Ensimmäinen kosketukseni luonnonkosmetiikkaan tai sinnepäin oli Yves Rocher. Minä olin noihin aikoihin jotain neljäntoista, Yves aika reippaasti vanhempi, mikä ei estänyt ihastumasta eikä rakastumasta. Hän - tai se firma siis - mainosti tuotteitaan luonnolla ja luonnollisuudella. Yvesin soma pikku nassukka oli joka kosintakirjeen alareunassa nimikirjoituksen vieressä. Purkkien kannet olivat neliapilan muotoisia. Ensimmäinen Oikea Itse Ostettu Kosmetiikkatuotteeni oli mustikkavoide. Se oli mustikan väristä - tai sinnepäin - ja tuoksu oli aivan ihana. Tai sinnepäin. Oi, niitä aikoja!
*huokaus*
No, ne hajut alkoivat tökkiä sitten kuitenkin. Vähän niin kuin parisuhteessa, joka ei jotenkin vain enää toimi. Se, mikä alussa oli niin kiehtovaa ja iiihanaa, alkaakin kyllästyttää, tympiä ja ällöttää. Niin meillä Yvesin kanssa (rauha hänen sielulleen) kävi. Mutta ihan sovussa erottiin, nou haart fiilings. Lämmöllä muistelen vieläkin jotain värivoidetta ja irtopuuteria - ne toimivat kivasti suhteemme loppuun saakka.
Jossain vaiheessa tuolloisen poikaystäväni sisko alkoi opiskella kosmetologiksi, ja siinä hötäkässä yvesit ja muut alempikastiset saivat viimeistään kyytiä. Kosmetiikan tuli olla laatua ja laadun tuli maksaa. Ei sillä, että olisin mitenkään vaikutuksille altis, mutta ehkä sen ajan tienesteillä -jotka olivat, jos mahdollista, nykyistäkin surkeammat - olisi voinut pysähtyä ainakin joidenkin ostoksien kohdalla hetkeksi harkitsemaan. Mutta nuo ovat jo vanhentuneita rikoksia, joten tikulla silmään ja sitä rataa.
Tässä vaiheessa lienee asiallista todeta, että ikäni ja siitä johtuvan kokemusmääräni vuoksi joudun hieman oikomaan mutkia tarinassani - ellei lukija välttämättä halua päätyä viettämään jäljellä olevia vuosiaan tämän postauksen parissa (ja päätin juuri, että ei halua). Toinen syy oikomiseen on se, etten yksinkertaisesti muista kaikkea. Suuria ja pienempiä mustia aukkoja avautuu sieluni maisemiin, vaikka kuinka pinnistelen.
Se, minkä muistan - vaikka mieluusti unohtaisin - oli vuosia vaivannut atooppinen ihottuma ja yliherkkyys lähes kaikelle niin sisäiselle kuin ulkoisellekin ärsykkeelle. Olin allerginen jopa avioliitolleni, minkä toteamuksen läppänä heitin ihotautilääkärilleni avioeron ja oireiden samanaikaisen hellittämisen vuoksi. Lekuri ei nauranut, vaikka huumorimiehiä muuten olikin. Sanoi, että todistetusti stressi vaikuttaa ihon kuntoon ja yliherkkyyksiin. Tästä on jo pian pari vuosikymmentä aikaa, eikä silloin vielä pidetty niin selvänä asiana useiden vaivojen psykosomaattisuutta kuin tätä nykyä. Osuinpa siinä vain mukanokkelaa leikkiessäni vahingossa naulan kantaan.
Testejä tehtiin, ja allergeeneja löytyi niin luonnollisista kuin luonnottomistakin aineista. Siinä yksi syy, miksi en lähde lyömään vetoa taivasosuudestani sen enempää kalliiden merkkituotteiden kuin luonnonkosmetiikankaan puolesta. Melkein mille tahansa kun voi olla allerginen tai aikaa myöten herkistyä. Sen sijaan uskon, että elämäntavoilla on ihon kuntoon suuri merkitys, mutta se, mikä on se Ainoa Oikea Tapa Elää, onkin asia toinen - tai onko sellaista. Ettäjotta olisiko kuitenkin niin, että se minkä itse kokee/alkaa kokea hyväksi, olisikin se oikea tapa, eikä suinkaan jonkun herkkänenäisen ja omanarvontuntoisen gurun suosittelema tai määräämä?
Voisiko ihon kanssa olla vähän sama juttu kuin tyytyväisenä erityisen pitkään eläneiden kohdalla: kun elää mahdollisimman rennosti itselleen mukavaksi kokemallaan tavalla, elämästä nauttien, tulosta tulee kuin itsestään? Ja että antaa muiden tehdä samoin, eikä otsasuoni pullistuneena saarnaa tutuille ja tuntemattomille, miten näiden tulsi elää. En ole koskaan kuullut tyytyväisestä vanhuksesta, joka olisi sanonut pitkän ikänsä salaisuudeksi tiukkapipoisuuden ja muiden ihmisten kontrolloinnin. Hupaisin "ikävinkki", jonka olen kuullut meni jotenkin tähän tapaan: "Pyörällä on aina ajanut ja ite olen omat kessuni kasvattanu." Sen toisen rinnalla joka kuului: "En ole koskaan ottanut miestä ristikseni." Monen muun ikäihmisen vinkit ovat todennäköisesti tasan päinvastaisia.
Vähän ehkä syrjähdin aiheesta, mutta pointtini lienee siinä, että ihoon pätee minulle sama periaate kuin elämään yleensä: täytyy ottaa itse selvää ja uskaltaa uskoa omaan kokemukseen. Tietysti kannattaa kunnella myös muita, mutta päättää silti itse. Yksi syy luonnonkosmetiikkafanittelulleni on se, että muissa tuotteissa on synteettisiä hajusteita tai muita synteettisiä ainesosia, joille olen erityisen herkistynyt. Päätokseeni rajata kosmetiikkaostokseni (ainakin pääosin) Luontoäidin valmisteisiin on vaikuttanut muiden tietämys ja testitulokset, jotka ovat linjassa oman kokemukseni kanssa. Tällä hetkellä toimii hyvin, mutta olen valmis kääntämään kelkkani ja takkini, jos huomaan ettei enää toimi ja että jokin muu toimii paremmin.
Näillä mennään nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti