tiistai 25. elokuuta 2015

Täh, Mulanko meikkaa?

Nyt on luvassa avautuminen meikkaamisesta.


Jotta voisin kertoa teille, mitä meikkaaminen merkitsee minulle, joudumme tekemään matkan teini-ikääni. Muuten tämä teksti olisi vain turhaa höpöttelyä ja suhteeni meikkaamiseen on minulle paljon syvällisempi asia. Joten asiaan.

Nämä olivat mielestäni teini-iässä kolme tyttöjen aikuistumisen riittiä:

  1. Alkoholin käyttö
  2. Tupakointi
  3. Meikkaaminen
tank-top-151030_1280.png
Hyvänä nelosena tuli korkkareiden käyttö ja tietynlainen “naisellinen” pukeutuminen. I think you get the picture. ^Tai itse asiassa laitoin teille sen.

Koska seiskaluokalla minua eivät kiinnostaneet kaksi ensimmäistä kohtaa, ei kolmaskaan houkutellut. Jotenkin ajattelin sen leimaavan minua. Toisaalta tilanne oli ristiriitainen, sillä myös meikittömyys leimasi omalla tavallaan. Mutta niistä kahdesta ehkä meikkaaminen leimasi mielestäni vielä enemmän. En silloin tuntenut itseäni naiseksi, joten miksi yritin näyttää sellaiselta? Olin mielestäni tyttö, eivätkä tytöt vielä meikkaa, tytöt on lapsia. Ehkä yritin mielessäni säilyttää itsessäni jotain aitoa, jotain koskematonta, jotain mistä toiset koittivat niin kovasti päästä eroon tai ainakin saada sen piiloon. Se tuntui liian pinnalliselta, ja liian main streamilta. En kokenut itseäni sellaiseksi, en sellaiseksi kuin “ne muut”, jotka halusivat olla yläasteaikana “pinnalla” ja olla “siistejä tyyppejä”. Mulle se oli jollakin tavalla vastenmielistä, mutta voih, niin ristiriitaista aikaa.

Yläaste ei  siis ollut millään muotoa minulle helppoa. En sopinut joukkoon. Mielestäni ikäiseni olivat lapsellisia mänttejä, jotka luulivat olevansa jotenkin siistejä, kun polttivat välitunnilla tupakkaa ja vetivät kännit viikonloppuisin. Sellainen ei vaan ollu mun juttu ja tunsin itseni todella ulkopuoliseksi luokallani, kun ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa edes jotain järjen hitustakaan sisältäviä ajatuksia.

Olin kunnianhimoinen koulussa, mikä teki musta samalla epäsuositun. Muistelisin, että kun sitten siirryin kasiluokalle, en enää jaksanut olla oma itseni. Jokin minussa murtui. Väsyin, ehkä sitä tietyllä tavalla voi sanoa luovuttamiseksi. En tiedä. Mutta muistan, että halusin piiloutua ja sopeutua edes vähän, jotta en olisi niin näkyvillä. Meikki oli yksi näistä keinoistani “olla niin kuin muut”( vaikka aluksi sitä niin kovasti vastustinkin). Tai no, lähes ainoa keino, koska en juonut ja polttanut ja olin kuitenkin koulussa kiltti tyttö. Ja siinä vaiheessa elämääni muutenkin minulla alkoikin olla naamassa epäpuhtauksia, joita oli syytä peitellä.

Lisäksi kaikki kaverinikin meikkasivat. Ehkä heidän kauttaan huomasin, etteivät vaan tietyn tyyppiset ihmiset meikkaa (siis vain “siistit” tyypit). Mun kaverini olivat fiksuja ja ihania ihmisiä. Kaveripiirini koostukini pelkästään harrastuskavereistani. Kävimme usein leireillä viikonloppuisin ja muistan sen, miten he aamulla meikkasivat pukuhuoneessa ja minä istuin sivussa tumput suorina ja olin harmissani, että missasin tämän yhteisen rituaalin. Halusin olla osa sitä, vaikkei itse asia tuntunut niin hyvältä, mutta sitähän se murrosikä on: mene virran mukana.

Aloitin meikkaamisen kesällä 14-vuotiaana. Olin sukujuhlissa, joissa siskoni ‘Belle’ ihmetteli ääneen mun meikkiä (ja meikkaamista). Mummikin totesi jotain senkaltaista ääneen kuin: “Olet meikannut”. Olin kuin kahden tulen välissä: jos en meikannut, olin erilainen nuori ja jos taas meikkasin, tuli sukulaisilta palautetta, jonka tulkitsin negatiivissävytteiseksi. Palatessani kouluun loman jälkeen meikit naamalla, olivat jotkut ikäiseni tytöt tohkeissaan tyylin: “Vihdoinkin!” ja “Vähänkö näytät hyvältä!”. Jaahas, ajattelin, voin näyttää hyvältä vain meikin kanssa. Sitä ennen olin varmaan aika kuvottava näky, oletin.

Pidin maskia koko yläasteen ajan. Ja yli puolet lukioajasta. Uskoin, että olisi noloa mennä kouluun ilman meikkiä. Jossakin vaiheessa laiskistuin, enkä enää jaksanut välittää. Ja pohdin, että meikkaaminen saattaa vain pahentaa mun jo silloista aknea. Viimeinen naula arkkuun meikkaamisen lopettamisen kohdalla tuli silloin kun rakastuin. “Ai mä kelpaan jopa ilman meikkiä?!” Mitäs sitä turhaan tunkea pakkelia naamaan silloin, sainpahan nukkua pidempään aamuisin.

