Hei, olen Belle! Olen Kasvokkain-blogiperheen isosisko.
Kun pikkusiskoni Mulan istahti muutama viikko sitten sohvalleni ja kertoi ideastaan aloittaa yhteisblogi, innostuin hetkessä. Kosmetiikasta on muodostunut yksi yhteisistä harrastuksistamme ja keskustelunaiheista, ja molemmat olemme viime aikoina olleet sekä kosmetiikan että kosmetiikkablogien suurkuluttajia. Ajatus blogista, jossa testailemme yhdessä tuotteita ja jatkamme juttua siitä mihin se edellisellä tapaamisella jäi, oli loistava. Meidän ihomme ovat lähes toistensa vastakohdat, minkä vuoksi kosmetiikasta keskustelu on yllättävän mielenkiintoista. Kun yhtälöön lisätään vielä äitimme herkkä ja ikääntyneempi iho, on tuotteiden yhdessä testailu aikamoisen antoisaa.
Oman ihoni tarina lyhyesti ja ytimekkäästi: varsin toimivasta pintaverenkierrostani huolimatta ja muutamia satunnaisia näppyjä lukuunottamatta ihoni on aina ollut erittäin hyväkuntoinen. Niin hyväkuntoinen, ettei sille ole tarvinnut tehdä mitään. Niin hyväkuntoinen, että en ole pahemmin tullut edes ajatelleeksi sitä. Niin hyväkuntoinen, että meikkivoiteen käyttö, silloin kun sitä nyt satuin laittamaan, oli aika näennäistä. Ja sitten... yhtäkkiä en enää ollutkaan kasteenraikas juuri ja juuri kaksikymppinen, vaan ihoni, lähemmäs kolmekymppinen, alkoi tuntua kuivalta ja karhealta. Ihan hyvältä se näyttää edelleen, mitä nyt couperosa on välillä vähän turhan vauhdissa, mutta tuntuu tukalammalta.
Koska ihoni ei ole minulle mikään suuri ongelma, ei sen kunto tule varmaan olemaan keskeisiä teemojani tätä blogia kirjoittaessani. Kosmetiikan suhteen minulle tällä hetkellä tärkeintä on fiilis. (Mikä tekee minusta tietysti jossain määrin helpon mielikuvamarkkinoinnin kohteen.) Niin no paitsi että... kasvojeni iholla on jotain mystisiä yliherkkyyksiä toistaiseksi kartoittamattomia ainesosia kohtaan, niin että eräs salapoliisityö on vielä kesken. Siitä saatatte kuulla vielä lisää.
Meikkaaminen ja ihonhoito noin yleensä ottaen ovat kuitenkin minulle pääasiassa omaa aikaa ja itseni hellimistä. Ja heti kun ne lakkaavat tuntumasta siltä, minä pidän tauon. En mitenkään päätä niin, mutta en vain silloin enää jaksa enkä muista. Palaan purnukoiden ääreen, kun rentous on tullut takaisin. Kun ne vain alkavat taas kutsua pariinsa.
En ole koskaan ollut mikään kosmetiikan suurkuluttaja. Nuorempana en juuri meikannut ja milloinkahan lie ostin ensimmäisen kasvorasvanikaan? Pahin hurahdukseni on melko tuoretta laatua, tosin nyt sitä on jatkunut jo parisen vuotta. Elämässäni on silti ollut myös aiemmin aikakausia, jolloin kosmetiikka on ollut jotain ihmeellistä ja ihanaa. Suurimmat nimet minun historiassani ennen nykyisyyttä ja luonnonkosmetiikan areenalle astumista ovat Yves Rocher ja Body Shop - ja voitte arvata mikä niissä eniten veti. Kyllä, tuoksut!
