sen ulkomuoto alkaa vaikuttaa siltä, että olisi aika vaihtaa uuteen. LeaStoren Instatilillä kommentoin, että vuosien harjoittulusta huolimatta minulla tulee ohivuotoja. Siellä minulle suositeltiin toista merkkiä ja eri kuppikokoa.
Otin myöhemmin yhteyttä LeaStoreen ja pyysin, että saisin heiltä toisen merkin kuukuppia kokeiluun blogiimme. Minulle luotiin siellä kerta-alekoodi, jolla sain 50% alennusta kaikista hinnoista. Tällaisen tilauksen sitten tein:

| Ihanat nuo Kettu-karkit. Tällaisista pikkujutuista mä niin tykkään! ^__^ |
Tilasin itse asiassa kaksi kuukuppia, joista toinen ei ehtinyt kuvaan asti. Sain hyvin apua kupin oikean koon valitsemisessa, mutta pelkäsin, että minulle neuvottu kuppi saattaisi olla pituudeltaan sittenkin liian iso. Minulle suositeltiin MeLunan kuppia sen kuulemma ollessa jämäkämpää materiaalia Luneten kuukuppiin verrattuna. Uskalsin tilata kuppeja kaksi, koska nämä maksoivat 16,90 € kappale, mikä on melkein puolet Lunetten hinnasta. Ajattelin, että jos isompi kuppikoko on minulle sopiva, on sitä hyvä pitää ensimmäisinä kuukautispäivinä, jolloin itselläni vuoto on yleensä runsaampaa. Pienempi kuppi sopii sitten loppuaikaan, sillä sitä voisi olla kenties miellyttävämpi käyttää.
Koska kuukuppikaan ei ole minulla täysin pitävä, (jotkut väittää, että tamponit ovat varmoja, anna mun nauraa!) joudun edelleen käyttämään siteitä. Kolme-neljä vuotta sitten hankin itselleni kestositeitä hygienisistä, ekologisista ja taloudellisista syistä. Ne ovat vuosien saatossa myös ottaneet osumaa, jos ymmärrette mitä tarkoitan, joten nyt saamallani alennuskoodilla oli oiva tilaisuus päivittää hieman "vaippavarastojani". Käytän edelleen kertakäyttösiteitä, mutta tämä on yksi tapa vähentää niiden kulutusta. Kotioloissa ja kuukautisten ollessa loppupuolella käytän yleensä kestositeitä.
Minun oli tarkoitus ostaa joka tapauksessa useampi side (yhdellä kun ei pitkälle pötkitä), mutta LeaStoressa oli ilokseni vielä mukava kampanja pikkuhousunsuojan + kahden päiväsiteen + yhdenyösiteen ostajalle. Mukaan tuli päiväsiteen säilytyspussi (tässä tapauksessa norsu-kuvio <3) ja sappisaippua (jota voi käyttää mm. siteiden esipesuun).
Vanhat siteeni ovat tylsän valkoisia ja ostin ne aikoinaan siksi, että ne olivat luomua (halusin iholleni mahdollisimman puhdasta materiaalia ja kuvioilliset olivat "luomuttomia"). Hilivinksiksen kestositeissä löytyi vain kuviollisia vaihtoehtoja. Nämä ovat kyllä kauniita ja piristäviä väriläiskiä menkkojen muuten sietämättömään tilaan. Tykkään, mutta samalla hieman mietityttää noin kauniiden kuvioiden likaaminen verellä... Ehkä se motivoi niiden pesemistä tiuhaan jopa käsin. :D Olen nimittäin välillä heittänyt likaisen siteen pyykkikoppaan ja laittanut sen pesuun vasta kun olen pessyt muutenkin pyykkiä. Tiedetään, ei kovin fiksua. Onneksi monesti esipesen ne käsin ennen itse pyykkäystä.
Miksi käyttää kestositeitä:
-Luonnonkuituset materaalit antavat ihon hengittää ja voivat estää hiivatulehduksen syntymisen (vs. normaalit siteet)
-Se on ympäristöystävällinen ja kestävä
-Se on taloudellinen, sillä ei tarvitse ostaa kertakäyttösiteitä (niin paljon)
-Hilivinksis kestosuojat valmistetaan kotimaisena käsityönä pääosin kotimaisista materiaaleista --> tukee suomalaista käsityötä ja yritystä
Kestositeiden nurjapuolia:
-Aluksi täytyy sijoittaa rahaa vähän enemmän (yhden päiväsiteen hinta n. 10 e)
-Vaatii viitseliäisyyttä: pitää esipestä käsin ennen pyykkikoneeseen laittamista
-Ei voi käyttää julkisilla paikoilla, jos side vaatii vaihtoa
-Ei sovi myöskään yökyläilylle tai pidemmän vierailun ajaksi. Tai riippuu toki missä väleissä isäntäväen kanssa on: "Hei, onks ok, että mä laitan nää mun siteet tähän teidän pyykkitelineeseen kuivumaan?"
