*ARVONTA ON PÄÄTTYNYT*
Jep, luit oikein.
Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua upean Patyka 3-stepin arvontaan ja voittaa kyseinen kolmikkoputsari omaksesi!
Huom! Toisin kuin kuvassa, voittaja saa pumppupullon sijaan suihkutettavan version. En halunnut avata tuotetta pakkauksesta kuvan takia. :) |
Kirjoitinkin jo aikaisemmin kattavammin kokemuksistani 3-step -puhdituksesta, mutta kerrottakoon myös tässä, että kyseessä on luksus hoitolatason luonnonkosmetiikkamerkki Pariisista, jonka valikoimiin kuuluu kolme kuuluisaa yhdessä käytettävää puhdistustuotetta: puhdistusöljy, puhdistusvaahto ja kasvovesi. Tämä trio varmistaa, että kasvot puhdistuvat liasta ja meikistä perusteellisesti, mutta hellävaraisesti. Minulla puhdistusöljy liuoittaa pois jopa normikosmetiikan ripsivärin.
Käytöstä: Ensimmäisenä levitän pumppauksen pari lumoavan tuoksuista öljyä kasvoilleni ja irrotan sillä meikin ja sen jälkeen heti perään lisään puhdistusvaahdon. Puhdistusöljy ja -vaahto muodostavat yhdessä ihanan kermaisen koostumuksen ja olen kokenut ihonpuhdistusrutiinini tätä kautta huomattavasti ylellisemmäksi tavalliseen tapaani verrattuna. Pyyhin öljyn ja vaahdon kasvoilta pehmeällä Patykan kasvoliinalla ja lisään vanulappuun kasvoveden, joka tuntuu iholla silkkiseltä ja viimeistelen puhdituksen. Iho on puhtaan ja raikkaan tuntuinen!
Olen käyttänyt tätä ‘pyhää kolminaisuutta’ maaliskuusta asti ja kasvovesi loppui jo jokin aika sitten, mutta öljy vasta ihan äskettäin ja puhdistuvaahtoa on vielä jäljellä. Itse sanoisin siis tuotteita riittoisiksi -etenkin kun kasvoveden pakkaus on vaihdettu pumppupullosta suihkutettavaan versioon (onneksi!).
Kasvokkain-blogi tarjoaa teistä jollekin onnekkaalle mahdollisuuden päästä kokeilemaan ja kokemaan nämä tuotteet omassa käytössä!
Nyt itse arvontaan ja sääntöihin:
Yhden arvan saat kommentoimalla tätä blogipostausta. Kerro meille minkälaiset ovat omat puhdistusrutiinisi ja onko kasvojen puhdistaminen sinulle lähinnä pakkopullaa vai ihana luksushetki tai jotain siltä väliltä. Mitkä putsarit ovat osoittautuneet toimivimmiksi?
Toisen arvan saat, jos liityt lukijaksemme Bloggerissa tai seuraajaksemme Facebookissa tai Instagramissa. Muista mainita tästä kommentissasi.
Kolmannen arvan voit saada, jos jaat postauksemme omassa blogissasi tai Facebookissa/Instagramissa. Pistämme Instagramiin arvontaan liittyvän kuvan, jonka voitte jakaa siellä. Muista tägätä meidät kuvaan: @kasvokkain. Facebookista puolestaan löytyy linkki tähän postaukseen.
Ilmoita kommentissasi, monellako arvalla osallistut arvontaan, ja jos osallistut useammalla kuin yhdellä, kerro myös, mitä kautta seuraat blogia ja missä jaoit tiedon arvonnasta. Muista myös jättää sähköpostiosoitteesi, että saamme sinuun yhteyden, jos voitto osuu kohdalle!
Onnea arvontaan!
Edit: Unohtu sanoa, että tuotteiden arvo on 150 euroa. Luulisi olevan ihan kiva tieto tietää. ^^
Oon tällä hetkellä todennut toimivimmiksi kasvojen puhdistusaineiksi Dermosilin kasvopesun, meikinpuhdistusaineen ja kasvovesi vitamin e:n. Uutta on aina ihanaa kokeilla! Seuraan bloggerin kautta!(: eli kahdella arvalla..
VastaaPoistaroosa.n-@hotmail.com
Ihana palkinto! Kasvojen putsaus on mulle vähän sellainen pakollinen juttu, jonka haluan tehdä nopeasti ja tehokkaasti. Suosikkejani on Ole Henriksen Red Tea vaahtoputsari, sitten jotain misellivettä ja ehkäpä vielä suihkaisu La Roche-Posayn lähdevettä kasvoille.
