Ostin syksyllä I love me -messuilta elämäni ensimmäisen huulipunan! Merkkiä ei ollut tälle valinnalle kovin vaikea valita, sillä Zuii on jotain sellaista, mitä haluan laittaa huulilleni. Vai miltä teistä kuulostaa 100 prosenttisesti luonnollinen, aito luomutuote, jonka valmistusaineista noin 95 % on luomua.* Huulipunaa kuitenkin kulkeutuu auttamatta suuhun, enkä halua sinne synteettisiä ainesosia kovinkaan paljon.
Huulet ala natural |
Siskoni Belle onkin kertonut huulipunakammostaan ja kuulun itse vähän samaan kastiin. Huulipunan käyttö on minulle uusi asia. Pelkään sotkevani punalla ja mikä ehkä pahinta: näyttäväni naurettavalta.
Yksi kerros Zuiin Sheer Stickiä sävyssä Daisy. |
Siksi Zuiin Sheer Stick on minun kaltaiselle huulipunankäyttöaloittelijalle erinomainen. Sen koostumus on kevyt, jolloin huulipunaa voi laittaa ohuen kerroksen, joka tuo silti väriä huuliin, muttei hypi silmille. Yllä olevien kuvien erot näyttävät melko pieneltä, mutta livenä sanoisin punan olevan väriltään intensiivisempi. Vaikka kerros on ohut, pinkki sävy Daisy tulee hyvin esiin.
Kerrostettu Daisy. |
Kuitenkin Sheer Stick sopii myös voimakkaamman meikin kanssa, sillä sitä on todella helppo kerrostaa. Pigmenttiä saa paljon ja puna tuntuu silti kevyeltä huulilla. Se kuluu myös mielestäni nätisti pois, eikä punan leviämisestä pitkin maita ja mantuja ole pelkoa.
Tämän huulipunan myötä olen innostunut antamaan mahdollisuuden "ihan oikeille" huulipunille, eli näille perinteisimmille ja paksummille. Toisin sanottuna Klassisille siis. Pitää ilmeisesti käydä katsomassa Zuiin normihuulipuninen sävyvalikoimaa. Sheer Stickeissä ainakin on todella herkullisia värejä. Muistan, kun olin valitsemassa Daisya, oli vaihtoehtoina pari muutakin oikein hyvää ehdokasta.
Voikohan huulipunia olla liikaa?
*lähde Zuiin kotisivuilta
Nää on ihania punia! Ja oon samaa mieltä sun kanssa, että nämä kuluu tosi nätisti pois. Itsellä on kans postaus kyseisistä punista tuon alla. Viime aikoina olen kyllä tullut siihen tulokseen, ettei huulipunia voi olla liikaa. Entisellä huulipunapelkoisella minulla on nyt jo 5 punaa ja lisää vain tekisi mieli ostaa. ;) Tosin ensin pitäisi ehkä panostaa myös rajauskyniin.
VastaaPoistaEikä kun 6 punaa. :)
PoistaMustakin tuntuu, että kun noiden punien makuun pääsee, niin sitten niitä haluaa haalia vaikka kuinka ja paljon. :D Multa löytyy jopa kolme (!) rajauskynää, vielä pitäisi vaan käyttää niitä. ^^' ...ja hankkia erilaisia punia niiden rinnalle. ;p
PoistaIhana puna! Niin no, punia ei voi olla liikaa, paitsi jos joku puna homehtuu :'D Mulla on liikaa punia, huokaus, mutta siltikin himottaisi joku uusi yksilö ^_^ No, jos vaikka sallin uuden punan itselleni vaikka helmikuussa, maaliskuussa? :)
VastaaPoistaHomeessa varmaan kulkisi minunkin raja. :'D Liikaa on ehkä silloin, kun jotkut jäävät selvästi käyttämättä ja jos niille ei enää ole fiksusti tilaa. Jäkimmäiseen pulmaan toki auttaa isompaan asuntoon muuttaminen. ;) (tai muista tavaroista luopuminen/järjestely, mutta se ei nyt ole vaihtoehto).