Tuoksut ovat minulle edelleenkin tärkeitä, mutta enää ne eivät ole ylivoimaisia tekijöitä kosmetiikkaharrastuksessani. Eteenkään siksi, että nenäni on vuosien myötä jotenkin herkistynyt enkä oikein kestä itselläni yhtään vahvempia tuoksuja tai perushajuvesien jotain yleistä kemikaalinhajua. En tiedä, mikä se on, en osaa kuvailla sitä, mutta kaikki normikempparin hajuvedet haisevat nokkaani pohjimmiltaan samalta, oli alkutuoksu mikä ja miten ihana hyvänsä. Ja Body Shopin hajuissa on joku Body Shopin haju, jokin mikä tuoksuu sieltä läpi aina samalta.
Onneksi hajuherkkyyteni rajoittaa vain omaa käyttöäni. Jos ympäristö ei hölvää ihan pulloittain hajusteita päälleen, muiden parfyymit eivät minua haittaa. (Harmi, että olemassa on myös vähän vähemmän onnekkaita ihmisiä.)
Yksi tuoksu, jota edelleen muistelen, on Yves Rocherin Shafali. En muista aivan tarkalleen, millainen tuoksu oli, enkä voi olla varma, että muistan ylipäätänsäkään oikein. Mutta muistan että rakastin sitä. Silloin joskus, niinpä niin, ehkä yksitoistavuotiaana. Juu, olin silloin parfyymifriikki. Yksi puoliksi haudattuja haaveitani on joskus päästä vielä nuuhkaisemaan Shafalia. Ja voi kun joskus löytäisin luonnonkosmetiikan piiristä vastaavan tuoksun!
Luonnonkosmetiikan parista on onneksi löytynyt uusia lemppareita. Eräs tuoksuva huulirasva on tullut paikkaamaan lukioaikana hävittämäni lempparin kaipuuta, (on jopa parempi), ja varsinaisista hajuvesistäkin on löytynyt yksi aivan huumaava. Näistä molemmista lisää sitten myöhemmin.
Koska minusta löytyy sekä hattarapäinen fiilistelijä, että tiukan analyyttinen syynääjä, tulen blogissa kirjoittamaan niin epämääräisiä tunnelmointeja ja muisteloita kuin yksityiskohtiin pureutuvia tuotearvosteluja.
Tervetuloa seuraamaan!
Piirrokset Pocahontasin käsialaa. Ethän kopioi luvatta.
Kun pikkusiskoni Mulan istahti muutama viikko sitten sohvalleni ja kertoi ideastaan aloittaa yhteisblogi, innostuin hetkessä. Kosmetiikasta on muodostunut yksi yhteisistä harrastuksistamme ja keskustelunaiheista, ja molemmat olemme viime aikoina olleet sekä kosmetiikan että kosmetiikkablogien suurkuluttajia. Ajatus blogista, jossa testailemme yhdessä tuotteita ja jatkamme juttua siitä mihin se edellisellä tapaamisella jäi, oli loistava. Meidän ihomme ovat lähes toistensa vastakohdat, minkä vuoksi kosmetiikasta keskustelu on yllättävän mielenkiintoista. Kun yhtälöön lisätään vielä äitimme herkkä ja ikääntyneempi iho, on tuotteiden yhdessä testailu aikamoisen antoisaa.
Oman ihoni tarina lyhyesti ja ytimekkäästi: varsin toimivasta pintaverenkierrostani huolimatta ja muutamia satunnaisia näppyjä lukuunottamatta ihoni on aina ollut erittäin hyväkuntoinen. Niin hyväkuntoinen, ettei sille ole tarvinnut tehdä mitään. Niin hyväkuntoinen, että en ole pahemmin tullut edes ajatelleeksi sitä. Niin hyväkuntoinen, että meikkivoiteen käyttö, silloin kun sitä nyt satuin laittamaan, oli aika näennäistä. Ja sitten... yhtäkkiä en enää ollutkaan kasteenraikas juuri ja juuri kaksikymppinen, vaan ihoni, lähemmäs kolmekymppinen, alkoi tuntua kuivalta ja karhealta. Ihan hyvältä se näyttää edelleen, mitä nyt couperosa on välillä vähän turhan vauhdissa, mutta tuntuu tukalammalta.