| Jokaisen kuukupin ostajalle tuli 2 kpl Milton Mini desinfiointitabletteja sekä kuppipyyhe |
Miksi käyttää kuukautiskuppia:
-ekologinen vaihtoehto, sillä siteitä ei tarvitse ollenkaan tai niitä tarvitsee huomattavasti vähemmän
-edullinen pitkällä aikavälillä
-voi tyhjentää 12 tunnin välein
-hygieeninen (pienempi todennäköisyys hiivatulehdukseen)
-sopii urheiluun
-ei kuivata limakalvoja eikä vaikuta negatiivisesti emättimen luonnolliseen kosteustasapainoon kuten tamponit
-voi käyttää jo ennakoiden ennen vuotojen alkamista, sillä se ei kuivata limakalvoja eikä sillä ole tulehdusriskiä
Kuukupin nurjapuolia:
-aluksi vaikea opetella käyttämään (mut niin oli tamponikin)
-ei sovi kaikille (anatomia yms.)
-hankala puhdistaa yleisessä vessassa, jos kopissa ei ole käsipesupaikkaa saatavilla (onneksi on kuppipyyhkeet)
Kirjoitan myöhemmin uusien kuppien kokeilusta (arvatkaa kenen menkat loppu melkein kuin seinään heti kun tää paketti tuli? :D). Kyseisessä postauksessa voisin myös avata enemmän, miten kuukuppia käytetään. :) Kuukupin käyttö on helpottanut merkittävästi elämääni kuukautisten aikaan, enkä voi edes kuvitella, miten mahtavaa olisi, jos ohivuotoni loppuisivat mallia vaihtamalla! Mutta vaikkeivät ne loppuisikaan, paluu tamponeihin on mahdotonta. Kuukuppi on paras kuukautiskumppani! <3
Onko muita "kuukuppilaisia"? Entä kestositeet? Uhka vai mahdollisuus?
torstai 23. kesäkuuta 2016
Nopeat kuulumiset
Kirjoittanut Mulan.
Tämä on se hetki, kun yksi kuva kertoo tuhat sanaa:
Ei, en asu normaalisti ihan näin sottaisasti (vaikkein mikään siivousintoilija olekaan), vaan minulla on kumppanin kanssa muutto. Ja siihen on mennyt Aikaa.
Muun muassa blogin kirjoittaminen on ollut erittäin haasteliasta jo sen takia, että tietokone, joka sisälsi kaikki blogia varten ottamani kuvat, siirrettiin uuteen asuntoon varmaan joku kolme viikkoa sitten. "Asetuimme" tänne vasta viime viikolla (ts. yövymme nykyään täällä, vaikka tavaraa puuttuu kuinka ja paljon).
En ole jaksanut tehdä mitään ylimääräistä, kaikki voimani - etenkin viimeisen viikon aikana - ovat menneet tähän muuttoon. Luonnonkosmetiikka -workshopiani siirrettiin nyt viikolla eteenpäin, jotta ehtisin valmistella sitä vähän paremmin. Tänään ehdinkin jo tehdä tuleville pajalaisilleni "Mitä jo tiedän luonnonkosmetiikasta" -visan. ^^
Vaikka tällaiset päällekäisyydet (muutto ja workshop) ahdistavat minua helposti, on toisaalta hyvä, että minulla on jotain mielekästä tasapainottamaan tätä muuttostressiä. Kun sain tänään siirrettyä ajatukset hetkeksi workshopin suunnitelluun, oli se hetki pois muuttamisen miettimisestä. Pakkasin myös osallistujille tänään goodiebageja ja olen melko tyytyväinen niiden sisältöön. Vielä odotan tuotteita parilta yhteistyötaholta, jotka lupasivat osallistua workshopiin.
Jaksain kuitenkin uskoa ja lohdutella itseäni, että teen kuitenkin tämän workshopin omasta mielenkiinnostani ja intohimostani ja se varmasti myös näkyy minusta workshopia pitäessä (tai niin ainakin toivon). Sekin myös on fakta, että kaikkia ei voi miellyttää.
P.S. Vaikka blogissa on ollut vähän hiljaisempaa tässä kuussa, yritän pysyä suht aktviisena Instagramin puolella. Seuraathan meitä jo siellä? :)
Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta!
