tiistai 19. tammikuuta 2016

Kosmetiikkajoululahjoja ja -ostoksia

Kirjoittanut Mulan

Hei vaan taas kaikille ja hyvää uutta vuotta 2016 minunkin puolestani (näin yli puoli kuukautta myöhässä)! :) Otin joululoman ajaksi myös blogitauon ja sieltä siirtyminen takaisin arkeen on ollut aikamoisen työn takana. Pikkuhiljaa vanhat rutiinit alkavat taas löytyä ja blogin päivittämiseen on myös tullut resursseja.


Sain jouluna mitä ihanempia kosmetiikkalahjoja!


Arvaatteko mikä tämä on?


Se on Zuiin luomiväripaletti Spirit! Miten hehkeät sävyt, vai kuinka? Värit tuovat mieleeni kevään, mutten silti näe syytä, miksei näitä voisi talvipakkaisillakin levittää luomille. ^^ Ehdin jo testata kahta alempaa väriä ja pigmenttisyys jopa hieman yllätti minut. Luomet oikeasti saivat vihreää väriä ja näkyvää sellaista. Olin aika vakuuttunut, vaikka Zuiin tason jo tiedänkin. Hauskaa, miten se silti osasi yllättää. ^^


Lisäksi sain Jurliquen kosteuttavan ruusunaamion. Nämä molemmat siis Belleltä. Aion käyttää tätä naamiota puhdistavien savinaamioiden jälkeen kosteutukseen, sillä savipohjaisilla naamioilla on tapana kuivattaa ihoa. Äiti ja sisko ovat tykkäneet kovasti tästä ruusunaamiosta, joten kiva saada tämä kokeiluun. :)


Pocis ilmeisesti haluasi vihjailla mulle jotain, sillä hän ei ostanut vain yhtä, vaan kaksi suihkugeeliä minulle! :'D Totuus kävi kuitenkin ilmi ja kyseessä oli pikku kömmähdys. Toisen oli tarkoitus olla vartaloemulsio, mutta äiti olikin vahingossa ostanut sitten toisen suihkutuotteen. Koska minulla on jo täällä kotonakin jonoksi asti vartalopesuaineita, annoin toisen lahjoistani äidille. Pidin itselläni Laveran Revitalising Shower Gelin, jossa on appelsiinia -nyt minulta löytyy deodoranttini tuoksuun mätsäävä suihkugeeli!

"Lennä lennä, leppäkerttu, ison kiven juureen..."




Kolmas lahja olikin sitten suomalaista luonnonkosmetiikkaa eli Flow kosmetiikan Piparminttu Jalkavoi. Nam. Toivottavasti en vahingossa syö tätä, tuoksu on nimittäin aika herkullinen. :P Ai niin, sain myös äidiltä Lushin vartalosaippuan (kun ei vihjailut niiden suihkugeelien kanssa riittänyt;), mutta tuote ei ehtinyt kuvaan asti.

Sitten taas matkakosmetiikkaani ja ostoksiini, olin nimittäin joulun pohjoisessa. Jos olisin saanut valita vain yhden rasvan koko reissuille, se olisi ehdottomasti ollut tämä:


Madaran Pihlajavoide Daily Defence. Pääsääntöisesti käytin tätä käsirasvana, mutta myös kuivat huulet saivat tästä apua. Erillinen kasvorasva minulta löytyikin, mutta tätäkin olisin voinut halutessa käyttää. Kuten näkyy, tuubi alkoi vedellä jo viimeisiään. Epäonneksi unohdin tuon mummolaan ja jouduin olemaan loput lomapäivät tuubista erossa. Onneksi hankin voiteelle mitä erinomaisimman korvikkeen. 


Minkäs muunkaan kuin sisartuotteen? Kävin jouluostoksilla ja Nokkonen oli Sokoksessa tarjouksessa. Pakkaset vaativat hyvää voidetta ja näin Nokkosvoide päätyi käsiini. Ja ihana niin, olen tykännyt tästä valtavasti! Tuoksu on mieto, mutta miellyttävä ja raikas, ja minusta se toimii kasvoillani paremmin kuin Pihlaja. Tuntuu myös hyvältä käsillä ja huulilla ja se imeytyy hyvin. Ehkä jopa Pihlajaa paremmin? Koostumus ainakin on minulle mieluisampi, vaikka tykkäänkin Pihlajasta kovasti. Eli ne jotka eivät ole voineet Pihlajaa tuoksun puolesta käyttää, niin suosittelen testaamaan tätä. Hyväntuntuinen voide, muuta en voi sanoa.

Kaiken lisäksi erittäin tarpeellinen näillä säillä. Etenkin viime viikon pakkasilla käytin tätä päivävoiteenani meikin alla. Ja meikki oli hyvä levittää päälle, ei mitään ongelmia. Valitettavasti Pihlaja ei oo toiminut mulla meikin alla. Mikä onni siis, että otin tämän käyttöön!

Aleista kaappasin myös yhden itselleni vanhan tutun. 