Koska ihoni ei ole minulle mikään suuri ongelma, ei sen kunto tule varmaan olemaan keskeisiä teemojani tätä blogia kirjoittaessani. Kosmetiikan suhteen minulle tällä hetkellä tärkeintä on fiilis. (Mikä tekee minusta tietysti jossain määrin helpon mielikuvamarkkinoinnin kohteen.) Niin no paitsi että... kasvojeni iholla on jotain mystisiä yliherkkyyksiä toistaiseksi kartoittamattomia ainesosia kohtaan, niin että eräs salapoliisityö on vielä kesken. Siitä saatatte kuulla vielä lisää.
Meikkaaminen ja ihonhoito noin yleensä ottaen ovat kuitenkin minulle pääasiassa omaa aikaa ja itseni hellimistä. Ja heti kun ne lakkaavat tuntumasta siltä, minä pidän tauon. En mitenkään päätä niin, mutta en vain silloin enää jaksa enkä muista. Palaan purnukoiden ääreen, kun rentous on tullut takaisin. Kun ne vain alkavat taas kutsua pariinsa.
En ole koskaan ollut mikään kosmetiikan suurkuluttaja. Nuorempana en juuri meikannut ja milloinkahan lie ostin ensimmäisen kasvorasvanikaan? Pahin hurahdukseni on melko tuoretta laatua, tosin nyt sitä on jatkunut jo parisen vuotta. Elämässäni on silti ollut myös aiemmin aikakausia, jolloin kosmetiikka on ollut jotain ihmeellistä ja ihanaa. Suurimmat nimet minun historiassani ennen nykyisyyttä ja luonnonkosmetiikan areenalle astumista ovat Yves Rocher ja Body Shop - ja voitte arvata mikä niissä eniten veti. Kyllä, tuoksut!
Tuoksut ovat minulle edelleenkin tärkeitä, mutta enää ne eivät ole ylivoimaisia tekijöitä kosmetiikkaharrastuksessani. Eteenkään siksi, että nenäni on vuosien myötä jotenkin herkistynyt enkä oikein kestä itselläni yhtään vahvempia tuoksuja tai perushajuvesien jotain yleistä kemikaalinhajua. En tiedä, mikä se on, en osaa kuvailla sitä, mutta kaikki normikempparin hajuvedet haisevat nokkaani pohjimmiltaan samalta, oli alkutuoksu mikä ja miten ihana hyvänsä. Ja Body Shopin hajuissa on joku Body Shopin haju, jokin mikä tuoksuu sieltä läpi aina samalta.
Onneksi hajuherkkyyteni rajoittaa vain omaa käyttöäni. Jos ympäristö ei hölvää ihan pulloittain hajusteita päälleen, muiden parfyymit eivät minua haittaa. (Harmi, että olemassa on myös vähän vähemmän onnekkaita ihmisiä.)
Yksi tuoksu, jota edelleen muistelen, on Yves Rocherin Shafali. En muista aivan tarkalleen, millainen tuoksu oli, enkä voi olla varma, että muistan ylipäätänsäkään oikein. Mutta muistan että rakastin sitä. Silloin joskus, niinpä niin, ehkä yksitoistavuotiaana. Juu, olin silloin parfyymifriikki. Yksi puoliksi haudattuja haaveitani on joskus päästä vielä nuuhkaisemaan Shafalia. Ja voi kun joskus löytäisin luonnonkosmetiikan piiristä vastaavan tuoksun!
Luonnonkosmetiikan parista on onneksi löytynyt uusia lemppareita. Eräs tuoksuva huulirasva on tullut paikkaamaan lukioaikana hävittämäni lempparin kaipuuta, (on jopa parempi), ja varsinaisista hajuvesistäkin on löytynyt yksi aivan huumaava. Näistä molemmista lisää sitten myöhemmin.
Koska minusta löytyy sekä hattarapäinen fiilistelijä, että tiukan analyyttinen syynääjä, tulen blogissa kirjoittamaan niin epämääräisiä tunnelmointeja ja muisteloita kuin yksityiskohtiin pureutuvia tuotearvosteluja.
Tervetuloa seuraamaan!
Piirrokset Pocahontasin käsialaa. Ethän kopioi luvatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti