Näin ajattelen

Kirjoittanut Pocahontas

Vastaanpa minäkin Juille'sin Lindan blogillemme heitettyyn haasteeseen.

Mistä olet kiitollinen juuri nyt?


"Hiljaa istuen, tekemättä mitään, kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään".

Tämä vanha zeneniläinen sanonta on tällä hetkellä minulle totta sekä konkreettisesti ajankohdan vuoksi että symbolina elämän kulusta. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että jotkut asiat elämässä tapahtuvat ponnistuksitta, ilman että niiden kulkuun tarvitsee tai kannattaa puuttua.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että tähän ikään (57v) on ehtinyt kertyä kokemusta niin paljon, että olen ainakin pikkuruisesti tai toisinaan oppinut erottamaan puuttumista vaativia asioita niistä, joihin puuttuminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puuttumatta jättäminen säästää vähintäänkin energiaa.

Kaltaiselleni AD/HD -persoonalle tämä on ollut ja on yhä kova läksy, sillä luontainen impulssiivisuus vaatii jatkuvasti raegoimaan kaikkeen tapahtuvaan. Meikäläisille langetettuun kiroukseen kun kuuluu bonuksena myös se, että emme pysty automattisesti karsimaan ympäristön ärsykkeistä tärkeitä vähemmän tärkeistä tai kokonaan sivuutettaviksi luokiteltavista. Sen sijaan tätä asiaa täytyy opetella yhä uudelleen ja uudelleen toistuvien metsään menemisten kautta. Onneksi metsässä on tilaa rauhoittua. Onneksi olen myös voinut luoda olosuhteitani rauhallisemmaksi niin, ettei ärsyketulva ole jatkuvasti pommittamassa minua. Tie siihen on tosin ollut pitkä ja kivinen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina se.

 Toinen tärkeä kiitollisuuden aihe ovat läheiset ihmiset ympärilläni: sukulaiset, ystävät ja kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen kokenut merkityksellisiä kohtaamisia. Hetkellinenkin kokemus siitä, ettei ole täällä yksin (vaikka yksin onkin), on kiitollisuuden arvoista. Yhteyden kokeminen on kuitenkin lopulta se, joka jää muistoihin arvokkaana syvemmällä tasolla. Pinta on pintaa, ja siitä voi ja saa ja pitääkin nauttia, mutta oleellista on erottaa tärkeä vähemmän tärkeästä ja merkityksellisestä.


Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit? 

 Tunnen hienoista kiusausta vastata, että jättäisin väliin erään koulutuksen, johon osallistuin yli 20 vuotta sitten. Sen seurauksena rakastuin tavalla, joka (hyvin yksinkertaistettuna ilmaisten) rikkoi avioliittoni tuottaen suunnattoman määrän kipua ja kärsimystä monelle ihmiselle - eikä vähiten itselleni. En kuitenkaan voi antaa tuota vastausta, koska se olisi monin tavoin epärehellinen ja laiskasti ajateltu vastaus.

Voitan myös kiusauksen käsitellä kyseistä asiaa syvällisemmin, vaan tyydyn ainoastaan toteamaan, että olen tehnyt kaikki (muutkin) elämäni ratkaisut niillä palikoilla ja eväillä, jotka ovat olleet käytössäni tuolloin. Sitä paitsi tuosta kaikesta on seurannut myös hyvää, halusinpa sitä myöntää tai en. En voi tietää, olisivatko asiat yhtään paremmin ilman niitä "valittuja" kokemuksia - siksi katuminen on turhaa. Katuminen on siinäkin mielessä houkan hommaa, että katuessa ihminen on jo osittain eri ihminen kuin se, joka on ne kaduttavat asiat tehnyt. Jos ei muuten, niin ainakin kokemuksen määrän osalta.

Vastaavia (joskaan ei näin dramaattisia) esimerkkejä löytyisi elämästäni vaikka kuinka. Jokaisen kohdalla päädyn samaan: vaikka joku valintani näyttää huonolta jonkin tietyn asian suhteen, se on voinut heittää siemenen jollekin elämäni sivupolulle kantaen hedelmää myöhemmin auttaen jopa löytämään uuden suunnan. Esimerkkinä olkoon ei-niin-loppuun-asti-ajateltu suhde erääseen mieheen, joka ei osoittautunut napakympiksi rakastettuna, mutta joka kannusti minua opiskelemaan suggetoterapiaa - valinta, joka osoittautui yhdeksi parhaista koskaan tekemistäni. Itse asiassa tätä suhdettakaan ei muuten olisi koskaan ollut ilman alussa mainitsemaani draamaa. Mielenkiintoinen pikku huomio.