Cattier Parisin herkän ihon naamion. Tuota tuotetta ei tosin alkuperäiselläkään hinnalla ole pilattu. Tämä punasavinaamio on normaalisti kympin luokkaa. Pienibudjettisille tämä tuote on mahtava! Minusta se ajaa asiansa oikein hyvin. Se ei kuitenkaan tehokkuudellaan ole ehkä markkinoiden parhaimpia, mutta mielestäni mainio perusnaamio. Hinta on ennen kaikkea kohdillaan. Iso peukku. Myös Virve Vee on tykännyt (kuivan ihon) Cattierin naamiosta. :)

Tilasin myös ennen joulua itselleni joululahjoja. Niistä tulee varmasti myöhemmin lisää, jahka pääsen ottamaan valokuvia. Nämä otokset otettiin yli 15 asteen pakkasissa -voin kertoa, etteivät kädet arvostaneet kuvaussessioita. Onneksi pystyi laittamaan niiden jälkeen vaikka Pihlajaa tai Nokkosvoidetta käsille. ^^



10 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja! :) Stockmannilla oli tässä kuussa alessa tuo pihlajavoide, mutta tietenkin se oli jo loppunut ennen kuin ehdin ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei ole valittamista. Onneksi noita alennuksia tulee, Pihlajaakin myydään niin monessa paikassa. :)

      Poista
  2. Ihanan keväinen tuo Zuiin paletti! Flow Kosmetiikan piparminttu jalkavoi on mullakin käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, niin herkkullisen väriset vielä kaiken lisäksi! Mä oon vasta ehtinyt käyttää tuota jalkavoita imppaamiseen, mutta jossakin vaiheessa pitäisi raaskia jalkojakin rasvata. :D Olen vähän laiska jalkarasvaaja...

      Poista
  3. Mahtavat lahjat! Tuo Zuiin paletti on jotain mielettömän ihanaa :) Jos nuo olisi mun värejä, niin en ehkä pystyisi vastustamaan. Onneksi eivät ole, niin voin vain tyytyä ihailemaan kaukaa ;) (ja pyrkiä olemaan ajattelematta niitä muita vaihtoehtoja noissa paleteissa..)

    Flow Kosmetiikka kiinnostelee kovasti, jotenkin ajatus kotimaisesta kosmetiikasta on vain huippu. Madaroita haluaisin myös testata. Korppuihoisena rasvoja kyllä kuluu etenkin näin talvella, että eiköhän pihlajaa ja/tai nokkosta päädy ostoskoriin ennemmin tai myöhemmin. Cattierin naamio on mielestäni mainio, ja vielä tosi riittoisakin. Ainoa miinus on sen mureneminen. Viimeksi unohdin sen ominaisuuden ja sanotaanko, että päällä ollut musta villatakki oli hyvin mielenkiintoisen näköinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä ei kannata ajatella niitä toisia värejä, jos houkutuksilta yrittää välttyä. :D

      Mä myös kannatan kotimaista (luonnon)kosmetiikkaa. :) Kiva, että merkit ovat lisääntyneet viime vuosina ja alkaa löytyä jo vaihtoehtoja. Ja Madaroita voin suositella. Olen ihastunut Nokkosvoiteen tuoksuun, saatan olla siitä jopa vähän riippuvainen. Kun levitän sitä aamulla kasvoille, hengitän normaalia syvempään, että saan kaiken tuoksun sieraimista sisään. :D

      Joo, Cattierille ehdottomasti plussaa riittoisasta pakkauskoosta. 100 milliä ei hupene ihan hetkessä, se on tosi iso plussa. :) Kaikissa savinaamoissa tuntuu tuo mureneminen olevan ongelmana. Ainut vaihtoehto taitaa olla pestä naamio ennen kuin se kuivuu (ohjeissa lukeekin, ettei sen saisi antaa kuivua, johtuneekohan just tuosta murenemisesta ja siitä että iho kuivuu?) tai sitten kostuttaa sitä vaikuttamisajan aikana esim. vedellä. Kasvosuihkeetkin on siihen hommaan hyviä. Itse tein oman sekoituksen käyttäen tuota naamiota pohjana. Kun lisäsin vähän öljyjä ja hunajaa, se ei kuivunut (=ei murusia).

      Poista
  4. Ihania joululahjoja! Zuii on mun tän hetkinen heikkouteni...<3

    Itsekin omistan tuon Flow:n jalkavoiteen, joka on kyllä aikas hyvän tuntuista, riittoisaa ja ihanan raikkaan tuoksuista. Lisäksi kaapeista lötyy niin Cattierin savinaamio kuin Laveran suihkugeelikin.

    Savinaamiosta olen tykännyt kovasti herkän ihoni kanssa, kunhan en käytä sitä usein. Naamio murenee, jos ei ole ihan hipihiljaa koko vaikuttavan ajan. Meillä on totaalinen puhekielto aina kun naamio on naamassa.

    Laveran suihkugeeli on ihanan täydellisen appelsiininen, tuoksutin koko kuntosalin suihkutilat sillä! Eipähän kanssasisarien tarvinnut nuuskutella enää hientuoksua ;) Omistan myös limen tuoksuisen version, joka kyllä herättää kaikki aistit aamusuihkun aikana pirtsakalla tuoksumaailmallaan, suosittelen erityisesti vaikeisiin aamuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän tuon Zuii heikotuksen -mulla on vähän samaa. <3 Hah, tunnistan tuon puhekiellon naamio naamassa ollessa! Silloin on myös vaikeaa, jos katsoo jotain ohjelmaa ja alkaa hymyilyttämään. :D Siis monesti katsoin tv:tä, kun mulla oli sellainen 45 minuuttia pidettävä naamio.

      Laveralla on noissa vartaloaineissa kyllä yleensä hyvät tuoksut. Lime on minusta myös huumaava. :)

      Poista