tiistai 10. toukokuuta 2016

Luonnonkaunis -messujen saalis

Kirjoittanut Mulan

Luonnonkaunis -messuista on jo tovi, mutta messusaalis on jäänyt kokonaan esittelemättä! I love me -messuihin nähden pystyin tällä kertaa jopa hillitsemään ostosteni määrää ja ostokset olivat kohtuulliset omasta mielestäni.



Ja tässä se on kokonaisuudessaan. Osan tuotteista ostin ja osan sain testiin blogia varten. Ekovistan tiimi olikin aikaisemmin kysellyt sähköpostitse, olisiko meillä ollut halukkuutta testata uudet pakkaukset saaneita Acorellen aurinkotuotteita. Lähetimme myöntävän vastauksen, mutta mitään paketteja ei kuulunut. Messuilla tämä tuli onneksi puheeksi ja sain tuotteet sieltä suoraan matkaan. Toivottavasti äiti ja siskokin saisivat pakettinsa, sillä sieltä luvattiin lähettää ne heille.*


Mukaan Ekovistan pisteeltä lähti tuotekappaleina Acorellen aurinkorasva SK 50, aurinkoöljy SK30 ja Peach Water. Ostin itselleni 3 euron (!) kasvonaamion Lovealta.


Nafhan paljon kehuttu kasvonaamio oli naurettavan halpaan hintaan myynnissä pakkausvaihdoksen takia ja maksoi siis vain 4 euroa (normaalisti n. 27 euroa) ja kuorinta taas oli 6 euroa. Täytyihän nämä hankkia, vaikken mekaanisia kuorintoja juuri käytä. :) Sain myös Skin Blossomin puhdistusmaidon testiin ihan omaa juttuani varten (siitä luultavasti myöhemmin lisää).


Laveraa tuli hyvin mukaan, koska messuilla oli osta 2 maksa 1 -tarjouskampanja. Luomivärit maksoivat poistomyynnissä 6 €/kpl (eli tarjouksella vain kolme euroa per laaki). Olen kirjoittanutkin hieman 2-in-1 meikkipuuterista ja ostin sitä uuden rasian kehuja saaneen Illuminating Eye Creamin lisäksi.

Terre D'Ocilla oli ihanalla parfumilla varustettuja sheavoipurkkeja ja ostin yhden sellaisen. Kunhan vain tuotetta raaskisi käyttää. :D EkoPharmalta taas sai pienen kasvovoidenäytteen, kun täytti yhdellä pisteellä kyselyn. 

Zuiilta ostin ihanan Satin Color -huulipunan sävyssä Fresh. En vain voinut vastustaa kokeilla taas yhtä heidän huulipunistaan. :)


Ostin myös jotain suomalaistakin! Flow kosmetiikan Himalajan suolakuorinta on ihastuttanut minua suuresti. Nyt ostin sellaisen pienen, 25 millin rasian Piparmintun tuoksussa. Ajattelin pyhittää tämän ehkä käsiäni varten. Ne unohtaa monesti kuoria, mutta oma pieni rasia ehkä auttaa omistautumaan asialle paremmin. :)

Olen myös pitkään halunnut kokeilla ilmeisesti ainoaa suomalaista mineraalimeikkiä (okei, siis mineraalit eivät tule Suomesta, mutta ne on valmistettu täällä). Flow'n mineraalimeikkipuuteri on aika must-have kokeilu luonnonkosmetiikkameikeistä. Heräteostoksena otin myös matkaan 5 eurolla (hinta tullut varmaan vinosta etiketistä?) Santen in-showerin, josta myös olen kirjoittanut aiemmin. 


Minulle hyvin etäinen, lähes tuntematon sarja Mellis on myös suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Ostin itselleni Silottavan Saunavoiteen, sillä rakastan saunomista ja käytän mieluusti löylyissä käytettäviä tuotteita. Vaikka Viettelevä Kasvonaamio on eri tuotelinjaa, senkin käyttö kuulemma sopii saunaan. Minttu-suklaa, ah, kuulostaa herkulliselta. Sain naamion blogia varten testiin ja sen lisäksi Mansikkaisen Kuorintavoiteen ja Camelina Hierontalotionin. Mutta koska meitä on tässä blogissa kolme, annoin kuorinnan kokeiluun siskolle (se ei lopulta sopinutkaan hälle, joten se meni lopulta äidille) ja lotionin äidille.


Dr. Hauschkan pisteellä oli tasatunnein arvonta, joista jokainen arpa voitti. Omalle kohdalleni kävi niin mieletön säkä, että sain vapaavalintaisen tuotteen puoleen hintaan jo valmiista messutarjouksista. Ostin itselleni kolme pakettia ihokuuri N:ää (se oli tuotepaketti). Normaalisti yksi kuuri maksaisi noin 20 euroa ja messutarjouksella sai kolme pakettia 40 eurolla. Arpaonneni ansiosta sain kolme pakettia yhden hinnalla! Ostin myös kympillä matkakokoisen Tasapainottavan Kasvojenhoitosetin. Olen ajatellut siirtyä kesällä Dr. Hauschkan tuotteisiin ja tällainen olisi tosi kätevä reissussa. Kosmetiikkalaukkuni on supertäynnä aina matkalle lähtiessä ja tämä helpottaisi elämää. :)


Pakkaus sisältää puhdistusvoiteen, kasvoveden, ihoöljyn, päivävoiteen, kasvohöyrykylvyn, naamion ja savinaamion. Pakkaukset ovat pikkuisia (5-10 ml), mutta paketti on ainakin kattava.


Tässäpä oli tämä röykkiö. Oliko uusia merkkejä? Mistä haluaisit lukea lisää blogissa?



*Harmillisesti Ekovistalla ei ollutkaan mahdollisuutta antaa testituotteita meidän blogista muille kuin yhdelle eli toisin sanottuna minulle.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Ryppykriisi ja suurentavan peilin paradoksi

Kirjoittanut Pocahontas

Nyt tulee hard-core -tunnustus: pelkään rypyttymistä. Tai ehkä pelko on väärä sana, koska onhan tuo nyt ollut aina selvää, että edessähän se on ennemmin tai myöhemmin - jos siis aikoo pysytellä inkarnoituneena tässä ulottovuudessa kyllin kauan rypyttäytyäkseen. Sanat "inhoan" tai "vihaan" tuntuvat taas turhan vahvoilta.

Vihaan liian kovia ääniä tai sitä, että joku tyrkkii minua silloin, kun en ole siihen orientoitunut ja inhoan ällöttävyyksiä. Mutta siis, että ryppyjen ilmaantumista orvaskedelle? Ei nyt sentään. Kaipa tylsä ja lattea ilmaisu "en pidä tästä", kuvaa parhaiten tuntemuksiani. Tarkemmin ilmaistuna vielä: "en pidä tästä ollenkaan."

Kuva ei liity tapaukseen, mutta kyseessä lienee  jonkin sortin rypyttymisen estoyritys omatekoisin naamioin. Yksi niistä monista.








Kun tänä aamuna levitin poskilleni punaa hymyillen (koska aamu oli ihanan aurinkoinen ja toisaalta, jotta saisin punan leviteyksi juuri oikeaan kohtaan), suurentava peilini kertoi minulle sääliä tuntematta, että kasvoni ovat täynnä pienen pieniä ryppyjä ja sillä hyvä. Olisi tehnyt mieleni sanoa: "Älä kerro, älä kerro, kuvastin!" - mutta olisi se silti kertonut. Peili, joka oli näihin saakka ollut ystäväni "aikuisnäköni" vuoksi, muuttui hetkessä pahantahtoiseksi naapurin rouvaksi, jonka kanssa en halunnut läheisempään tuttavuuteen. Mokoma kyylä!

