Vastatessani viimeisimpään blogihaasteesseemme vinkkasin, että olen kehittelemässä omaa haastettani. Niin olinkin. Ja nyt se on valmis! Saanko esitellä:
#Arjenunelmaprojekti
Olen tämän kevään aikana ollut mukana yhdessä pienryhmässä, jonka tarkoituksena on ollut toteuttaa omia unelmiaan. Idea on lähteä viemään omaa unelmaansa eteenpäin pienen pienillä askelilla kohti tavoitettaan. Askeleet ovat siis vaatimattomia ja melko arkisia, mutta vievät lähemmäs kohti omaa unelmaa, mikä se ikinä onkin.
Minun oma pieni askeleeni ja unelmani (joka toivottavasti johtaa kohti isoa unelmaa) on järjestää kesällä nuorten aikuisten työpajalla muutaman päivän kestävä Luonnonkosmetiikka-workshop. Luonnonkosmetiikka on sydäntäni niin lähellä ja haluaisin myös muutenkin kuin blogin kautta jakaa tietoani ja kokemuksiani. En ole mikään kosmetiikkaekspertti (en todellakaan), mutta olen huomannut, että tiedän kuitenkin enemmän kuin ihmiset, jotka eivät tiedä kosmetiikasta ja varsinkaan luonnonkosmetiikasta mitään.
Olen todella innoissani tästä projektista! Tämä ei kuitenkaan ole niin erityisen ihmeellistä isommassa mittakaavassa vrt. unelmaan “ostin just itselleni omakotitalon”. Tämä ei vielä ole The Unelma. Siitäpä juuri tässä haasteessani on kysymys. Mikä on sinun arjenunelmaprojektisi? Joku kenties hyvinkin arkinen asia, joka kuitenkin tekee arjesta hyvää ja tuo sinulle hyvää mieltä. Jotain, mitä ajatellessa ja sen tekemisessä sinulle tulee hymy huulille ja pääsi täyttyy innostavista ajatuksista. Jotain, mitä on kiva tehdä. Jotain, mitä rakastat, mistä innostut.
Se voi olla villasukkien neulominen, työmatkapyöräily, kokkauskurssille osallistuminen -mitä tekemistä tahansa, mikä ilahduttaa sinua arjessasi!
Oma #arjenunelmaprojektini on ehdottomasti tämä Luonnonkosmetiikka-workshop. Olen naputellut monen monta sähköpostiviestiä, kysynyt kohderyhmältä toiveita ja ehdotuksia workshopin suhteen ja kehitellyt päässäni tietovisoja ja powerpoint-esityksiä.
Omaa tietouttani olen syventänyt lukemalla Katja Kokon kirjaa Aidosti Kaunis. Kokon blogia lukiessani päätin siirtyä vaahtoputsaristani puhdistusmaitoon ja öljypuhditukseen. Iho ei ole ottanut tästä muutoksesta ainakaan nokkiinsa ja omaan järkeeni käy, että ihonhoidon tulisi olla lempeää ja hellävaraista. Olen kuitenkin aikaisemmin pitkään yrittänyt hoitaa sitä kovin keinoin ja se tapa ei ole tuottanut kovinkaan hyvää tulosta.
Kohderyhmä on minusta erittäin tärkeä: vähävaraiset nuoret aikuiset, joilla on mielenterveysongelmista johtuen epärealistinen minäkuva ja huono itsetunto → itsestä huolehtiminen on jäänyt vähäiseksi. Tavoitteeni workshopissa onkin:
- Kertoa, mitä on luonnonkosmetiikka ja miksi sitä kannattaa käyttää
- Kuinka vähentää omaa kemikaalikuormaansa
- Tutustuttaa nuoret edullisiin, mutta laadukkaisiin luonnonkosmetiikkamerkkeihin
- Kannustaa nuoria huolehtimaan itsestään
- Antamaan nuorille varmuutta ihonhoitoon ja kosmetiikkatuotteiden hankkimiseen
Minulla olisi tarkoitus raportoida täällä blogin puolella projektini edistymistä. Tulen ainakin kirjoittamaan itse workshopista, kun se on pidetty. :)
Tässä vielä itse blogihaaste:
- Kerro, mikä on sinun #arjenunelmaprojektisi. Mikä toiminta tekee sinun arjestasi miellyttävää? Minkä tekeminen saa sinut hyvälle tuulelle?
- Jos sinulla on Instagram-tili, jossa jaat blogipostauksiesi kuvia, merkkaa haastepostaus-kuva tägillä #arjenunelmaprojekti. Tägää myös Kasvokkain-tilimme, niin voimme seurata arjenunelmiasi. :)
- Haasta kaverisi, jos haluat tietää, miten he tekevät arjestaan arjenunelmaa.
Nyt minua kovasti tietää, millaisia arjenunelmaprojekteja teillä toisilla on. :) Siksi haastankin muutaman bloggaajan ja toivoin, että haaste jatkaa tästä vielä eteenpäin!
Haastan seuraavat:
Keyword: Love: Jonna
Juille’s: Linda
Pinkit Korkokengät: Maiju
Luonnonkaunis: Jonna & Ann-Christine
Luonnollisempi: Riikka
Tuubitoleranssi: Jusu
P.S. Vaikkei kukaan haastaisikaan sinua, sen saa silti vapaasti napata, jos syntyi inspis kirjoittaa aiheesta! :)
Kuvissa Natural Goods Companyn ja Nordic Health Systemsin lahjoittamia tuotteita workshoppia varten.