Kuvan tuotteet saatu luonnonkosmetiikka-workshopia varten
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Ilosia yllätyksiä, osa 1: Kookosta Urtekramilta
kirjoittanut Pocahontas
Tämänkertainen maahantuojan tarjoama kokeiluni on ollut sikäli mielenkiintoinen, että olen suhtautunut nihkeähkösti niin kookokseen (nimenomaan kosmeettisten tuotteiden tuoksuna) kuin Urtekramiinkin. Mutta koska me röllit olemme rohkeaa väkeä, päätin tarttua härkää sarvista tai tässä tapauksessa tarkkaan ottaen Urtekramia kookossarjan puteleista. Lopputulema oli yllättävän myönteinen, mikä näin alkajaisiksi heti kerrottakoon kiireisimpien ajan säästämiseksi.
Kokeiluni sai alkusysäyksen Mulanin lahjoittamasta näytepakkausröykkiöstä, jonka joukossa oli Urtekramin kookossarjan vartalovoide ja shampoo (ellen ihan väärin muista). Olin vähän että Urtekramia-enpä-tiedä ja kookosta-hyhhyh-uskallanko-edes avata. Olin epäluuloinen ja vastahankainen. Suoraan sanoen nihkeä kuin huonosti kasteltu säämiskäliina likaista ikkunaruutua vasten.
Minulla ei varsinaisesti ole mitään raskauttavaa todistusaineistoa Urtekramia vastaan, ellei elämyshakuisuuttani lasketa tuotteiden viaksi. Minusta Urtekramin tuotteet vain ovat olleet jotenkin tylsiä ja mitäänsanomattomia pakkauksia myöten - tilanne vähän niin kuin niissä tarinoissa, joissa tytölle ei kunnollinen ja kiva naapurin poika ole kelvannut, vaan on täytynyt väen vängällä lyöttäytyä kaupungin hurjaluontoisimman komistuksen matkaan ja sitä myöten perikatoon. Jotain sellaista.
Mainitsin Mulanille, että tätä sarjaa tekisi mieleni kokeilla ihan kunnolla, eikä aikaakaan, kun aikaansaapa (=hyvin kasvatettu) jälkeläiseni oli järjestänyt kokeiltavakseni melko kattavan setin tuotteita:
Voi olla, että vähäiset odotukset - jotka nekin kielteisiä - saattavat antaa tämän kyseisen sarjan tuotteille jollakin paradoksaalisella tavalla jopa ansiotonta arvonnousua. Mene ja tiedä. Joka tapauksessaa tulin iloisesti yllätetyksi: kookoksen tuoksu tuotteissa on hyvin mieto, ja ne ovat käyttömukavuudeltaan ja "toimivuudeltaan" monen kalliimman sarjan vertaisia. Urtekramin ehdoton valtti tarkan/köyhän/pihin tytön valintatilanteessa on sarjan edullisuus.
Makuasiat ovat kuitenkin makuasioita ja tässä kohtaa myös hajuasioita: olisi kiinnostavaa saada vaikkapa Bellen näkemys (hmm...vai pitäisikö sanoa haistimus?) tähän asiaan, hänen hajuaistinsa kun on huomattavasti omaani herkempi. Kieltäydyn ottamasta vastaan mitään ikääntymiseen liittyviä teorioita - riittää, kun näkö ja kuulo ovat alkaneet minut epälojaalisti pettää (oli joku kolmaskin, en nyt vain muista, mikä...).
Kaiken kaikkiaan tämän iloisesti yllättäneen kokeilun loppukaneetiksi sopii toteamus hinta-laatu-suhteesta: se on kuluttajaystävällisesti kohdallaan.

| Arkista, edullista ja käyttökelpoista |

sunnuntai 22. toukokuuta 2016
"Mitä jos vaan söisit vähän vähemmän?"
Kirjoittanut Belle
Tai... mitä jos vaan söisin vähän enemmän?
Joskus asiat pitää kääntää ihan kunnolla päälaelleen, että näkee metsän puilta. Painoasioissa ongelma on erityisesti se, että niihin kohdistuva puhe on tosiasiassa hyvinkin ristiriitaista. On niitä jo sataan kertaan kuultuja totuuksia siitä, miten pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa, vähentää herkkuja, liikkua enemmän, ottaa itseä niskasta kiinni, käyttää itsekuria ja tahdonvoimaa. Kuulostaa varmasti kaikille tutulta? Eikä pelkästään tutulta, vaan todelta. Näinhän se on.
