Projektina ravitsemus

Kirjoittanut Belle.

Nyt taitaa käydä niin, että ravintojutuista tulee aika oleellinen osa meidän blogiamme tulevaisuudessa. Näin ainakin päättelen sillä perusteella, että sekä minä että äiti innostuimme siskoni postauksesta aivan älyttömästi. Soitin nimittäin äidille, ja kysyin, lukiko jo hän Mulanin tekstin, ja puhelu oli sen jälkeen yhtä puheripulia. Samat kysymykset ruokavalion terveellisyydestä, ekologisuudesta ja eettisyydestä mietityttävät meitäkin, ja meillä kaikilla tuntuu olevan ongelmia sen kanssa, että emme tiedä, mikä on parasta. Mikä on edes oikein?

Jos nämä ruokajutut eivät siis kiinnosta, niin skipatkaa vapaasti. Ei loukkaannuta. Mutta toivon, että muut samassa veneessä olijat löytävät näitä lukemaan ja jakamaan ajatuksiaan. 

Perimmäinen ongelma on siis siinä, että emme tiedä, mikä on oikea ruokavalio. Olisi helppoa, jos tietäisi, että tämä on se oikea tapa syödä - tämä, ja vain tämä. Kaikille. 

Sen lisäksi ongelmia tuottaa kiireinen arki, joka vaikeuttaa hyvien valintojen tekemistä, (sitten kun keksii, mitä ne ovat). Ja jos on kuten minä, eli surkea ryhtyjä, ruuanlaitto on aina kynnyksen takana, olipa tekemässä mitä tahansa. (Onneksi myös noutoruoka on jonkin sortin kynnyksen takana. Ja hvyä puoli sekin, että einekset ei nappaa.)

Aion nyt ottaa omaksi projektikseni tämän ruokavalioasian korjaamisen, viilaamisen ja helpottamisen. Alan etsiä vastauksia ongelmiin ensinnäkin kirjallisuudesta, (muutama kirja on jo mielessä, ja äidillähän on se suolistokirja kesken, taidan lainata sen hältä kunhan saan), ja toisekseen arjen rutinoimisesta. 

Kuten aiemmin kerroin, rutiinit ovat nyt pyörineet kovasti mielessäni, sillä olen oivaltanut, että niistä löytyy apu minun elämääni. Rakatan organisointia ja suunnittelua, ja suunnittelun organisointia (heh), mutta ongelmani on aina toteutuksessa. Siis aina. Aina. Hienot kalenterimerkinnät ovat yhtä tyhjän kanssa, jos ei lasketa sitä iloa, jonka saan niiden tekemisestä. Eli ratkaisu tähän kaikkeen on mitä luultavammin siinä, että tekisin asiat suoriltaan tietyllä tavalla, rutiininomaisesti, ilma miettimistä.

Tätä rutiinien taikavoimaa olen harjoitellut jo siivouksen ja kodinhoidon kanssa. Edelleenkään en ole mikään siisteyden jumalatar, mutta olen selvästi mennyt eteenpäin ja saanut ympäristöäni sellaiseksi, missä viihdyn huomattavasti entistä paremmin. Eli ehkä ruoka-asioissakin siitä olisi apu. 

Tänään käytiin keskustelua myös siskon kanssa whatsapissa. Tällä kertaa ei tullut pelkkää iloa ja intoa, eli jos pelkäätte negatiiviseen vivahtavaakaan avautumista, älkää lukeko. Mutta minun pitää aina välillä saada angstata, että on mitään mahdollisuuksia päästä siihen aitoon intoon taas takaisin. Ja nyt minulla on varsin innostunut olo. Tästä tulee projekti!

Mulanin tekstit ovat valkoisella, minun vihreällä. Keskustelu on tsättäilylle ominaisesti varsin katkonaista, kun toisen sanoja kommentoidaan vasta vähän matkaa edettyä.

Hyvää ruokaa vai päänvaivaa?

Kirjoittanut Mulan

Minulle ei tällä hetkellä riitä, että ruoka on terveellistä, haluan sen myös olevan eettistä. Uskon, että nämä kaksi asiaa ovat yhdistettävissä, mutta kaltaisellani tunarilla voi olla aika rankkaa keittiössä.

Lauantaina tuli syötyä aamuapalaksi tällaista: Banaanilettuja (banaani + kananmuna), mustikoita ja mansikoita sekä päällä kermavaahtoa, jota makeutettiin luonnonvaniljalla. Näky ei ole kaunis, tiedän, mutta maussa sen sijaan ei ollut valittamista. Mutta oliko se hyvää ruokaa? Tästä arvio:

Puolesta:

-Hyvä proteiinipitoisuus kananmunan ansiosta

-Gluteeniton (pitäisi olla hyvä juttu mm. aknelle)

- Sisältää banaania ja marjoja, joissa on mm. vitamiineja

- Kermavaahdossa ei sokeria

- Munat ja banaani luomua

- Itsetehty, ei lisäaineita yms. muuta turhaa

- Maistuu nannalta, hyvä herkku näin viikonloppuisin

Vastaan:

- Ei vegaaninen: sisältää kananmunaa ja kermaa

- Marjat ovat lämmitetty, suurin osa vitamiineista on haihtunut samalla tämän takia

- Banaanit ja marjat sisältävät paljon sokeria

- Kermavaahto ei ole terveysruokaa

-korkea hiilaripitoisuus

Eli en voi olla miettimättä: oliko tämä nyt terveellistä vai ei? Riippuu täysin, mitä ruokasuosituksia uskoo tai noudattaa, omani eivät ole mustavalkeita, mutta silti otan nämä huonot puolet huomioon lähes joka kerta ruokaa tehdessä. Aika ahdistavaa.

No entäs sitten illallinen?

Jotain eettistä kenties? Ei lihaa, muttei ole ilmeisesti vegaaninenkaan. No, kaikkea ei voi saada.

Näyttääkö tämä teistä terveelliseltä? Itse ajattelin niin, ainakin aluksi. Lautasella on yksi Quorn -sieniproteiinipihvi, itsetehdyt bataattiranskalaiset, joissa oliiviöljyä ja mausteita ja tammenlehtisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, hapankaalta ja muistaakseni alle kätkeytyi myös vähän linssejä. Mutta oliko tämä hyvä ruoka?

Puolesta:

-Lihaton, joten eettisempi valinta

-Puolet lautasesta sisälsi kasviksia kuten oikeaoppisessa ruokaympyrässä. Lisäksi salaatti ei ole mitään jäävuorisalaattia, vaan tarkoituksella valittua ravintorikkaampaa tammenlehteä

-Hapankaali luomua

-Valmiiden pakasteranskalaisten sijaan on valittu enemmän ravintoaineita sisältävä bataatti ja hyvä laatuista öljyä ja maustettu itse puhdistamattomalla merisuolalla ja pippurilla. 

-Pihvin ansiosta tulee hyvin proteiinia

Quorn-pihvien ainesosista löytyi ikäviä ylläreitä, kuten esim. vehnää

Vastaan:

-Ei vegaaninen
-Kirsikkatomaatit ulkomaalaisia

- Pihvi vaikuttaa pitkälle prosessoidulta

- Sisältää gluteenia (Tämän takiako minulla on akne?)

-Oliiviöljy ei välttämättä kestä kuumentamista

-Bataatissa on paljon hiilareita

Näiden ajatusten kanssa saan painia jatkuvasti, jos pysähdyn edes hetkeksi miettimään syömisiäni. Sitten aknen hoitoon annetaan neuvoksi syödä terveellisesti. Niin siis miltä kantilta? Viikonlopun ruuan katsauksen perusteella voidaan vilkaista miten meni: Gluteeniton? Ei. Vähähiilihydraattinen? Ei. Maidoton? Ei. Eli ovatko nämä valintani syypäitä siihen, että iho kukkii? En usko tietenkään, että asia olisi näin yksioikoinen ja helppo, mutta välillä sitä tulee luettua postauksia, jossa sanotaan, että ole gluteeniton ja maidoton, niin eiköhän se siitä. Ja oliko muuten ruokavalioni päin sitä itseään? Minusta olisin voinut tehdä paljon huonompia valintoja. Esimerkiksi illallisen suhteen. Quorn-pihvi olisi voinut olla eineslihapihvi, bataatit pakasterankalaisia ja salaatti olisi voinut uupua kokonaan. Olen syönyt sellaistakin ruokaa.

