Viime aikoina on tuntunut, etten voi kirjoittaa mitään ihonhoitotuotteista, koska oma iho on ollut niin kenkku. Pitkästä aikaa on tullut sellainen hanskat tiskiin -fiilis ja kasvojen iho on alkanut ottaa ihan kunnolla pannuun. Suurin syy ärsytykseen ja ketutukseen on se, että ihonhoidollisesti olen ollut ihan supertunnollinen. Tuntuu niin turhauttavalta, ettei se auta eikä riitä. Vielä pitäisi tehdä jotkut asiat paremmin tai kokeilla jotain muuta. Mä kun en enää jaksaisi. Ainakaan tällä hetkellä.
Ihon känkkäränkkäily levisi kaulasta leukaan ja suunympärysiholle. Olin jo melko epätoivoinen tästä suunnasta, mutta on mahtavaa, että huomasin KERRANKIN edes jostakin olevan jotain apua.
Nimittäin tästä kaksikosta. Kaulan alueella olevat finnit ovat lähes yhtä riehakkaat kuin ennenkin, mutta näitä kahta käyttäessäni seuraavana päivänä leuan ja suunympäryksen alueella tilanne oli aivan selkeästi rauhoittunut. Ihanaa, edes jokin toimii jollain tavalla.
Argitalin savinaamio minulla on ollut käytössä keväästä/alkukesästä asti. Olen lukenut muista blogeista siitä niin paljon hyvää ja hintakin siinä oli kohdillaan - alta kahdenkympin - joten tällaista tuotetta ihan mieluusti kokeilee. Etenkin, jos tuote ei olisikaan sopinut kasvoille, olisi sen voinut käyttää vartalolle. Tämä kun on tarkoitettu molemmille. Aika kiva.
Tämän vähän huono puoli on se, että naamio on melko tylsä. Tuoksu on hyvin autenttinen, aikalailla sitä savea itseään, sitä ei ole koristeltu millään eteerisillä öljyillä tai vastaavilla. Esimerkiksi May Lindstromin Problem Solver -naamion ohella tämä tuntuu vähän liiankin normikamalta (kallis maku voi olla joskus kohtalokas, huomaan).
Tätä ei sitten ole kiinnostanut käyttää hirveästi uutuuden huuman jälkeen, kun tilalle on tullut jännempiä tuotteita. Tuloksetkaan eivät ole niin silminnähtäviä, että olisin käyttöä sen takia jaksanut jatkaa 250 millin (!) verran.
Vasemmalla Argitalin naamio, joka on paksua ja jämäkkää. Oikealla Madaran Detox, joka on hieman juoksevampaa ja ohuempaa (muttei juoksevaa). |
Ja mites minä näitä sitten käytän? Itselleni todella epätyypilliseen tapaan yhtä aikaa! Kyllä. Mutta miksi? Argitalin savinaamio on tylsä, mutta todella riittoisa. Sen sijaan Detox on hyvinkin tehokas, mutta jos haluan levittää kasvoilleni paksun kerroksen naamiota (ja minähän haluan), kuluu 60 millinen tuubi liian nopeasti. Silloin edullisesta tuotteesta tulee käytön suhteen tyyris. Ratkaisu: levitän Detoxia vähän ohuemman kerroksen kasvoille ja sivelen päälle paksusti Argitalia. Nyt kelpaa!
Seuraavana päivänä muutama finni oli lannistunut naamion käytön jälkeen. Oi onnea. Mun kaltaiselle kuluttajalle tämä kombo on mahtava ratkaisu. Argitalia raaskii käyttää reilummalla kädellä, mutta nyt Detoxiakin "uskaltaa" käyttää. Tosin, molemmat purkit alkavat olla loppusuoralla (siksi tuubit eivät ole enää niin edustavan näköisiä kuvissa) ja täytyy taas päättää, mitä naamiota sitä kokeilisi seuraavaksi. Pahus. Näitä kahta varmasti ostan uudestaan, mutta en heti. Niin paljon koettavaa, niin paljon nähtävää! Bloggaajan on tehtävä uhrauksia bloginsa puolesta ja silleen.