PoistaNo ei voi huulipunia olla liikaa! :D
VastaaPoistaEi voi olla näin moni vastaaja väärässä. Kaipa se on pakko uskoa. :D
PoistaTunnistan myös taannoisen itseni huulipunakammosta. Jotenkin ajattelin, että punainen puna on jotenkin räikeä... :D
VastaaPoistaMäkin on myös sitä miettinyt. Että se jotenkin pomppaisi silmiin ja ihmiset ei muuta mussa katsoisi kuin sitä punaa. Etenkin tuntuu, että ihmiset, jotka tuntee mut, voisivat ihmetellä, jos yhtäkkiä käytän punaista huulipunaa. Vuosi sitten en esimerkiksi meikannut ollenkaan. :D
PoistaPirteä sävy! Pitäisi kokeilla itsekin Zuiin meikkejä :)
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin. Siksi siitä tykkäänkin. ^^ Suosittelen kyllä kokeilemaan, ne on ihania. Yksi mun lempparimeikkisarja. :)
PoistaOnpas kaunis sävy <3
VastaaPoistaEikö olenkin? ^__^
PoistaHerkullisen värinen huulipuna! Raikkaat sävyt kyllä heleyttävät kasvoja kummasti. :)
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä! Omasta mielestäni huulipunan idea on juuri nimenomaan tuoda sävyä kasvoihin. :) Siksi en juuri nudepunia ymmärrä.
PoistaNäitä Zuii ihanuuksia sainkin juuri testiin ja vaikuttavat ihanilta. Tuo sävy on upea. <3
VastaaPoistaOi, onnekas sinä. Zuiin on kyllä ihana merkki! <3 Tämä sävy on kyllä herkullinen, edustaa hyvin huulia. ^^
PoistaIhana sävy! :) Minä rrrrrakastan huulipunia. Luonnollisia versioita en omsita vielä yhtään (vai onko Bellapierre sellainen?). Suosikkejani ovat olleet MACin matte- ja amplified-punat, ja jotain sellaista yritän nyt etsiä luonnonkosmetiikan puolelta. Mulla ei mikään puna pysy huulilla ilman kunnon pohjustajaa, ja epäilen että sen löytäminen voi olla vielä hankalampaa. Ei haittaa kyllä jos olen väärässä :) Zuiin punat päätyvät varmaan ensimmäisenä kokeiluun, koska niitä löytää helpoiten ihan livenä.
VastaaPoistaTykkään itsekin sävystä kovasti! :) Bellapierre on ilmeisesti melko luonnollinen? Mutta ei se kai ihan luonnonkosmetiikkaa ole, täytyy myöntää, etten ole perehtynyt merkkiin niin paljon. Minulta löytyy vain se puuteri.
PoistaToivottavasti löydät hyvän pohjustajan myös luonnonkosmetiikan puolelta. Mulle itselle ei ole ongelma lisäillä tarvittaessa punaa päivän mittaan, tosin yleensä en sitä edes jaksa tehdä. Ehkä korkeintaan juhlatilaisuuksissa. :D
Livenä kokeilu on fiksu veto. Musta Zuiin nettisivuilla tuo Daisy näyttää ihan oranssinpunaiselta eikä ollenkaan pinkiltä, minkä värinen se minusta kuitenkin on (ainakin enemmän).
Unelmapuna ois sellanen, joka pysyis vaikka kuinka pussailis (tai söis). En itte vaan jaksa, enkä oo siksi (vielä) uskaltanu noita kevyempiä punia edes koittaa (esim. RMS:n puna lähtee parissa sekunnissa) :D
VastaaPoistaHaluaisin babypinkin huulipunan, mutta omat huulet on itsessään niin intensiiviset, etten oo luonnonkosmetiikasta vielä tarpeeksi peittävää (ja pysyvää) löytäny. Mut nimenomaan Zuiin sheerejä kattelin kyllä.
Jotkut luonnonkosmetiikkablogistit muuten pohjustaa punansa rajauskynillä.
Itse en edes odota punan pysyvän, etenkään, kun kyseessä on luonnonkosmetiikkaa. Se vähän sama asia kuin vedenkestävässä ripsarissa -siihen tarvii aina jotain synteettistä, jotta se voisi pysyä. Ja yleensä sellaista en lähelle kasvojani (kovin usein ja toistuvasti ainakaan) halua. Mutta jos luonnonkosmetiikan puna vaa jostain syystä pysyisi, vaikka mitä tekisi, niin ei se minua haittaisi! ;)
PoistaMäkin olen käyttänyt rajauskynää, mutta tuolla Zuiilla saa nättiä ja intensiivistä jälkeä myös ilman rajauksia. Mutta ensi vuoden puolella varmaan kirjoitan postauksen toisesta huulimeikkisuosikistani, johon rajauskynä liittyy. :)
Eikö rajauskynää suoraan huulille pohjustamaan, ts hulet väritetään niillä ekka, meinasin :)
VastaaPoistaOho, mä kirjoitin rajauksista, vaikka juuri tarkoitin huulten värittämistä. ^^' Mutta samasta asiasta puhuttiin. :D
PoistaKun en rajauskyniä omista, niin koetanpa Couleur Caramelin meikkivoidestickiä seuraavalla kerralla pohjustamaan punaa :D Koostumus on meinaan täydellinen.
VastaaPoistaKuulostaa jännältä idealta. Kerro sit, miten toimi! :)
Poista