Ruuan kohdalla koen, että aina asiat voisi tehdä paremmin ja aina jokin menee pieleen. Ehdottomuus aiheuttaa vain ahdistusta ja pahimmassa tapauksessa pakkomielteen, joka voi johtaa syömishäiriöön/syömishäiriöihin. Arjessani on jo monta tekijää, jotka kuormittavat minua ja haluaisin ruuan olevan minulle nautinto, en hampaiden kiristelyn aihe. Nykyään löysään pipoani asioiden suhteen, mutta silti välillä harmittaa. Aiheutanko minä itselleni aknen? Ja miksi silloin, kun olen ollut ehdoton, ihoni on silti ollut huonossa kunnossa? Miten voi syödä "täydellisesti" (riippuu, mihin ruokalahkoon kuuluu), mutta silti rennosti ja stressaamatta? En ole vielä löytänyt ratkaisua tähän, mutta ajattelin nyt vähentää stressaamista ja keskittyä hyviin asioihin ruokavaliossani enkä vain huonoihin. Tällä viikolla haemme luomumunia kimppatilauksesta, se on ainakin tekee ruokavaliostani jollain tavoin hyvää, vaikkei olekaan vegaaninen.

Mites teidän päänne vuoropuhelu? Ahdistaako ruuanteko? Vai oletteko täysin tyytyväisiä miten ja mitä syötte?

Hyvinvoinnin metsästystä (nokkela sanaleikki)

Kirjoittanut Belle.

Viime aikoina metsässä hengailun hyvää tekevistä vaikutuksista on ollut paljon juttua. En ole aiemmin mitenkään erityisesti perehtynyt asiaan, mitä nyt otsikot silmäillyt. Nyt edellisellä kävelylenkillä asia putkahti kuitenkin yhtäkkiä jostain mieleeni ja kotiin päästyäni googletin, mitä netti sanoikaan asiasta.  Heti löytyi muun muassa Ylen juttu siitä, miten jo 20 minuutin hengailu metsässä madaltaa verenpainetta. Otsikko, jonka muistinkin silloin aiemmin silmäilleeni. (Mutta huolellisesti.)

Itse asiassa minua muuten ihmetyttää, miksi aina kaikkea terveellistä markkinoidaan sillä verenpaineen madaltamisella? Anteeksi nyt vaan, mutta korkea verenpaine ei todellakaan ole jokaikisen suomalaisen ongelma. Joillekin verenpaine ei ole ongelma ollenkaan. Ja toisille, kuten minullekin jonkun kerran, ongelmaksi käy se jatkuva huippaus, jota matala verenpaine aiheuttaa. Joskus ihmisiä saattaisi kiinnostaa asioiden muutkin terveysaspektit.

En ole itse ollut koskaan mikään kova eränkävijä. Ehkä siksi, että minulla ei ole koiraa, en ole kiinnostunut metsästyksestä, enkä sen yllämainitun huimauksen takia pysty marjastamaan enkä sienestämään. (Jatkuva kyykistely ja kumartelu alkaa nopeasti tuntumaan päässä.) Mitään luontevaa metsäänsuuntaamissyytä ei ole ollut - muuta kuin se ihan puhdas hengailu. Kävelyllä olen käynyt. 

Olen kyllä aina nauttinut luonnossa liikkumisesta. Kun asiaa alkaa miettimään, en itse asiassa muista yhtäkään kertaa, jolloin jokin metsässä ollessa olisi alkanut ahdistamaan. Paitsi muu maailma, siellä jossain. Ja sekin yleensä unohtuu nopeasti. 

Joten miksi käyn kävelyllä metsissä niin harvoin? Ihan kuin eläisin muka kovinkin urbaanissa ympäristössä, jossa metsään mennäkseen pitäisi ajaa sata kilometriä autolla ja sitten saisi ihailla hienoa kolmen puun rypästä. Paremminkin Suomessa pitää olla aika tarkka voidakseen rajoittaa liikkumisensa asfalttien ja talojen tuntumaan. Muutama harha-askel ja kohta törmää häiritsemään suden ja Punahilkan keskustelua. Silti, päivästä toiseen, enimmäkseen sitä sivuuttaa mahdolliset metsät. Jos bussireitin varrella on vaara nähdä puita, aina on onneksi älypuhelimet, joita räplätä.

