Lohtumeikki

Kirjoittanut Belle.

Eilen oli alakuloinen päivä. Ei mistään erityisestä syystä, tai sitten hyvinkin erityisestä, eli ihan vaan siitä, että taidan olla vähän kipeänä. Energiat ovat olleet niin vähissä, että helposti tulee paitsi fyysisesti, myös henkisesti väsynyt olo. Lohdullista on, että tiedän sen menevän itsestään ohi.

Minulla ei suinkaan joka päivä ole sellainen olo, että haluaisin meikata. Eilen meikkasin lähinnä siksi, että tarvitsin jotain tekemistä, joka ei vaadi kauheasti voimavaroja, mutta joka saa minut keskittymään hetkeksi. Itse asiassa meikkasin kaksi kertaa. Ensin väritin luomet syyssävyisiksi ja vetäisin huulille voimakkaan pinkin punan. Koitin kuvata lopputuloksen, mutta en ilmeisesti oikein osannut. Puhelimeen tallentui valju väritys. Tosielämässä meikki oli minulle (juuri nyt) aivan liikaa.

Jonkin aikaa lainahöyhenissä koreiltuani, (siltä se tuntui), pesin meikit pois, kuorin kasvot ja levitin naamion. (Onkohan naamio jo vanhentunut? Se haisi kummalta. Nenään tuli melkein samanlainen pistävä haju kuin hiuksia värjätessä - tosin paljon lievempi.)

Toisella kierroksella, ollessani jo kohta poistumassa kotoa, tein turvameikin. Lohtumeikin. Jotain vähän enemmän kuin perusmeikkini, mutta helppoa, neutraalia... turvallista.

Yleensä perusmeikkini koostuu kolmesta tuotteesta: meikkipohjasta, poskipunasta ja ripsiväristä. Joskus pelkästään kahdesta ensimmäisestä. Meikkivoide vaihtelee, mutta löydettyäni Kjaer Weisin Like Porcelainin, käännyn aina sen puoleen kaivatessani takuuvarmaa lopputulosta. 

Lempiposkipunia on kaksi. (Oikeastan useampiakin, mutta nämä ovat ne ehdottomat suosikit.) Toisinaan poskille päätyy kaunis ja huomaamaton Kjaer Weisin Embrace, mutta vähintään yhtä usein käytän Zuiin Mangoa. Eilen Mango tuntui siltä turvallisemmalta. Vaikka periaatteessa pidän vähän kylmemmistäkin poskipunista, Mango on vain jotenkin niin täydellinen, vaatimaton mutta kaunis. Ja eilen sain turvaa siitä vanhasta latteudesta: "vaatimattomuus kaunistaa".

Ripsareista kirjoittelin aiemmin vähän tarkemmin. En silloin esitellyt Kjaer Weisiani sen kummemmin, vaikka viittasin siihen usein. Eilen laventelin tuoksuinen mascara ylellisestä rasiasta tuntui kaikista lohdullisimmalta. 

Näiden kolmen lisäksi heilui tällä kertaa myös peitepuikko, harvemmin kun vaivaudun. Luomiin levitin vain ja ainoastaan Zuiin Fresh-luomiväripaletin sävyä Chestnut, (paletin vasen yläkulma), joka on niin helppo, turvallinen ja takuuvarma kuin vain luomiväri voi olla. Viime vuosina olen jostain omaksunut käsityksen, että vain yhden luomivärisävyn käyttäminen silmämeikissä on lähestulkoon rikos, mutta Chestnut muodostaa kyllä poikkeuksen. Se pärjää ehdottomasti yksinkin, korostaa katsetta ja kiinnittää huomion sinne minne se kuuluu kiinnittää - ei silmämeikkiin, vaan silmiin. 

Huulimeikki, se minun koetinkiveni, on nykyään helppo. Zaon huulipunalla saan aikaan kauniit huulet ilman turhaa räväkkyyttä. Tämä on ainoa oikea huulipuna sellaisina päivinä, joina haluan olla kaunis kiinnittämättä kuitenkaan juuri huomiota. Turvallinen lohtupuna, toden totta. 

Jollain tavalla tähän meikkiin oli helppo kätkeytyä. Halusin olla huoliteltu, siitä sain hieman lohtua, mutta en halunnut olla kovin näyttävä, sillä tarvitsin turvaa.

Sanomattakin selvää, että lopuksi kääriydyin paksuun ja pehmeään villatakkiin. Vasta sitten astuin ovesta ulos.