Miten niin hard-core -tunnustus? Tietenkin siksi, että arvomaailmani ollut aina (lue: suurimman osan eletystä ajastani) ryppy-, rasvasolu- ja ylipäätään realiteettiystävällinen. Olen aina liputtanut sisäisen kauneuden puolesta ilman happamuutta ulkoista kohtaan. Olen vain ollut kiinnostuneempi siitä, mitä on ihmisen sisällä kuin siitä, mitä on hänen pinnallaan. Ja olen yhä. Tuntuu tosi nololta hätkähtää omia ryppyjään, kun on puolustanut jokaisen muun näkemistä kauniina ryppyineen päivineen. Mistä siis moinen reaktio luonnollistakin luonnollisempaan asiaan?

Koska edellisten sukupolvien syyttely on paras keino sietää omaa rajallisuuttaan, tartun ensimmäiseksi siihen. Kun lähisukuni kokoontui lapsena ja teininä ollessani yhteen, ensimmäiseksi käytiin läpi kuka on lihonut (tai vanhentunut tai mitä tahansa ulkonäkökeskeistä). Opin varhain, että tämä se siis on se juttu tässä elämässä. Vaikka myös jo varhain aloin kyseenalaistaa "jutun" ehdotonta ykkössijaa maailmankaikkeuden arvojärjestyksessä, jonnekin selkäytimen tienoille tuo ajatus tai asenne tunnetasolla juurtui. Kun muu ulkopuolinen maailma rummutti samaa sanomaa - ei tosin sillä volyymilla kuin nykyään, koska kökömpi media - niin suggestiot (=ympäristön ovelasti syöttämät ja selviönä pitämät ehdotukset) tavoittivat alitajunnan väistämättä. Ja alitajuntahan meitä loppupeleissä ohjaa, eikä siinä likikään aina olla terveen järjen ja etiikan kanssa missään tekemisissä.

Ei auta kuin alkaa pitää peiliä vain ja ainoastaan ystävänä tietoisin suggestioin. Sen tehtävä on auttaa ripsiväriä osumaan sinne, minne pitääkin - ei arvostelemaan ripsiä. Eikä ryppyjä. Täytyy tietoisesti lajentaa hyväksyntää koskemaan ja koskettamaan itseä yhtä ehdottomasti kuin edellyttää sen koskevan ja koskettavan muita. Onhan se sentään edes jonkilaisen uskottavuuden edellytys, vai mitä?

PS. Sain Mulanilta äitienpäivälahjaksi kollageenipitoista seerumia ja voidetta , mikä ei liene ilkeämielinen vihjaus, vaan tosiasioihin perustuvaa hyväntahtoisuutta. Jo tulleita ryppyjähän se ei poista, mutta antanee lisäaikaa sopeutua tulevien syntyyn.







lauantai 7. toukokuuta 2016

Perinpohjainen pannuprojekti

Kirjoittanut Mulan

Pannuprojekti on käännetty suomeksi Project Pan-haasteesta. Siinä on tarkoituksena saada meikkipaletti kulutettua niin pitkälle, että "pannu" näkyy. Eli siis tuotteen pohja.

Muita blogeja lukiessani huomasin, että ilmeisesti jotkut bloggaajat ovat haastanneet tällä itse itsensä ja ottaneet asioikseen kuluttaa jotkut tuotteet järjestelmällisesti loppuun. Eräitä postauksia lukiessani kiinnitin huomioita kuitenkin siihen, että toiset saattoivat heittää tuotteen menemään, kun se oli "käytetty" ts. pannu eli pohja jo näkyi, mutta tuotetta oli vielä reunoilla.

Kuka muistaa, kun kirjoitin BellaPierreni loppumisesta?