No, olen kyllä kuullut niitä toisiakin väitteitä. Että on tärkeää syödä säännöllisesti. Että kasviksia pitäisi syödä paljon, samoin proteiinia. Että ruokarytmi ja ennalta suunnittelu ovat tärkeitä. Että nälkä on laihduttajan pahin vihollinen. Ja olen mielessäni kompannut, että ehdottomasti, kuulostaa järkevältä.
Missä minulla silti tökkii? Siinä ruokarytmissä. Ja kun ateriaväli vaan venyy ja venyy ja kun päivä alkaa olla taas loppupuolella aivan surkeilla syömisillä, tulee helposti ajateltua, että noo, ei se nyt niin paha, ainakaan en ole syönyt liikaa. Ihan hetki sitten törmäsin jossain jonkun kommenttiin, että ikilaihduttaja on aina salaa tyytyväinen väliin jätettyyn ateriaan, sillä sehän tarkoittaa sitä, että huomenna on paino alempi. Ja vaikka kieltäydyn identifioitumasta ikilaihduttajaksi, huomasin pienen pistoksen tunteen tuota ajatusta haudutellessani. En ole kyllä vuosiin kuvitellut aterian väliinjättämisellä olevan pienintäkään vaikutusta painooni, (ainakaan positiivista), mutta kyllä siitä jonkinlaista hiljaista tyydytystäkin on saanut - enpäs olekaan mikään ahmatti, minulla on itsekuria. (Mutta, kuten ehkä myöhemmin vähän avaan asiaa, kyse ei ole millään muotoa itsekurista. Kyse on sen putteesta.)
Jo joskus vuosia sitten hämmästelin käteeni lykättyä 1200 kalorin dieettiä, (joka muuten nykytietämykseni valossa on ihan liian vähäkalorinen dieeti laihduttajalle), sillä minusta näytti, että sen mukaan pitäisi syödä enemmän kuin minä söin. No, vikahan on tietenkin minussa ja jossain huomaamattomassa napostelussani. Tai olisikohan kyse leivästä, johon ruokavalioni silloin tuntui rajoittuvan? Dieetin mukaan leipää syötäisiin sen verran kun nytkin söin, sen lisäksi vaan syötäisiin vielä vaikka mitä. Myöhemmin kun luin vähähiilarisesta ruokavaliosta, karppaus tuntui järkeenkäyvältä, minähän olin selvästi lihonut leivällä. Leipä on vihollinen, hiilarit lihottavat.
Vuosien varrella on tullut törmäiltyä moneen näkemykseen siitä, mikä milloinkin on se pääpahis, ja olen näistä näkemyksistä uskonut milloin mitäkin, ja ollut epäilevä milloin minkäkin suhteen. Mutta vaikka vastaus olisi tuntunut olevan se raakaruokailu ja superfoodit, en vain ole pystynyt mitään ruokafilosofiaa kunnolla omaksumaan.
Siitäkin on jo kauan, kun eräs ystäväni alkoi puhua minulle kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja mietti ääneen, voisikohan minun tapauksessani olla kyse siitä. Kämppikseni ihmetteli ylipainoani, kun hänen mielestään söin kuitenkin niin vähän. Ja kyllä, minusta on itsestäni tuntunut aina vähän oudolta, usein melko epäreilulta, että tällainen määrä ylipainoa ylläpidetään minun elämäntavoillani. Söin pienempiä annoksia kuin normaalipainoinen ystäväni, vedin saman verran herkkuja kuin joku toinen hoikista kavereistani. Kestin hyvin nälkää, söin monesti vain pari-kolme kertaa päivässä. Hyötyliikuin. Minulla oli parempi kunto kuin jollain toisella. Ja silti.
Niin. Silti.
Nyt viime aikoina on alkanut tapahtua korvien välissä. Tosin ei mitään uutta, oikeastaan. Mutta ensimmäistä kertaa olen alkanut tajuta, että ihan oikeasti kyseessä voi olla säästöliekki. Minun laskennallinen kalorinkulutukseni ja päivittäinen energiansaantini eivät vain tosiaankaan kohtaa. Ja luettuani Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti -kirjaa, osallistuttuani hänen samannimiselle verkkokurssilleen ja katsottuani kurssiin sisältyneen säästöliekkiä käsittelevän webinaarin uskallan vihdoin myöntää sen, mitä olen vuosia epäillyt: minä en oikeasti syö niin paljon.
No tottakai minä syön välillä herkkuja ja ties mitä epäterveellistä. Mutta pääasiassa syön ihan järkevää ruokaa. Ja juu, löytyy minulta se kilpirauhasen vajaatoimintakin. Mutta lääkityksen pitäisi olla jo kunnossa.
Olen toki jo pitkään tiennyt, että ruokarytmin kanssa minulla on ongelmia. Olen tiennyt, ja olen muka rehellisesti myöntänyt. Olen ajatellut, että asialle pitäisi tehdä jotain. Välillä näennäisesti yrittänyt tehdäkin jotakin. Itse asiassa ne pari kertaa, kun olen vähän onnistunut hetkellisesti laihduttamaan, ovat onnistuneet, kun olen panostanut säännölliseen syömiseen. Ja sitten on taas lipsahtanut. Ateriaväli on venynyt ja olen tuntenut hiljaista tyydytystä väliinjätetystä ruuasta. Niin vakuuttavasti kuin säännöllisen syömisen tärkeydestä onkin puhuttu, minä en ole ihan tosissani uskonut. Tai en ainakaan ole uskonut sen olevan oikeasti niin merkittävää. Vaikka esimerkiksi Patrik Borg listaa sen yhdeksi ensiarvoisen tärkeäksi painonhallinnan keinoksi, minä olen silti miettinyt enemmän niitä hiilareita, sitä sokeria, niitä rasvoja, sitä itsekuria...
Ja itse asiassa nyt kun aloin tätä asiaa ajatella, tajusin erään aika kauhean jutun. Minä olen käyttänyt aterian väliinjättämistä myös tietynlaisena rangaistuskeinona. (Hui, oikeasti, en ole tajunnut tätä aiemmin, ja nyt kun sen "sanoo ääneen", se kuulostaa hirmu karulta.) Kun ateriaväli on alkanut venähtää, olen monesti saattanut ajatella, että no jos ei ole asiaa ajoissa miettinyt, tai ei ole varannut jotain järkevää syötävää, ei ole edes ansainnut ateriaa. Olen myös rankaissut itseäni sillä ihan vaan siitä, että olen ylipainoinen. Mitäs olet niin lihava... Ja minä olen luullut, että minulla ei ole ollut mitään itseinhoon liittyvää ongelmaa!
Toisinaan on aika katsoa peiliin.
Nyt olen siis päättänyt, että vähään aikaan ainoa syömiseen liittyvä tavoitteeni on opetella syömään säännöllisesti. Vaikka mikä olisi. Ainoa tavoite se on siksi, että ylipäänsä ihmisen on vaikea keskittyä monen uuden asian opetteluun ja tämä nyt vain sattuu olemaan minulle ihan mielettömän haastava tehtävä kaikkine vanhoine piintymyksineen ja kuvitelmineen, puhumattakaan siitä, mihin keho on tottunut. Lisäksi tämä on syömisessäni se kaikkein oleellisin ongelma, joka vaikuttaa suoraan myös siihen, tuleeko kasviksia syötyä lähellekään tarpeeksi ja kuinka paljon tekee mieli herkkuja.
Sitten kun joskus tulevaisuudessa ateriarytmi on toivon mukaan kunnossa, alan viilaamaan niitä kasvisten, proteiinin ja herkkujen määriä, jos ne silloin vielä näyttävät hiomista tarvitsevan. Mutta yksi asia kerrallaan.
Nyt on opeteltava ihan vaan syömään tarpeeksi. Ja ajoissa.

lauantai 14. toukokuuta 2016
#Arjenunelmaprojekti -osallistu sinäkin!
Vastatessani viimeisimpään blogihaasteesseemme vinkkasin, että olen kehittelemässä omaa haastettani. Niin olinkin. Ja nyt se on valmis! Saanko esitellä:
#Arjenunelmaprojekti
Olen tämän kevään aikana ollut mukana yhdessä pienryhmässä, jonka tarkoituksena on ollut toteuttaa omia unelmiaan. Idea on lähteä viemään omaa unelmaansa eteenpäin pienen pienillä askelilla kohti tavoitettaan. Askeleet ovat siis vaatimattomia ja melko arkisia, mutta vievät lähemmäs kohti omaa unelmaa, mikä se ikinä onkin.
Minun oma pieni askeleeni ja unelmani (joka toivottavasti johtaa kohti isoa unelmaa) on järjestää kesällä nuorten aikuisten työpajalla muutaman päivän kestävä Luonnonkosmetiikka-workshop. Luonnonkosmetiikka on sydäntäni niin lähellä ja haluaisin myös muutenkin kuin blogin kautta jakaa tietoani ja kokemuksiani. En ole mikään kosmetiikkaekspertti (en todellakaan), mutta olen huomannut, että tiedän kuitenkin enemmän kuin ihmiset, jotka eivät tiedä kosmetiikasta ja varsinkaan luonnonkosmetiikasta mitään.