Jos nyt unohdetaan se verenpaineen laskeminen - ne taikasanat, joista kaikkien pitäisi innostua - metsään menemisellä oli muitakin hyötyjä. Ihan jo stressitasojen lasku. (Johon se verenpainekin oletettavasti liittyy, mutta ei nyt vahingossa mainita mitään muuta ekana, ettei se verenpaineasia mene keltään ohi.) Metsä auttaa myös lasten allergioihin, sillä metsän erilainen bakteerikanta on ilmeisesti siinä asiassa hyödyllinen.

Minä olen kuvitellut olleeni tänä syksynä jo suht tasapainossa. Viime keväänä iski kunnon stressipiikki, mutta koska pahin on jo helpottanut, olen olettanut, että kaikki on nyt hyvin, ja minusta on kehittynyt oikea superihminen ja how does she do it -nainen. Vaan viimeistäänkin tämän aamun "mä en kestä tätä paskaa" -totaalihajoaminen todistaa kuvitelmani vääräksi. Tällä hetkellä tarvitsen elämääni ennen kaikkea rauhoittumista, mielenhallintaa ja kykyä rutinoida asiat niin, että ne vievät mahdollisimman vähän voimavaroja. (Tuosta viimeisestä tulen vielä varmasti jauhamaan täällä, se on viime aikojen suurimpia oivalluksiani. Tulette vielä kyllästymään minuun, ellette ole ehtineet kyllästyä jo.)

Ehkäpä metsäreissut tulisivat nyt tarpeeseen. Vaellusharrastukseen hurahtamista odotellessa voisi olla hyvä nyt aikatauluttaa muutama metsäkävely viikkoon ja katsoa tuleeko tuloksia ja antaa itseni vähän hengähtää. 

Rentoutumisesta ja levon tärkeydestä

Kirjoittanut Belle.

Olen ollut kipeänä. Olen vieläkin kipeänä. Aiemmin viittaamani alakulo liittynee tähän.  Minulla ei ole ollut oikein mahdollisuutta rentoutua viime aikoina, mikä ei suoranaisesti ole edistänyt nopeaa toipumista, siksi olo on oikeastaan vain karmeutunut viime päivinä. Tänään sain kuitenkin vihdoin tilaisuuden lepoon.

Aamulla hampaita pestessäni mietin, olisiko mukava käyttää osa tämän päivän minä-ajasta meikkaamiseen. Meikkaaminen on ihanaa, mukavaa tekemistä, rentouttavaa ja terapeuttistakin. 

Ja sitten seuraava ajatus yllätti, tuli aivan puskista. Ei kiitos. En jaksa. En halua käyttää vähäistä energiaani tähän.

Mutta mitä? Miksi en muka? Ei sillä, en minä joka päivä meikkaakaan, mutta kun kerrankin olisi aikaa ja hyvä tilaisuus ja minä tykkään siitä, niin miksi ei?

Aloin pohtia asiaa ja hoksasin jotain, mitä en ole ennen tullut ajatelleeksi. Ja se oivallus oli tämä: rentoutuminen ei ole lepoa. 

Tai jos totta puhutaan, niin jonkun tämän tyyppisen ympärillä ajatukseni ovat kierrelleet niinä iltoina, kun olen halunnut käyttää kallisarvoisen oman aikani hyvien sarjojen katsomiseen sen sijaan, että menisin nukkumaan. Olen tiennyt, että minun kannattaisi oikeasti vain nukkua. Heti. Heti kun siihen saa tilaisuuden. Koska uni on tärkeää. Sitä hokee nykyään joka toinen, ainakin kaikki hyvinvointivalmentajat.

Ongelma on siinä, että nukahtaminen on todella vaikeaa, jos ei ole rentoutunut. Ja vaikka esimerkiksi telkkarin tuijottamisen rentouttavasta vaikutuksesta voidaan olla montaa mieltä, introverttinä minulle on nykyään jo päivänselvää, että minä en saa unta, jos en saa päivän tuoksinnoiden jälkeen olla hetken itsekseni, ihan rauhassa. Vaikka sitten telkkarin ääressä. 

Levätäkseni minun täytyy siis saada rentoutua. Mutta rentoutuminen ei ole lepoa.

Ja kun keho on ylikierroksilla ja flunssan kourissa, se huutaa lepoa. Lepoa, lepoa, lepoa! Se ei halua käyttää viimeisiä voimavarojaan meikkaamiseen. Nyt pitää ihan oikeasti tehdä se, mikä yleensä ei onnistu, eli maata sohvalla ja katsoa vaikka Gilmoren tyttöjä ilman että keskittyy. Ja siinä vaiheessa kun sekin on vähän liikaa, mennä heti nukkumaan. Ihan oikeasti heti. Ja nukkua pois niitä univelkoja.

Onko lepoa sitten blogin kirjoittaminen? Tuskinpa. Ei ainakaan silloin, kun otan myös kuvia, säädän koneella niiden valotuksia, rajauksia sun muita, ja sitten koitan kirjoittaa jotain, vaikka mitään ei meinaa irrota, ja sitten viilaan tekstiä ja kieliasua ja mietin, voiko tämän lauseen ymmärtää väärin ja tuleeko muuten tähän kohtaan pilkkua ja googletan, onko joku sana yhdyssana vai kaksi sanaa.

Ei tämä ajatuksenvirtakaan ehkä lepoa ole, (eli ei ole, ei ihan oikeasti ole), mutta rennnompaa, tätä voisin tehdä ennen nukkumaanmenoa (yhdyssana vai ei?), ja ennen kaikkea: nopeampaa. Tässä tämä, tässä minä, juuri nyt, ilman mitään krumeluureja. Nyt menen lepäämään. Palaan ajatuksineni tänne sitten myöhemmin. 

Kasvokkain koklaa: Laveran deodorantit

Me kolme olemme yhteensä kahlanneet aika hyvin läpi luonnonkosmetiikan deodorantteja. Jokaisella taitaa olla tällä hetkellä eri lemppari. Siinä missä minä olen vastikään ihastunut Love Freshin Mandarin&Lime -deodoranttiin, siskoni Born to Bioon ja äiti siihen vaatimattomaan Lifen dödöön, me kaikki olemme käyttäneet myös Laveran deodorantteja ja jokaisella on niistäkin varsin hyviä kokemuksia. Niinpä koostamme tähän vähän jokaisen mielipiteitä Laverasta.

Pito 

Mulan: Pito on ollut yksi parhaimpia luonnonkosmetiikassa

Belle: Minulla ei yleensä ole suuria ongelmia deodorantin pitävyyden kanssa, jos edellisestä suihkussa käynnistä ei ole kohtuuttoman pitkää aikaa - toisin sanoen Lavera ei ole pahemmin pettänyt, mutta viime aikoina ei kovin moni muukaan deodorantti.

Pocahontas: Ainakin niinä kausina, jolloin en puske jätealtaan hajuista hikeä, tuote toimii.

Pito on siis todettu varsin hyväksi meillä kaikilla, vaikka yhteensä olemme suht haastava yleisö.

Tuoksu

Mulan: Olen kokeillut sekä Limeä ja Rosea ja molemmissa on raikas ihana tuoksu, joka ei ole liian voimakas.

Belle: Laveralta minulla on ollut limen tuoksuinen ja kookoksen ja vaniljan tuoksuinen ja olen kokeillut sekä roll-on-versiota että suihkutettavaa. Lisättäköön tässä aiempaan, että olen rakastanut jokaista Lavera-deodorantin tuoksua.

Pocahontas: Tuoksut ovat nopeasti haihtuvia ja lempeitä - jopa terapeuttisia.

Kaikki kolme olemme sen verran tuoksuorientoituneita, että Laveran deodorantit ovat sikäli kuin suoraan meille suunnattuja. Se, että tuoksuvaihtoehtoja on useampia, on selkeä plussa.

Parasta tuotteessa

Mulan: +Alkoholiton +Alumiiniton +Ihanat tuoksut +Melko hyvä pito

Belle: Tuoksut!

Pocahontas: Pito - ja tuoksut

Ehkä kävikin jo selväksi, mutta Laveran deodoranteissa tuoksuvalikoima on aika lailla se paras puoli. Kohtuu hyvän pitävyyden lisäksi, mikä nyt tietysti on aikalailla minimivaatimuksia deodorantilta.

Tuotteessa ärsyttää

Mulan: uudet pakkaukset ovat muovista lasin sijaan

Belle: olen kokeillut sekä roll on-versiota että suihkutettavaa. Suihkutettava on kyllä kieltämättä ollut kivempi siitä, että kuivumista ei ole tarvinnut sitten odotella niin kauaa

Pocahontas: Ainoa selkeä miinus on roll-oneille tyypillinen kuivumisen odottelu.

Kommentit pakkauksesta

Mulan: uudet pakkaukset ovat muovista lasin sijaan

Laveran pakkaukset ovat ihanan raikkaita ja pirteitä. Lasin muuttuminen muoviksi on kyllä kieltämättä aika harmillista, sillä luonnonkosmetiikalta kaipailisi myös mahdollisimman ekologisia pakkauksiakin. Toivottavasti Lavera päättää vielä palata takaisin lasisiin pulloihin.

Käyttömukavuus

Deodorantissa käyttömukavuuteen vaikuttaa pidon ja tuoksu(ttomuude)n lisäksi yleensä eniten nimenomaan kuivumisnopeus. Laveran roll-oneissa se on sitä mitä roll-oneilta voi olettaakin, eli hitusen hidas. Kiireessä se ei tietysti ole mikään paras ominaisuus, mutta muutoin kyseessä ei ole suuri haitta. Koska tuoksut ovat kuitenkin mietoja ja raikkaita ja pito hyvä, käyttömukavuus on kaiken kaikkiaan selvästi plussan puolella ja voimme kaikki sanoa, että Laveran dödöt ovat ehdottomasti parhaiden luonnonkosmetiikan deodoranttien joukossa.

Meidän kunkin omat deodoranttikokemukset löydät aiemmin kirjoitetuista postauksista seuraavien linkkien takaa.

Mulan: Luonnonkosmetiikan deodoranttien vertailua
Belle: Sitrusdeodorantteja - onko muka muitakin?
Pocahontas: Dödöä on siinä monenlaista

Lohtumeikki

Kirjoittanut Belle.

Eilen oli alakuloinen päivä. Ei mistään erityisestä syystä, tai sitten hyvinkin erityisestä, eli ihan vaan siitä, että taidan olla vähän kipeänä. Energiat ovat olleet niin vähissä, että helposti tulee paitsi fyysisesti, myös henkisesti väsynyt olo. Lohdullista on, että tiedän sen menevän itsestään ohi.

Minulla ei suinkaan joka päivä ole sellainen olo, että haluaisin meikata. Eilen meikkasin lähinnä siksi, että tarvitsin jotain tekemistä, joka ei vaadi kauheasti voimavaroja, mutta joka saa minut keskittymään hetkeksi. Itse asiassa meikkasin kaksi kertaa. Ensin väritin luomet syyssävyisiksi ja vetäisin huulille voimakkaan pinkin punan. Koitin kuvata lopputuloksen, mutta en ilmeisesti oikein osannut. Puhelimeen tallentui valju väritys. Tosielämässä meikki oli minulle (juuri nyt) aivan liikaa.

Jonkin aikaa lainahöyhenissä koreiltuani, (siltä se tuntui), pesin meikit pois, kuorin kasvot ja levitin naamion. (Onkohan naamio jo vanhentunut? Se haisi kummalta. Nenään tuli melkein samanlainen pistävä haju kuin hiuksia värjätessä - tosin paljon lievempi.)

Toisella kierroksella, ollessani jo kohta poistumassa kotoa, tein turvameikin. Lohtumeikin. Jotain vähän enemmän kuin perusmeikkini, mutta helppoa, neutraalia... turvallista.

Yleensä perusmeikkini koostuu kolmesta tuotteesta: meikkipohjasta, poskipunasta ja ripsiväristä. Joskus pelkästään kahdesta ensimmäisestä. Meikkivoide vaihtelee, mutta löydettyäni Kjaer Weisin Like Porcelainin, käännyn aina sen puoleen kaivatessani takuuvarmaa lopputulosta. 

Lempiposkipunia on kaksi. (Oikeastan useampiakin, mutta nämä ovat ne ehdottomat suosikit.) Toisinaan poskille päätyy kaunis ja huomaamaton Kjaer Weisin Embrace, mutta vähintään yhtä usein käytän Zuiin Mangoa. Eilen Mango tuntui siltä turvallisemmalta. Vaikka periaatteessa pidän vähän kylmemmistäkin poskipunista, Mango on vain jotenkin niin täydellinen, vaatimaton mutta kaunis. Ja eilen sain turvaa siitä vanhasta latteudesta: "vaatimattomuus kaunistaa".

Ripsareista kirjoittelin aiemmin vähän tarkemmin. En silloin esitellyt Kjaer Weisiani sen kummemmin, vaikka viittasin siihen usein. Eilen laventelin tuoksuinen mascara ylellisestä rasiasta tuntui kaikista lohdullisimmalta. 

Näiden kolmen lisäksi heilui tällä kertaa myös peitepuikko, harvemmin kun vaivaudun. Luomiin levitin vain ja ainoastaan Zuiin Fresh-luomiväripaletin sävyä Chestnut, (paletin vasen yläkulma), joka on niin helppo, turvallinen ja takuuvarma kuin vain luomiväri voi olla. Viime vuosina olen jostain omaksunut käsityksen, että vain yhden luomivärisävyn käyttäminen silmämeikissä on lähestulkoon rikos, mutta Chestnut muodostaa kyllä poikkeuksen. Se pärjää ehdottomasti yksinkin, korostaa katsetta ja kiinnittää huomion sinne minne se kuuluu kiinnittää - ei silmämeikkiin, vaan silmiin. 

Huulimeikki, se minun koetinkiveni, on nykyään helppo. Zaon huulipunalla saan aikaan kauniit huulet ilman turhaa räväkkyyttä. Tämä on ainoa oikea huulipuna sellaisina päivinä, joina haluan olla kaunis kiinnittämättä kuitenkaan juuri huomiota. Turvallinen lohtupuna, toden totta. 

Jollain tavalla tähän meikkiin oli helppo kätkeytyä. Halusin olla huoliteltu, siitä sain hieman lohtua, mutta en halunnut olla kovin näyttävä, sillä tarvitsin turvaa.

Sanomattakin selvää, että lopuksi kääriydyin paksuun ja pehmeään villatakkiin. Vasta sitten astuin ovesta ulos.

Kasvokkain-podcast, jakso 2: Puheliaat introvertit ja hankalat hiukset

Tämänkertaisessa podcastissamme keskustelemme introverttiydestä. Ollaan itse asiassa mietitty tätä aihetta podcast-mielessä jo aiemmin, mutta lisäkimmoketta saatiin, kun sattumalta Miss Piggy's Pearl s-blogissa oli tosi hyvä juttu juuri samasta aiheesta. Jännä miten monelle voi tulla yllätyksenä, että ollaankin itse asiassa vähän introvertimpia kuin mitä ollaan kuviteltu.

Juttelemme introverttiydestä aika pitkälti tämän testin pohjalta. Testi on periaatteessa ihan mielenkiintoinen tehdä, mutta muutama kohta siinä on vähän hämmentänyt, mietittiin, että kuinka paljon joissakin jutuissa on kyse introverttiydestä ja ekstroverttiydestä ja kuinka paljon vaikka opituista taidoista.

Jaoimme jälleen podcastin kahteen erilliseen osaan, että kuuntelimista voi halutessaan jaksottaa. Introverttiydestä keskustelun jälkeen siirrymme höpöttämään vähän kevytmielisemmistä aiheista, tällä kertaa aloimme valit jutella hiuksista ja niiden laitosta luonnonkosmetiikan avulla. 

Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia saada aikaiseksi kestäviä kampauksia yhtään millään aineella, Mulanilla ongelmana taas on hiusten takkuuntuminen pyörteiden takia. Podcastissa vinkataan myös erittäin hyvästä luonnonkosmetiikan hoitoaineesta - niin hyvästä, että Mulania alkaa epäilyttää, voiko kyse olla sertifioidusta luonnonkosmetiikasta, (tai sen tasoisesta). John Master Organicsin Sitrus&Neroli -hoitoaine menee minun mielestäni jo tehohoidosta, mutta jäimme tosiaan tuijottelemaan inci-listaa ja pohtimaan asiaa. Ajattelin, että asiasta voisi vähän kysäistä joltain JMO:ta myyvältä taholta.