Olin silloin käyttänyt meikkipuuteriani tähän pisteeseen asti. Luin postauksia, joissa oikeasti saatettiin todeta, että nyt tuote on loppu ja se heitetään menemään. Mitä? Nytkö? Jo nyt? Minä olen käyttänyt tuotteen, kun se näyttää tältä:


Nyt tuote on loppu. Älkää käsittäkö väärin, tajuan hyvin, jos jotkut eivät noita viimeisiä hitusia jaksa/halua käyttää loppuun meikeistä. Olen kuitenkin luonteeltani sen verran pihi ja tunnen myös helposti omantunnon tuskia, kun heitä jotain kovaa muoviroskaa menemään, että haluan käyttää tuotteen sitä ennen perusteellisesti loppuun. Itse asiassa en ole vielä raaskinut heittää kyseistä rasiaa pois vaan olen käyttänyt sitä peilinä. Ajattelin myös kokeilla pressata siihen jonkun käyttämättömäksi jääneen irtomineraalimeikkipuuterini.

Zuiin kukkaispuuteri oli minulla ahkerassa käytössä useamman kuukauden. Aina puuteria tarvittaessa käännyin siihen lähes tulkoon joka kerta. Se on helppo ja nopea laittaa. Peittää hyvin ja hoitaa samalla ihoa. Ei mielestäni myöskään kuivattanut sitä, kuten jotkut puuterit helposti tekevät.


Tällainen se siis oli, kun se oli käytetty loppuun. Myös kansi sai osallistua meikkaukseen. Murskasin puuterin reunoilta spaattelilla jauhoksi ja sirottelin ne kannelle, jossa taas pyörittelin puuterin siveltimelle.

All gone.

Zuiin pakkausta en aikonut säästää, mutta aloin miettiä, miten pakkaus tulisi hävittää. Metallinen pohja aiheutti minulle päänvaivaa. Mietin, olisiko se mahdollista erottaa tuosta mustasta muoviosasta.


Vastaus: kyllä vain on. Kuvassa apurini.


Metalliosa oli toiselta puolelta hieman liimassa, mutta se lähti saippualla pois. Samoin myös meikin rippeet. Tämä pannu meneekin nyt metallinkeräykseen!



Kumpaan kastiin sinä kuulut: tykkäätkö käyttää tuotteen aivan tappiin asti vai jätätkö kikkailun suosiolla väliin? Vai vaihteleeko se fiiliksen mukaan?

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Puhdistamon OptiMSM:t ja super C-vitamiini

Kirjoittanut Mulan

Olen käyttänyt nyt MSM:ää (metyylisulfonyylimetaani
a) eli tuttavallisemmin orgaanista rikkiä muutaman kuukauden. MSM:ää esiintyy kehossamme luontaisesti. Puhtaassa muodossaan se on tuoksuton, valkoinen, kidemäinen jauhe, jolla on hiukan kitkerä maku.

MSM auttaa kehoamme mm. energian tuotannossa ja erilaisten tukikudosten rakentumisessa (esim. hiukset, luut, kynnet ja nivelet). Tutustuin muutama vuosi sitten MSM:ään, kun etsin (silloinkin) iho-ongelmiini helpostusta. Puhdistamon kotisivujen mukaan MSM-jauhe soveltuu erityisen hyvin ihon kunnosta kiinnostuneille ihmisille sekä liikkuvuutta vaativien urheilulajien harrastajille. Miksi siis en kokeilisi jotain noin hyvän kuuloista?




Niin kokeilinkin, mutta en koskaan käyttänyt silloin ostamaani isoa MSM-jauhepakettiani loppuun. Syy: jauheen aivan järkyttävän paha maku! Vaikka kuinka halusin ihoni parempaan kuntoon, ei minun tahdonvoimani riittänyt vetämään päivittäin alas sen makuista kitkerää litkua.