Muista blogeista opin myös sellaisen vinkin, että kuivattavan savinaamion jälkeen kannattaa laittaa kosteuttava naamio. Siis naamio naamion jälkeen? I know -whaat? Tuollainen idea ei olisi koskaan juolahtanutkaan omaan mieleeni. :D Mutta olen toteuttanut tätä neuvoa useimmiten ja laittanut sitten jonkun naamion perään ja antanut vaikuttaa yön yli. Niiden käytöstä kirjoitan sitten kenties joku toinen kerta. ;)
Edit: Argitali savinaamion hinta
Mulla on Argitalin tuotteista vähän sama fiilis; jotkut jopa ihan hyviä, mutta olen niin brändäyksen (?) perään että aina pitäisi kokeilla jotain uutta. :D
VastaaPoistaNiinpä! Jokin siinä on, että tuote ei voi olla liian "perus". Mutta jos on pieni budjetti niin suosittelen Argitalin naamiota ehdottomasti. Ei siinä mitään vikaa tuotteena ole. :) Jostain syystä sitä vain kiinnostaa, mitä muuta sitä ois maailmalla tarjolla. :D
PoistaMä käytän enää hyvin harvoin klassista savinaamiota, nyt oon toki käyttänyt sitä May L:n puhdistussilkkiä naamiona :) Mutta silloin kun savinaamioilin, niin laitoin kyllä kosteuttavan naamion perään! Tai ainakin megakosteutin. Muuten naama olisi kyllä kuivahtanut liikaa :D
VastaaPoistaMä en aikaisemmin edes ajatellut, että savinaamio voisi jotenkin kuivattaa. Ehkä mulla on kuitenkin sen verran rasvainen iho - ennen se on voinut olla jopa rasvaisempi? Mutta kyllä se nyt tuntuu fiksulta kosteuttaa iho hyvin tai tosiaan laittaa se kosteuttava naamio perään. Käy se nykyään ihan järkeen. Mä vaan ennen luulin, että kosteuttavan naamiot on pelkästään kuiva ihoisille, ei mulla kuivuus juuri mikään ongelma ole ollut tähän akneen verrattuna joten mihin minä sellaista tarvitsisin. :'D
PoistaMä oon just käyttänyt kahta naamioita peräkkäin, jos savinaamio on kuivattanut ihoa niin miksei voisi laittaa kosteuttavan sen perään :)
VastaaPoistaJoo, ihan fiksulta se kuulostaa. Mä vaan ennen aattelin, että jos on akne, niin käytetään tällaisiä naamioita, joilla ne finnit kuivuu ja sitten kuiva ihoisille on nämä omat mömmönsä. En tajunnut, että minäkin voisin sellaisia kosteuttavia käyttää. :D Nykyään tuohon kosteutukseen olen kiinnittänyt enemmän huomiota, kun tiedän, että naama menee pahempaan tukkoon, kun finnit kuivuvat.
PoistaToi Madaran naamio on täälläkin säännöllisessä käytössä, se on kyllä loistava tuote <3
VastaaPoistaMä tykkään kovasti. ^^ Kilpaili jo tuossa postauksessa mainitsemani May Lindstromin Problem Solverin kanssa. Käytin sitä kaksikkoa aina vuorotellen. Tuo Detox on mulla toinen tuubi, harmi, että sekin on jo kohta lopussa. :'( </3 Jonossa on paljon muuta kokeiltavaa, niin sitä ei tule hetkeen taas käytettyä. Nyyh.
PoistaMadaran naamio on omalla have to dry -listalla niin paljon siitä olen kehuja lukenut. :)
VastaaPoistaSe on musta kiva tapaus. Eniten tykkään siitä, miten tehot tuntuvat naamalla. Tai ainakin viimeistään, kun sen pesee pois ja iho punoittaa, tietää, että jotain sille kasvoille on tullut levitettyä. :D Myytäisipä sitä 250 millin tuubissa Argiltubon tapaan. <3
PoistaEi nyt liity tähän juttuun mitenkään, mutta haluaisin vielä kiittää siitä Patykan 3-step paketista! En tiedä, miten pystyn elämään, kun ne purkit loppuvat. Ihan loistava tuotesarja nimittäin! :)
VastaaPoistaOi, ei haittaa, ettei liittynyt. Ihana kuulla, että oot tykännyt! ^^ Joulun alla voi hyvinkin olla, että sitä settiä myydään vähän halvemmalla. Jos yhtään kehtaa investoida, niin kannattaa hyödyntää tarjoukset. :) Viime vuonna Jolie möi tuota kolmikkoa +kasvoliinaa noin 120 eurolla. Se kasvoliina on tosi ihana, ostin juuri uuden, kun edellinen on vähintääkin kulahtanut. :D Mutta tosiaan, mukava kuulla, että sarja on ollut mieleen, meni siis hyvään osoitteeseen voitto!
PoistaNäitä pitäisi kyllä kokeilla!! :)
VastaaPoistahttp://luonnollisempi.blogspot.fi
Suosittelen, etenkin kun eivät ole hinnaltaan sieltä kalleimmista päästä verrattuna hoitolasarjojen naamioihin, joita myös olen käyttänyt. :) Olen käyttänyt Argitalia myös rintakehälle ja joskus muulle vartalolle saunassa ja siihen käyttötarkoitukseen sen on myös kiva tuote. 250 ml on mukavan kokoinen pakkaus, se ei onneksi ihan heti lopu. Detoxin sen sijaan tyhjensin tänään. :(
Poista