Olen todella innoissani tästä projektista! Tämä ei kuitenkaan ole niin erityisen ihmeellistä isommassa mittakaavassa vrt. unelmaan “ostin just itselleni omakotitalon”. Tämä ei vielä ole The Unelma. Siitäpä juuri tässä haasteessani on kysymys. Mikä on sinun arjenunelmaprojektisi? Joku kenties hyvinkin arkinen asia, joka kuitenkin tekee arjesta hyvää ja tuo sinulle hyvää mieltä. Jotain, mitä ajatellessa ja sen tekemisessä sinulle tulee hymy huulille ja pääsi täyttyy innostavista ajatuksista. Jotain, mitä on kiva tehdä. Jotain, mitä rakastat, mistä innostut.
Se voi olla villasukkien neulominen, työmatkapyöräily, kokkauskurssille osallistuminen -mitä tekemistä tahansa, mikä ilahduttaa sinua arjessasi!
Oma #arjenunelmaprojektini on ehdottomasti tämä Luonnonkosmetiikka-workshop. Olen naputellut monen monta sähköpostiviestiä, kysynyt kohderyhmältä toiveita ja ehdotuksia workshopin suhteen ja kehitellyt päässäni tietovisoja ja powerpoint-esityksiä.
Omaa tietouttani olen syventänyt lukemalla Katja Kokon kirjaa Aidosti Kaunis. Kokon blogia lukiessani päätin siirtyä vaahtoputsaristani puhdistusmaitoon ja öljypuhditukseen. Iho ei ole ottanut tästä muutoksesta ainakaan nokkiinsa ja omaan järkeeni käy, että ihonhoidon tulisi olla lempeää ja hellävaraista. Olen kuitenkin aikaisemmin pitkään yrittänyt hoitaa sitä kovin keinoin ja se tapa ei ole tuottanut kovinkaan hyvää tulosta.
Kohderyhmä on minusta erittäin tärkeä: vähävaraiset nuoret aikuiset, joilla on mielenterveysongelmista johtuen epärealistinen minäkuva ja huono itsetunto → itsestä huolehtiminen on jäänyt vähäiseksi. Tavoitteeni workshopissa onkin:
- Kertoa, mitä on luonnonkosmetiikka ja miksi sitä kannattaa käyttää
- Kuinka vähentää omaa kemikaalikuormaansa
- Tutustuttaa nuoret edullisiin, mutta laadukkaisiin luonnonkosmetiikkamerkkeihin
- Kannustaa nuoria huolehtimaan itsestään
- Antamaan nuorille varmuutta ihonhoitoon ja kosmetiikkatuotteiden hankkimiseen
Minulla olisi tarkoitus raportoida täällä blogin puolella projektini edistymistä. Tulen ainakin kirjoittamaan itse workshopista, kun se on pidetty. :)
Tässä vielä itse blogihaaste:
- Kerro, mikä on sinun #arjenunelmaprojektisi. Mikä toiminta tekee sinun arjestasi miellyttävää? Minkä tekeminen saa sinut hyvälle tuulelle?
- Jos sinulla on Instagram-tili, jossa jaat blogipostauksiesi kuvia, merkkaa haastepostaus-kuva tägillä #arjenunelmaprojekti. Tägää myös Kasvokkain-tilimme, niin voimme seurata arjenunelmiasi. :)
- Haasta kaverisi, jos haluat tietää, miten he tekevät arjestaan arjenunelmaa.
Nyt minua kovasti tietää, millaisia arjenunelmaprojekteja teillä toisilla on. :) Siksi haastankin muutaman bloggaajan ja toivoin, että haaste jatkaa tästä vielä eteenpäin!
Haastan seuraavat:
Keyword: Love: Jonna
Juille’s: Linda
Pinkit Korkokengät: Maiju
Luonnonkaunis: Jonna & Ann-Christine
Luonnollisempi: Riikka
Tuubitoleranssi: Jusu
P.S. Vaikkei kukaan haastaisikaan sinua, sen saa silti vapaasti napata, jos syntyi inspis kirjoittaa aiheesta! :)
Kuvissa Natural Goods Companyn ja Nordic Health Systemsin lahjoittamia tuotteita workshoppia varten.
torstai 12. toukokuuta 2016
Näin ajattelen
Kirjoittanut Pocahontas
Vastaanpa minäkin Juille'sin Lindan blogillemme heitettyyn haasteeseen.
Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
"Hiljaa istuen, tekemättä mitään, kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään".
Tämä vanha zeneniläinen sanonta on tällä hetkellä minulle totta sekä konkreettisesti ajankohdan vuoksi että symbolina elämän kulusta. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että jotkut asiat elämässä tapahtuvat ponnistuksitta, ilman että niiden kulkuun tarvitsee tai kannattaa puuttua.
Erityisen kiitollinen olen siitä, että tähän ikään (57v) on ehtinyt kertyä kokemusta niin paljon, että olen ainakin pikkuruisesti tai toisinaan oppinut erottamaan puuttumista vaativia asioita niistä, joihin puuttuminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puuttumatta jättäminen säästää vähintäänkin energiaa.
Kaltaiselleni AD/HD -persoonalle tämä on ollut ja on yhä kova läksy, sillä luontainen impulssiivisuus vaatii jatkuvasti raegoimaan kaikkeen tapahtuvaan. Meikäläisille langetettuun kiroukseen kun kuuluu bonuksena myös se, että emme pysty automattisesti karsimaan ympäristön ärsykkeistä tärkeitä vähemmän tärkeistä tai kokonaan sivuutettaviksi luokiteltavista. Sen sijaan tätä asiaa täytyy opetella yhä uudelleen ja uudelleen toistuvien metsään menemisten kautta. Onneksi metsässä on tilaa rauhoittua. Onneksi olen myös voinut luoda olosuhteitani rauhallisemmaksi niin, ettei ärsyketulva ole jatkuvasti pommittamassa minua. Tie siihen on tosin ollut pitkä ja kivinen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina se.
Toinen tärkeä kiitollisuuden aihe ovat läheiset ihmiset ympärilläni: sukulaiset, ystävät ja kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen kokenut merkityksellisiä kohtaamisia. Hetkellinenkin kokemus siitä, ettei ole täällä yksin (vaikka yksin onkin), on kiitollisuuden arvoista. Yhteyden kokeminen on kuitenkin lopulta se, joka jää muistoihin arvokkaana syvemmällä tasolla. Pinta on pintaa, ja siitä voi ja saa ja pitääkin nauttia, mutta oleellista on erottaa tärkeä vähemmän tärkeästä ja merkityksellisestä.
Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Tunnen hienoista kiusausta vastata, että jättäisin väliin erään koulutuksen, johon osallistuin yli 20 vuotta sitten. Sen seurauksena rakastuin tavalla, joka (hyvin yksinkertaistettuna ilmaisten) rikkoi avioliittoni tuottaen suunnattoman määrän kipua ja kärsimystä monelle ihmiselle - eikä vähiten itselleni. En kuitenkaan voi antaa tuota vastausta, koska se olisi monin tavoin epärehellinen ja laiskasti ajateltu vastaus.
Voitan myös kiusauksen käsitellä kyseistä asiaa syvällisemmin, vaan tyydyn ainoastaan toteamaan, että olen tehnyt kaikki (muutkin) elämäni ratkaisut niillä palikoilla ja eväillä, jotka ovat olleet käytössäni tuolloin. Sitä paitsi tuosta kaikesta on seurannut myös hyvää, halusinpa sitä myöntää tai en. En voi tietää, olisivatko asiat yhtään paremmin ilman niitä "valittuja" kokemuksia - siksi katuminen on turhaa. Katuminen on siinäkin mielessä houkan hommaa, että katuessa ihminen on jo osittain eri ihminen kuin se, joka on ne kaduttavat asiat tehnyt. Jos ei muuten, niin ainakin kokemuksen määrän osalta.
Vastaavia (joskaan ei näin dramaattisia) esimerkkejä löytyisi elämästäni vaikka kuinka. Jokaisen kohdalla päädyn samaan: vaikka joku valintani näyttää huonolta jonkin tietyn asian suhteen, se on voinut heittää siemenen jollekin elämäni sivupolulle kantaen hedelmää myöhemmin auttaen jopa löytämään uuden suunnan. Esimerkkinä olkoon ei-niin-loppuun-asti-ajateltu suhde erääseen mieheen, joka ei osoittautunut napakympiksi rakastettuna, mutta joka kannusti minua opiskelemaan suggetoterapiaa - valinta, joka osoittautui yhdeksi parhaista koskaan tekemistäni. Itse asiassa tätä suhdettakaan ei muuten olisi koskaan ollut ilman alussa mainitsemaani draamaa. Mielenkiintoinen pikku huomio.
Elämä vain näyttää yksinkertaisesti olevan sellaista, että useat valintamme vaikuttavat moniin asioihin muodostaen verkostoja, joissa yksi asia johtaa paitsi toiseen, myös kolmanteen jne. Emme mitenkään voi tietää, olisiko elämämme sen parempaa tai huonompaa, jos olisimme tehneet jossain kohtaa toisenlaisen valinnan tai jos elämä itsessään olisi kohdellut meitä toisin. Se on mahdotonta.
Mitä tähän hetkeen ja sen valintoihin tulee, ehdin kirjoittaa tähän jo diipadaapaa todellisen asian vierestä. En halunnut katsoa suoraan sitä, mitä oikeasti haluaisin. Syy on itselleni päivänselvä ja se on lukuisissa turpiinotoissa kyseisellä genrellä, rakkauselämän temmellyskentällä nimittäin. En ole vielä riittävästi suggeroinut pois vanhojen kokemusteni tuottamia pelkoja ja muistuttanut itseäni siitä, että menneet suhteeni perustuvat (tässä asiassa) olennaisin osin menneeseen persoonaani. Se on mennyttä, ja nyt on aika katsoa tulevaan, ei menneeseen.
Tiivistäen: vaihtaisin ilomielin sinkkuteeni parisuhteelliseen tai kumppanuuteen perustuvaan elämään. Yhteyden kokemiseen kotisohvalla - tai sen toisen - keittiön pöydän ääressä, luontopolulla. Tulipa sanotuksi ääneen ja kylläpä se kesti. Se kevään tulo ja ruohon kasvaminen.
Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Siihen, mikä on mahdollisesti elämän tarkoitus noin ylipäätään - ja onko sitä - minulla ei ole vastausta eikä mielipidettä. Samoin kuin kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, vastaan tähän: en tiedä. Olen ehkä outo, mutta minulle "en tiedä" on ihan yhtä hyvä vastaus kuin mikä tahansa muukin. Maailmassa on paljon enemmän sellaista, mihin minulla ei ole vastausta, kuin sellaista, mihin on. Senpä vuoksi se, etten tiedä vastauksia elämän tarkoitusta tai kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, ei häiritse minua sen enempää kuin tietämättömyys lukuisien muiden asioiden edessä. Siksi pohdiskelenkin elämän tarkoitusta vain oman elämäni näkökulmasta.
Olen nykyisin taipuvainen ajattelemaan, että luomme elämämme tarkoituksen itse omien olosuhteittemme, kokemustemme ja taipumustemme pohjalta - ja että jos elämällä on tarkoitus, se on on luoda tuo tarkoitus. Kokemukseni mukaan elämän tarkoitus voi muuttua elämän aikana tai "päätarkoituksen" rinnalla voi kulkea "sivutarkoituksia" kuin pieniä puroja, jotka yhtyvät suurempiin puroihin jne. Jokaisessa virrassa kulkevat mukanamme omat arvomme - joko tiedostamattamme tai tietoisesti.
Tärkeimmät tarkoitusta ja merkityksellisyyttä tuottaneet asiat elämässäni ovat liittyneet auttamiseen, tukemiseen, myötäelämiseen sekä toivon ja ilon virittämiseen milloin taiteen, milloin puhtaan viihteen parissa. Yhtä lailla olen tarvinnut noita asioita muiden lahjoittamina kuin ollut itse antajana. Vastavuoroisuus on tärkeää, koska vain vastavuoroisuudessa voimme kohdata tasavertaisina ja samanarvoisina. Pelkkänä antajana pitäytyminen on aivan yhtä itsekästä kuin ahnehtiva vastaanottaminen. Toinen ilman toista estää yhteyden syntymisen.
Elämäni tarkoituksen mukaan elämiseen liittyy luonnon (eläinkunta mukaanluettuna) kunnioittaminen ja pyrkimys sen suojelemiseen ja eettisten arvojen mukaan eläminen niin hyvin kuin se on mahdollista. Pienin mahdollinen tehtävä on seurata, mitä maailmalla tapahtuu, ja ottaa kantaa - olkoonkin, että oman hyvinvointini vuoksi tarvitsen lepotaukoja kaiken vastaanottamisessa.
Elämän tarkoituksellisuus liittyy minun maailmassani yhteyden kokemiseen ja kiitollisuuteen - eli tämä viimeinen kysymys vie ensimmäisen äärelle. Elämäni tarkoitusta toteuttaessani olen luomassa yhteyttä - ihmisiin, eläimiin, luontoon - ja tuo yhteyden kokeminen luo puolestaan suurinta mahdollista tarkoituksen ja kiitollisuuden tunnetta, jota voin kuvitella kokevani.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)