Yksi kikka, mitä karvaan maun peittämiseen suositellaan, on sitruunamehu. Käytinkin sitä silloin aikoinaan, mutta sitruunaa sai lisätä melkoisesti, eikä maku silti ollut paras mahdollinen. Kaiken lisäksi MSM:n parempaan imeytyvyyteen suositellaan C-vitamiinia ja sekin täytyi lisätä siihen erikseen. Olin tilannut silloin iHerbistä Madre Labsin C-vitamiinjauheen, jonka ylistyksiä luen edelleen joistakin blogeista. Sen huono puoli on huonohko liukeneminen ja vähän jännä maku. Eli: pahanmakuinen MSM+puristettu sitruuna+hankala C-vitamiinijauhe → Mulanin MSM:n käyttö jäi jonkin ajan päästä pois.


Mutta siitä tulemmekin nykypäivään ja Puhdistamoon. Ongelmiini on keksitty ratkaisu ja nyt vihdoin voin käyttää vaivattomammin MSM-jauhetta.




Normaalin (maustamattoman) OptiMSM:nsä rinnalle Puhdistamo on kehittänyt kaksi erilaista MSM-jauhetta. Ensimmäinen on maustettu MSM-jauhe, jota saa kahtena eri makuna: sitruunana ja mustaherukkana. Toinen on MSM + C -jauhe (aka hifistelyjauhe), jossa on KAIKKI, mitä tarvitset (no okei, ei nyt ihan, mut melkein). Hifistelyllä tarkoitan, että tuotteen käytöstä on tehty mahdollisimman toimiva ja helppo:


-se on maustettu paremman makuiseksi limettijauheella


-siihen on lisätty C-vitamiini, joka tulee luomu amlamarja-uutteesta (C-vitamiini on tärkeä osa MSM:n toiminnalle)


-siihen on lisätty molybdeenia


Lisätty moly -mitä? Molybdeeni on ihmiselle välttämätön hivenaine. Se toimii entsyymisysteemissä, joka pystyy eliminoimaan haitalliset typpiyhdisteet kehosta ja muuttamaan ne virtsahapoksi, joka erittyy pois virtsan mukana. (Lähde). Molybdeenin lisääminen MSM-jauheeseen on tärkeää, sillä MSM:n pitkäaikainen käyttäminen voi vähentää molybdeenin määrää kehossa. Jos siis käytät pelkkää MSM-jauhetta (tai kapseleita, niitäkin löytyy markkinoilta), muista pitää siitä välillä taukoa, jotta molybdeenitasosi ehtivät palautua. Yksi vaihtoehto on nauttia molybdeeni-lisäravinnetta MSM:n rinnalla tai kuten minä teen, käytän pääsääntöisesti Puhdistamon MSM+C:tä, johon molybdeeni on jo lisätty.


All-in-one tuote
Minulla on tapana juoda MSM:ni pitkin päivää. Sekoitan jauheen isoon kannulliseen vettä (1,5 l) ja juon osan juomasta aamusta, osan otan juomapulloon mukaan ja loput juon illan mittaan, kun palaan kotiin. Näin huolehdin riittävästä nesteytyksestä, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia. Samalla saan C-vitamiinia pitkin päivää, mikä on hyvä, sillä C-vitamiini on vesiliukoinen. Toisin sanoen, jos sekoittaa MSM + C:tä ruokarusikallisen (sis. C-vitskua noin 500 mg) verran veteen ja juo sen kerralla, seuraavalla vessareissulla suurin osa C:stä menee pönttöön. Elimistö ei pysty ottamaan vastaan kerralla paljon C-vitamiinia ja poistaa ylimääräisen pois kehosta virtsan mukana.


Olen kittailut ainakim parin paketin verran MSM + C -jauhetta ja vaihtelu makuun oli tervetullutta (nykyään MSM + C:tä saa myös ruusunmarjan makuisena. Se lähtee seuraavaksi kokeiluun). Otin siis vaihteeksi itselleni OptiMSM Mustaherukan. Sen maku on hyvä, ehkä vähän MSM + C:tä parempi. Ongelma on kuitenkin C-vitamiinin uupuminen. Molybdeenistä en ole huolissani, jos käytän pääsääntöisesti MSM + C -jauhetta.