Mielettömän hieno projekti sinulla, arvostan kovasti. Täällä raavin päätäni koska nyt juuri en keksi muuta kuin elämäntaparemppa. :) Mutta kiitos haasteesta, laitan sen jemmaan odottamaan aktiivisempia aivonystyröitä. Kivaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitos Tiia! Musta taas toi elämäntaparemontti kuulostaa tähän juttuun täydelliseltä, jos se täyttää mielestäsi kriteerit. Mutta saa ja kannattaa miettiä rauhassa, mikä itselle tuntuu hyvältä jutulta. :)
PoistaKivaa viikonloppua sinullekin ja kiitos kun kommentoit! <3
Mun unelma ja tavoite on voida kokonaisvaltaisesti hyvin. Pienin askelin mennään.
VastaaPoistaMahtava tavoite. :) Niistä pienistä askelista (tai vaikka yhdestä sellaisesta) olisi tosi mielenkiintoista lukea! :)
PoistaVau, sulla on hieno projekti suunnitteilla! :) :)
VastaaPoistaJa kiitos haasteesta! Tätä täytyykin oikein miettiä, hmmm. Eiköhän sitä jotain keksi, ja tekisi todellakin hyvää tehdä välillä ihan vaan jotain mitä haluaa. :)
Linda/Juille's
Kiitos Linda! ^^ Ja olen samaa mieltä, tällaisia asioita on hyvä pysähtyä miettimään ja ryhtyä jollakin tasolla toteuttamaan. Sen ei tosiaankaan tarvitse olla suurta. :)
PoistaSulla on ihan mieletön projekti suunnitteilla! Tartun varmasti haasteeseen. :)
VastaaPoistaKiitos Jonna, mahtavaa kuulla! ^__^
PoistaHei ihan mahtava projekti! Muakin kiinnostaisi osallistua, katsotaan mitä keksin ;)
VastaaPoistaKiitti! Osallistu ihmeessä! Luen mieluusti sunkin arjenunelmaprojektista, vaikken sua (muistanut/älynnyt) listaan laittaa. :)
PoistaHieno projekti sinulla! Nostan hattua! Juuri sellaista edullista luonnonkosmetiikkaa moni vähävarainen kaipaisikin. Itsekin olen vähävarainen ja siksi myös erityisen kiinnostunut seuraamaan, kuinka projektisi edistyy. Ne pienet asiat ovat suuria
VastaaPoistaKiitos! Vaikka itseäni (myös) luksuskosmetiikka kiinnostaakin, ajattelin juuri, että niille, joilla ei ole sellaiseen varaa, on silti tärkeää itseästään huolehtiminen ja helliminen. :)
PoistaIhana projekti sinulla ja varsinkin tuo kohderyhmä jonka olet valikoinut.
VastaaPoistaToivottavasti saat sponsseja niin, että osallistujat saavat viedä kassillisen tuotteita kotiinsa.
Itse järjestin aikoinani 100 vuotiaille villasukat mirka ja kansalaisten voimin. Neljä kertaa taisin viedä tuon valtakunnallisen projektini läpi. Nyt järjestän toistamiseen Kokkolan Lucia-mummo kisan, jossa ikäihmiset ovat kohderyhmässä.
Ihanaa alkanutta viikkoa ja kiitos kun kävit kommentoimassa blogini puolella.
Sponssikirjeitä on lähetetty urakalla ja varmaan tällä viikolla täytyy soitella perään niille, jotka eivät ole viestiin vastanneet.
PoistaTänään tuli kolmas lahjoituspaketti ja kyllä niille nuorille aikuisille joku ihana goodie back saadaan tehtyä. ^^
Mahtavan kuuloinen toi sun villasukka-projekti. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin ja kiitos myös sinun kommentistasi! :)
Pitääpä katsoa, mitä tulee mieleen :) Upea juttu tämä sun projekti :)
VastaaPoistaKiva! Ois mahtava päästä lukemaan, mikä on sun juttu. :)
PoistaKiitos haasteesta! Aivan ihana projekti sulla! :) Mulla odottelee muutama muukin haaste vielä toteuttamistaan, mutta ehdottomasti laitan tämänkin mietintään ja varmasti toteutan jossain vaiheessa. Itse asiassa mulla on ollut unelmiin liittyen ihan oma postaus kehitteillä, joten ehkäpä yhdistän tämän haasteen siihen! :)
VastaaPoistaTuo yhdistäminen kuulostaa hyvältä idealta! :) Toivottavasti sitä pääsee lukemaan lähitulevaisuudessa.
PoistaKiitos haastamisesta ja wau, sulla on upea projekti käynnissä :)! Mielelläni luen projektin etenemisestä/muita kuulumisia :) Ja mäkin jään pohtimaan, mikä voisi olla oma juttuni :D
VastaaPoistaToivottavasti jaksan tässä kirjoitella välissä. Tässä on reilu kuukausi aikaa ennen kuin homma käynnistyy. :) Jään odottelemaan, mitä sinuun aivonystyräsi keksivät! ^^
PoistaMiten tämä postaus on mennyt multa täysin ohi! :O Jokatapauksessa, ihana projekti sinulla, kuulostaa aivan mahtavalta <3
VastaaPoistaKiitti Susanna. <3
Poista