Säännöllinen meikkaaminen jäi. Kyllä mä yleensä juhliin laitoin itteni nätiksi, koska itsellä oli silloin kivempi olla. Mutta samainen henkilö, joka mielestäni “moitti” mun meikkaamista (tai okei, ihmetteli suuresti ääneen ja kysyi miksi olin meikannut), sai mut innostumaan siitä uudelleen! Belle esitteli mulle mineraalimeikkipohjan - hengittävän meikkipohjan. Täydellinen mun akneiholle. Peittää, mutta on luonnollinen, eikä tuki ihohuokosia.





Belle oli tuonut mulle muutaman sävyn testattavaksi Barefaced Beautylta. Hän samalla näytti, miten meikki ripoteltiin kippoon, kuinka kabukia pyöriteltiin siinä ja millä tavalla se siveltiin kasvoille. Uusi meikkaamistapa aukesi minulle. Käytettyäni yhtä itselleni sopivaa testeriä aikani, uskalsin tilata oman ison rasian!

Ja se siitä sitten. Meikkasin yhtä usein kuin ennenki - eli en juuri koskaan. Mutta ehkä puolisen vuotta siitä ja pääsinkin opiskelemaan! Palasin vanhoihin tapoihini ja meikkasin itseni koulua varten lähes orjallisesti - mutta vain jonkin aikaa. Epäsäännöllisyys siis jatkui edelleen.

Ja nyt nykyhetkeen (nyt jo?!). :D Meikkauksen säännöllisyys ei ole juuri mihinkään muuttunut,  mutta tässä välissä olen löytänyt innostuksen! Olen ollut niin kauan (lähes) meikkaamatta ja nyt kun luonnonkosmetiikan puolelta löytyy vaikka mitä kaikkea ihanaa, olen alkanut kiinnostumaan meikeistä! Eniten minua houkuttelee ajatus siitä, että voin peittää rupikonna-naamani akneani vähän näkyvistä, niin että se on samalla hoitavaa. Kyllä, hoitava, se on mun avainsana kosmetiikassa. Vaikka ehostautuminen sinänsä on välillä on kivaa, etenkin kun silloin voi leikkiä mielikuvitusleikkiä, miltä iho näyttäisi, jos se olisi terveempi - minua motivoi kuitenkin eniten se, että hoidan ja pidän huolta ihostani. Tajusin vasta, kun kosmetologi minulle siitä sanoin, että ulos mennessä kannattaa laittaa mineraalipuuteria tai vastaavaa suojaamaan ihoa. Ah, tietysti. Minä hölmö olen kaikki mahdolliset tahnat laittanut tunnollisesti kasvojeni iholle, mutten ole laittanut mitään erillistä sitä suojaavaa tuotetta. Etenkin sen jälkeen, kun oma tuttu sanoi, että hänen aknensa aina pahenee, kun hän ei ole muistanut laittaa sille (mineraali)meikkiä, vakuutuin. Kummasti alkoi meikkaaminen taas kiinnostaa.



Yksi lisäsyy, miksi meikkaaminen alkoi tuntua kivalta, oli Ecotoolsin siveltimet. <3 Ne ovat niin ihania ja rakastan käyttää niitä (paitsi niiden peseminen on tympeää). Normikosmetiikkassa käytin aina niitä ällöjä kertakäyttösieniä (hyi, selkäpiitä karmii nyt näin jäljestä päin kun ajattelen, miten epähygieenisiä ne mun käytössä ovatkaan olleet!) Mineraalimeikkipohjan lisäksi nyt olen kiinnostunut BB- ja CC-voiteista, jotka ovat luonnollisen näköisiä iholla (on kivaa näyttää siltä, ettei ole meikannut, vaikka on meikannut, kun haluaa vain peittää huonokuntoista ihoaan) ja niitä on ihana levittää meikkisiveltimellä. Jos joutuisin käyttämään meikkivoiteita sormin, hurmos olisi poissa. Mutta siveltimet + meikkaus + sievemmän näköinen iho = <3 Mulan tykkää.



Edit: Miten sinä olet kokenut ja koet meikkaamisen? Onko kanssaihmisiä meikkaamisen ristiriitaisuuden kanssa vai onko joillekin meikkaaminen aina ollut "itsestäänselvyys". :)



*Postauksen ensimmäinen kuva osoitteesta: https://pixabay.com/fi/

2 kommenttia:

  1. Mua ei oo meikkaaminen ikinä kiinnostanu. En vain tykkää meikin tunnusta iholla yhtään, enkä siitä, että meikkiä pitää varoa... :D Ripsaria käytän joskus harvoin, se menee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko koskaan kokeillut mineraalimeikkejä? Minusta niiden tuntu iholla on todella kevyt, hyvä, että sitä edes tuntee! Jos siis joskus meikkaminen kiinnostaa, niin suosittelen aloittamaan niistä. ;) Mutta luomuuskin on tosi jees!

      Mutta ymmärrän täysin, jos meikkiä ei jaksa varoa, se on oikeastaan meikkaamisen yksi ärsyttävimmistä huonoista puolista. Avauduin tästä meidän podcastissakin toisessa osiossa: http://yhdessakasvokkain.blogspot.fi/2015/10/kasvokkain-ylpeana-esittelee-kauneus-ja.html

      Poista