Onneksi Puhdistamolta löytyy muitakin huipputuotteita, kuten Luomu Super C-vitamiini. 50 gramman purkki on pieni, mutta riittoisa. Vitamiinijauhetta tarvitsee teelusikan kärjellisen saadakseen 500 mg C-vitamiinia eli saman verran kuin mitä on MSM + C:n ruokalusikallisessa. Niin pieni määrä sekoittuu 1,5 kannuuni helposti eikä mitään makua (yllätys) ole havaittavissa. Tämä ei ole yhtään hullumpi kaksikko.

Näiden muutaman kuukauden käytön aikana on ollut hankala tehdä selkeitä havaintoja MSM:n vaikutuksista. Kynsien kasvu on tuntunut nopeutuvan ja ne eivät lohkeile enää niin herkästi, mistä olen yleensä kärsinyt. Ihon kunto on vaihdellut, mutta on pysynyt suht hyvänä. Liikkuminenkin (silloin kun sitä tekee) on sujunut ja kolme vuotta sitten leikattu polveni ei ole hieman rankemmankaan liikuntasuorituksen jälkeen valittanut. 


Nyt kun MSM:ää saa inhimillisen makuisena, en näe syytä olla käyttämättä sitä. Tällä hetkellä siitä on tullut pieni tauko kevätväsymyksen myötä, mutta nyt olen taas alkanut aloittaa pienillä määrillä sen käytön. Toivottavasti rutiinini taas tarttuu arkeen, sillä tämä on yksi lempi lisäravinteistani. :)

maanantai 2. toukokuuta 2016

Starlight Blogger Award: Näin ajattelen

Kirjoittanut Mulan

Marraskuussa Juille’sin Linda haastoi blogimme vastaamaan kolmeen kiperään kysymykseen. Isoista kysymyksistä huolimatta vastaukset jäivät minulla jostain syystä hyvin ytimekkäiksi, mikä ei ole itselleni ollenkaan tyypillistä! Näköjään itsensäkin voi yllättää aina silloin tällöin. :D


Haaste on saanut ymmärtääkseni alkuunsa siitä, ettei blogimaailmassa enää myönnetä samalla tavalla tunnustusta ja arvomerkkejä toisille bloggareille kuten vielä muutama vuosi sitten. Haastekulttuuri blogeissa on nykyään jäänyt vähemmälle ja tällä tavalla sitä olisi (ilmeisesti) tarkoitus herätellä takaisin.


Tunnen itseni ja blogimme hyvin otetuksi, kun saimme lyhyen ajan sisällä kaksi haastetta. Kiitos Linda ja Susanna! :)  Nyt näiden muutaman kuukauden jälkeen minusta näyttää siltä, että haasteet ovat tehneet jonkin sortin come-backin eli tämä "haastekampanja" on tuntunut toimivan. Olen myös innostunut suunnittelemaan oman haasteen, siitä kirjoitan teille toivottavasti piakoin. :)


Mutta nyt haasteeseen! Näin minä ajattelen:




Mistä olet kiitollinen juuri nyt?


Olen oikeastaan aika kiitollinen tästä blogihaasteesta! Tuntuu niin hyvältä, että joku lukee mun (okei, meidän) blogia. :) Kiva tulla huomatuksi, kyllä se vain mieltä lämmittää.


Ja jos mietin vielä enemmän aihetta, niin ehkä siitä, että minusta oikeasti tuntuu, että olen mennyt eteenpäin elämässä. Se, että minä voin vaikuttaa vääristyineisiin uskomuksiini ja ajatuksiini. Minä itse, itseni kanssa työskentelemällä, voin vaikuttaa elämäni laatuun. Ja sen laatu on parantunut! Aika hurjaa.




Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit?


Haluaisin oppimaan päästämään irti tunnelukoistani ja elämääni vaikeuttavista ajatuksistani ja ajatuskehistäni. Toisaalta tiedän, että teen sitä muutosta koko ajan parhaillaan. Se on tulossa (ja on jo osittain tullut). Mutta jos sen saisi muuttaa heti, niin olisi tosi kiva. Työn tekeminen on niin työlästä. Menneisyyden jossitteluun en edes halua lähteä, sillä nykyhetki on ainut asia, jota voin (valitettavasti) muuttaa.

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?


  • Määritellä omat arvonsa ja pyrkiä niitä kohti koko ajan parhaansa mukaan.
  • Tuntea itsensä ja tuntea itsensä vapaaksi.
  • Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Oppia rakastamaan itseään ja muita.




Keiden vastaukset samoihin kysymyksiin haluaisit kuulla? Annan tunnustusta ja haastan seuraavat (olivatpa he jos saaneet tämän haasteen tai eivät):


Take a breath: Susanna, sä varmaan osaat kirjoittaa tästä. Ajattelin heti sua, kun saimme tän haasteen! :)


Elina K: Kirjoitat myös herkemmistä ja henkilökohtaisistakin aiheista blogissa, joten tämä varmasti sopii sinulle.

Inspiration: Haluaisin lukea Viltsu Mari sun vastauksia näihin, jos tämä haaste ei ole ehtinyt sinulle asti.



Herättikö tämä postaus tunteita?

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hienovaraista väri-ilottelua Zuiilla

Kirjoittanut Mulan

Täytin tässä vastikään vuosia. Juhlien merkeissä (joo, juhlien, kun vappukin painaa päälle) uskaltauduin vaihteeksi kokeilemaan luomivärejä menessäni ihmisten ilmoille. Ja mielestäni tuli hyvä silmämeikki. Osaamiselta meikki ei todellakaan ole mikään suuri taidonnäyte, mutta se, että sain jotain väriä luomille ja se, ettei se näyttänyt ihan kamalalta ja osasin olla näissä väreissä, oli suuri voitto tälle päivänsankarille.


Valitsin luomiväreiksi Zuiin Quad Spiritin vaaleanpunaisen ja violetin sävyt. Värit on mielestäni herkkiä, mutta niissä on samalla ihana hohto ilman bling bling -efektiä. Melko turvallinen tapa kokeilla varmojen ruskeiden sävyjen lisäksi luomivärejä.


Kuvissa värit näyttäytyvät entistäkin hennommilta, livenä ne olivat hieman intensiivisemmät. Pohjustin luomet Zuiin peitekynällä sävyssä Fair ja päälle tuputin Laveran kivipuuteria. Ripsissä minulla ei ole tällä kertaa luonnonkosmetiikkaa, vaan Idun Mineralsin 38-ripsiväri Vatn. Koska luonnonkosmetiikan ripsivärit leviävät minulle usein (vuotavat silmät), turvaudun välillä vähän vedenpitävämpään versioon. Idun Mineralsin käyttämät mineraalit ovat kuitenkin heidän kotisivujen mukaan erittäin tarkasti puhdistettuja. "Tämä tarkoittaa, että mineraaleista on karsittu esimerkiksi nikkeli, kromi ja mikro-organismit. Tuotteet eivät sisällä talkkia, öljyä, silikonia, hajusteita, vismuttia tai säilöntäaineita. (Ainoastaan silmämeikkituotteet eli ripsivärit, rajauskynät ja kulmakynät sisältävät säilöntäaineita.)"



Omaan silmääni silmämeikkiini sopi mitä parhaiten sävyltään jo aiemminkin blogissa esiintynyt Zuiin Sheer Stick huulipuna Daisy. Huulet pohjustin Hurraw:n huulirasvalla ja Zaon nudenvärisellä huultenrajauskynällä.


Meikki sopi myös hyvin mekkoni kuosin kanssa, don't you think? Keväällä pukeutumisessa(kin) pitää olla väriä! :)

Mulla niin on silmää tällaisille.

Oikein riemun täyteistä vappua kaikille! :)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

#blogintarina

Kirjoittanut Mulan

Take a Breathin Susanna heitti Kasvokkain-blogille jo viime vuoden puolella #blogintarina -haasteen. Aikataulujärjestelyn takia (ts. Belle ja Pocis on superkiireisiä) vastaus tulee vasta nyt ja minun “äänelläni”.

Miksi perustin blogin?

Akneni hoitamisesta tuli minulle oikea projekti, jolle omistauduin. Intohimoni luonnonkosmetiikkaa kohtaa kasvoi ja lopulta huomasin, että minullahan on kasa kosmetiikkatuotteita ja melkoinen määrä kokemusta niiden käytöstä akneiholle -miksi en jakaisi tietoa eteenpäin? Tuntui hölmöltä pantata tällaista innostusta ulkomaailmalta. Aloin siis miettiä oikeasti blogin perustamista. Kun innostuin kosmetiikasta ja sen käytöstä, huomasin jakavani tämän saman innon äitini ja siskoni kanssa. Miksei siis jakaa tietoa heidän kanssaan?  Siitä se kaikki sitten oikeastaan lähti. :)



Mikä on blogini aihepiiri?


Kaikki lähti luonnonkosmetiikasta, mutta aihe on laajentunut rutkasti. Haluan/haluamme kirjoittaa ylipäätänsä hyvinvoinnista. Eli aika vapaasti ja laajasti, meitä itseämme kiinnostavista asioista. Akneni kuitenkin kulkee tekstien rinnalla, tämä on minulle samalla tietynlaista terapiaa sen hyväksymisessä ja kanssa elämisessä. Ja sen huomaamisessa, etten todellakaan ole ainut!

Blogissa on myös tärkeää jakaminen ja siitä blogi on saanut tietyllä tavalla nimensä. Haluamme olla vuorovaikutuksessa ja keskustella erilaisista asioista. Minusta Belle kirjoitti blogin alkuvaiheessa hienosti pähkinän kuoreen blogimme tarinan.


Miten läheiseni suhtautuvat blogiini?


Aika hyvin, ottaen huomioon, että kaksi heistä kirjoittaa tätä blogia minun kanssani. :D Olen kertonut blogista vain läheisimmille ystävilleni, enkä ole heillekään juuri tätä mainostanut, joten sen puoleen ei mitään ihmeellistä. Kumppani on ihan tyytyväinen (oletan). Kun aloin pohtia blogin perustamista, oli hän tukena ja kannustamassa minua tähän. <3




Mitä blogille kuuluu juuri nyt?


Nyt kun valo on taas lisääntynyt, on blogiin paljon helpompi ottaa kuvia ja se motivoi uusien postauksien tekemistä. :) Belle ja Pocahontas ovat olleet tämän vuoden puolella tosi kiireisiä eikä minullakaan ole ollut vapaa-aikaa rajattomasti. Mielestäni kuitenkin tilanne on ihan hyvä, yritän ainakin itse kirjoittaa tänne säännöllisesti ja olen onnistunut siinä ihan tyydyttävästi.


Mitkä ovat lempipostaukseni?

Omista postauksistani itselleni tärkeitä ja henkilökohtaisia postauksia oli meikkaustani käsittelevä postaus. Samalla jouduin muistelemaan elämäni vaikeita aikoja, mutta jotenkin oman historian kirjoittaminen on terapeuttista. En koskaan ollut aikasemmin miettinyt noin pitkälle ja syvällisesti meikkaamiseni syitä ja motivaatioita. Myös puuro-postaus on mun lemppari, koska keräsin siihen materiaalia monen viikon ajan ja ylipäätänsä postaus vaati paljon aikaa ja vaivaa. Ajattelin ja toivoin siitä olevan myös jollekin hyötyä.




Haastan seuraavaksi Scarlet's Walk -blogin. Löysin sen vastikään ja haluan tietää, miten kaikki on saanut kyseisessä blogissa alkunsa. :)