Elämä vain näyttää yksinkertaisesti olevan sellaista, että useat valintamme vaikuttavat moniin asioihin muodostaen verkostoja, joissa yksi asia johtaa paitsi toiseen, myös kolmanteen jne. Emme mitenkään voi tietää, olisiko elämämme sen parempaa tai huonompaa, jos olisimme tehneet jossain kohtaa toisenlaisen valinnan tai jos elämä itsessään olisi kohdellut meitä toisin. Se on mahdotonta.

Mitä tähän hetkeen ja sen valintoihin tulee, ehdin kirjoittaa tähän jo diipadaapaa todellisen asian vierestä. En halunnut katsoa suoraan sitä, mitä oikeasti haluaisin. Syy on itselleni päivänselvä ja se on lukuisissa turpiinotoissa kyseisellä genrellä, rakkauselämän temmellyskentällä nimittäin. En ole vielä riittävästi suggeroinut pois vanhojen kokemusteni tuottamia pelkoja ja muistuttanut itseäni siitä, että menneet suhteeni perustuvat (tässä asiassa) olennaisin osin menneeseen persoonaani. Se on mennyttä, ja nyt on aika katsoa tulevaan, ei menneeseen.

Tiivistäen: vaihtaisin ilomielin sinkkuteeni parisuhteelliseen tai kumppanuuteen perustuvaan elämään. Yhteyden kokemiseen kotisohvalla - tai sen toisen - keittiön pöydän ääressä, luontopolulla. Tulipa sanotuksi ääneen ja kylläpä se kesti. Se kevään tulo ja ruohon kasvaminen.


Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Siihen, mikä on mahdollisesti elämän tarkoitus noin ylipäätään - ja onko sitä - minulla ei ole vastausta eikä mielipidettä. Samoin kuin kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, vastaan tähän: en tiedä. Olen ehkä outo, mutta minulle "en tiedä" on ihan yhtä hyvä vastaus kuin mikä tahansa muukin. Maailmassa on paljon enemmän sellaista, mihin minulla ei ole vastausta, kuin sellaista, mihin on. Senpä vuoksi se, etten tiedä vastauksia elämän tarkoitusta tai kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, ei häiritse minua sen enempää kuin tietämättömyys lukuisien muiden asioiden edessä. Siksi pohdiskelenkin elämän tarkoitusta vain oman elämäni näkökulmasta.

Olen nykyisin taipuvainen ajattelemaan, että luomme elämämme tarkoituksen itse omien olosuhteittemme, kokemustemme ja taipumustemme pohjalta - ja että jos elämällä on tarkoitus, se on on luoda tuo tarkoitus. Kokemukseni mukaan elämän tarkoitus voi muuttua elämän aikana tai "päätarkoituksen" rinnalla voi kulkea "sivutarkoituksia" kuin pieniä puroja, jotka yhtyvät suurempiin puroihin jne. Jokaisessa virrassa kulkevat mukanamme omat arvomme - joko tiedostamattamme tai tietoisesti.

Tärkeimmät tarkoitusta ja merkityksellisyyttä tuottaneet asiat elämässäni ovat liittyneet auttamiseen, tukemiseen, myötäelämiseen sekä toivon ja ilon virittämiseen milloin taiteen, milloin puhtaan viihteen parissa. Yhtä lailla olen tarvinnut noita asioita  muiden lahjoittamina kuin ollut itse antajana. Vastavuoroisuus on tärkeää, koska vain vastavuoroisuudessa voimme kohdata tasavertaisina ja samanarvoisina. Pelkkänä antajana pitäytyminen on aivan yhtä itsekästä kuin ahnehtiva vastaanottaminen. Toinen ilman toista estää yhteyden syntymisen.

Elämäni tarkoituksen mukaan elämiseen liittyy luonnon (eläinkunta mukaanluettuna) kunnioittaminen ja pyrkimys sen suojelemiseen ja eettisten arvojen mukaan eläminen niin hyvin kuin se on mahdollista. Pienin mahdollinen tehtävä on seurata, mitä maailmalla tapahtuu, ja ottaa kantaa - olkoonkin, että oman hyvinvointini vuoksi tarvitsen lepotaukoja kaiken vastaanottamisessa.

Elämän tarkoituksellisuus liittyy minun maailmassani yhteyden kokemiseen ja kiitollisuuteen - eli tämä viimeinen kysymys vie ensimmäisen äärelle. Elämäni tarkoitusta toteuttaessani olen luomassa yhteyttä - ihmisiin, eläimiin, luontoon - ja tuo yhteyden kokeminen luo puolestaan suurinta mahdollista tarkoituksen ja kiitollisuuden tunnetta, jota voin kuvitella kokevani.