VastaaPoistaSeuraan bloggerin kautta, kaksi arpaa siis.
kivipuuteri@gmail.com
Kiva kilpailu! Tällä hetkellä käytän Neal's Yard Remediesin maitomaista putsaria, joskin tykkään putsareiden kohdalla vaihdella tuotteita usein. Seuraan Bloggerin kautta! rabbitglowblog@gmail.com
VastaaPoistaOnpa kiva arvonta! Tätä kolmikkoa olen jo pitkään halunnut testata ;) Vastauksena arvontakysymykseen, mulle kasvojenpuhdistus on osa ihonhoidon ihanuutta, vaikka välillä iltaisin väsyttääkin ;)
VastaaPoistaBloggerin kautta seurailen!
S-posti: beauty.highlights.blog@gmail.com
Kasvojenpuhdistus on pakollista, mutta kunnon aineilla se on välillä jopa kivaa! :)
VastaaPoistaLukijana bloggerin kautta ja olisin jakanut myös Instagramissa, mutta en löydä sieltä mitään, mistä jakaa kuvaa.
xevex82(at)gmail.com
eLiina, voit jakaa kuvan ottamalla kännykälläsi kuvankaappauksen arvontakuvastamme ja jakamalla sen Instassa omana kuvanasi. Muista tägätä meidät: @Kasvokkain. Saat siten kolmannen arpasi. :) Toivottavasti tästä oli apua!
PoistaKolmella mukana, instassa seuraan ja jaoin. Omat rutiinit ovat olemattomat ja ihan markettien putsareilla mennään :/ jasminella82 ät gmail.com
VastaaPoistaOi että, näitä olisi mahtava päästä testaamaan.
VastaaPoistaMun rutiinit vaihtelevat, välillä kaksoispuhdistan yhdellä tuotteella, välillä teen meikinpoiston joko misellivedellä, öljyllä tai jollain muulla varsinaisella meikinpoistoaineella. Aamuisin pyyhin vain misellivedellä.
Seuraan bloggerin kautta, kahdella arvalla mukana.
sinistapintaa miumau gmail piste com
Ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla! Koska en meikkaa (tällä hetkellä), kasvojen puhdistus on pakkopullaa joka tulee hoidettua silloin kuin jaksan tai suihkun yhteydessä. Tällä hetkellä käytössä Primaveran Neroli Cassis-tuotesarja, Patyka on kiinnostanut jo pitkään mutta on aika iso sijoitus "satunnaiskäyttöön" ;)
VastaaPoistaIhana arvonta, mulla ei ole mitään kokemusta näistä Patykan putsareista.
VastaaPoistaPuhdistus ei todellakaan ole pakkopullaa, vaan ihana hemmotteluhetki iltaisin, kun teen koko jutun pitkän kaavan kautta, jolloin usein käytössä kolmekin erilaista putsaria. Eli suoritan kolmoispuhdistusta. ;)
Kahdella arvalla mukana.
hakusanarakkaus(at)gmail.com
Aamuisin hoidan kasvot vain kasvovedellä/ruusuvedellä ja kosteusvoiteella. Iltaisin käytössä on kookosöljy meikinpoistoon, suolasaippua, kasvovesi sekä yövoide. Joskus kasvojen puhdistus on luksusta ja se on kiva tehdä rauhassa ja ajatuksella, mutta toisinaan (esimerkiksi yövuoron päätteeksi) kun on todella väsynyt, haluaa hoitaa sen vaan alta pois mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
VastaaPoistaOlen mukana kolmella arvalla, liityin seuraajaksi Instagramissa ja jaoin arvonnan Facebook-sivuillani :)
takeabreathblog(at)gmail.com
Kasvojen putsaus on yleensä vähän rutiininomainen pakkopullatoiminto. Patykan tuotteista olen vain kuullut, en kokeillut, mutta kuulostavat ihanan luksukselta :) Mukaan siis kivaan arvontaan kahdella arvalla, Facebookiin liityin juuri seuraajaksi, joten sitä kautta voin vastedes lukea postauksesi.
VastaaPoistat. nelliina(@)yahoo.com
Meikin puhdistan kaksoispuhdistuksella: ensin puhdistusmaito ja lopuksi vaahto- tai geelimäinen putsari ja vesipesu. Kasvoveden käytössä pitäisi kunnostautua. Aamuisin ja meikittöminä päivinä käytän misellivettä. Luonnonkosmetiikan tuotteet kiinnostavat yhä enemmän. Olisi ihana päästä testaamaan laadukkaita tuotteita! Luen Bloglovinin kautta, joten yksi arpa.
VastaaPoistaanne.puumala@anvianet.fi
Kolmella arvalla mukana, tykkään ja jaoin Fb:ssa nimelläni Elise H..
VastaaPoistaPuhdistan kasvoni yleensä geelimäisellä putsarilla ja lisäksi käytän kasvovettä, silmänympärysvoidetta ja kosteusvoidetta. Kerran viikossa teen kuorinnan. Naamion ja seerumin olen ajatellut ottaa käyttöön myös heti kun "ehdin". Tuotemerkeissä olen hyvin vaihtelunhaluinen, eli tykkään kokeilla eri merkkejä, ja uutuustuotteet houkuttelevat aina kokeilemaan :) Tämä Patyka onkin minulta vielä testaamatta.
netteri@gmail.com
Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa laatutuotteita.
VastaaPoistaKasvojen puhdistus tuntuu pakolliselta rutiinilta, joten yritän selvitä siitä mahdollisimman vähällä. Käytän puhdistusvaahtoa, jonka voin vaan nopeasti huuhtoa pois.Kasvovettä käytän epäsäännöllisesti. Luen bloggerin kautta, kahdella mukana.
VastaaPoistaeeva22@hotmail.com
Kasvojen puhdistus meinaa olla pakkopullaa, mutta kunnollisilla tuotteilla yritän siittä välillä nauttiakin. Patykan kasvovoide juuri loppui ja muutkin sarjan tuotteet kiinnostavat. Kahdella arvalla, seuraan facebookin kautta.
VastaaPoistatiiasoini@hotmail.com
Jotain siltä väliltä... en ole vielä löytänyt mitään suosikkituotteita. Käytän puhdistusainetta, kasvovettä ja lopuksi kosteusvoide. 1 arpa.
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Yksi arpa minulle, kiitos! Ennemmin pakkopullaa, mutta puhdistusvaahto tekee homman mielekkäämmäksi. Sekin auttaisi, kun löytäisi oikein hyvät tuotteet. Näitä olisi kiva testata!
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Wau mikä palkinto! Kaksi arpaa, kiitos!
VastaaPoistaPuhdistus on osa iltatoimia, joten se ei oikeastaan herätä erityisemmin (ainakaan negatiivisia) tunteita. Vaihtelen tuotteita, joilla ihoni putsaan, mutta pääasiallisesti harrastan kaksoispuhdistusta meikinpoistossa ja muuten pelkkää puhdistusmaitoa/geeliä. Toki tämän jälkeen suihkitaan kasvovettä ja rasvataan paatoksella!:D
Kasvojen puhdistus on todellakin pakkopullaa ja joskus on käynyt niinkin, että nukkumaan oon menny ilman puhdistusta. Mutta vois kyllä skarpata :) Kahdella mukaan (instassa seurailen)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Tilasin The Organic Pharmacyn kokeilupakkauksen kokeiluun ja niitä pitänee hankkia lisää, jollei täältä sattuisi osumaan Patykaa kokeiluun :) Kahdella arvalla mukana (Facebook seurannassa).
VastaaPoistaPirjo
Ehdin vielä, näin kyllä arvonnan instassa aikaisemmin, mutta sitten jo unohdin hajamielisenä koko jutun. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :'D
VastaaPoistaPatykan puhdistustuotteita en ole koskaan kokeillut, vain lukenut (ylistäviä!) arvioita niistä. Kasvojenpuhdistus on vähän päivästä riippuen joko pakollinen paha, tai sitten mukavan rauhallinen rentoutushetki. Riippuu kieltämättä kyllä aika paljon myös käytetyistä tuotteista millainek fiilis milloinkin tulee. :) Pidän monista eri putsareista, nyt viime aikoina on tullut käytettyä Benecosia ja sitten niissä enemmän luksushetkissä Iroisieta. Hauschka on sellainen ikisuosikki, johon päädyn aina takaisin :)
Seuraan ainakin instassa ja sitten bloglovinissa, saattaa olla myös että facessa tykkään? Nyt en muista, kun tuntuu ettei siellä nykyään enää näe juuri yhdenkään blogin päivityksistä kuin murto-osan, murr. Mutta joka tapauksessa. :)
Moi! En ole nyt ihan varma lasketaanko tätä enää mukaan, koska täällä lukee että viimeinen osallistumispäivä on 3.10 mutta ig:n mukaan aikaa olisi vielä tämä päivä... Kokeilen nyt joka tapauksessa onneani!
VastaaPoistaKasvojenpuhdistus menee yleensä ihan rutiinilla, mutta joskus vähän väsyneempänä saattaa käydä mielessä sen jättäminen väliin. Pesen kasvojani vaihtelevasti öljyllä+puhdistusvaahdolla tai sitten pelkällä geelillä. Kasvovettä ei ole tullut pitkään aikaan käytettyä vaikka se tuolla hyllyssä olisikin...
Ja tosiaan kahdella arvalla olisin mukana, kun instagramissa seuraan :)
meri.d@windowslive.com
Moikka! Tekstissä oli kirjoitusvirhe, minkä vasta nyt huomasin! Olet mukana arvonnassa, sen oli tarkoitus olla sunnuntaihin asti. :) Onnea arvontaan!
Poista