maanantai 14. syyskuuta 2015

Patykan 3-step -puhdistus

Olen miettinyt paljon, mitä kirjottaisin tästä kolminaisuudesta. Ehkä olisi syytä esitellä itse brändi, jos se ei vielä ole jollekin tuttu. Kyseessä on Pariisista rantautunut luksushoitolasarja. Patyka on luonnonkosmetikkaa, jolta löytyy luomulaatuisia ja Reilun kaupan periaatteita kunnioittavia raaka-aineita sekä teknistä osaamista. (lähde Jolien sivuilta)




OIen käyttänyt tuotteita sarjan molemmista tuotelinjoista. Absolis-linjalta minulle on tuttu Tasapainottava kasvovesi ja Neroli vartaloemulsio. Patykan 3-step kuuluu sen sijaan Biokalift-linjaan, joka on suunnattu yli 25-vuotiaille. Näin alle kaksvitosena voin sanoa, ettei tuotteiden käytössä ole ollut mitään ongelmaa, vaikka olenkin “alaikäinen”. ;)


Minun ja 3-stepin yhteinen historia alkoi, kun toivoin sitä joululahjaksi perheeltäni. Otin sen käyttöön viime maaliskuussa ja matkoja lukuunottamatta käytänkin sitä lähes päivittäin. Patyka on yksi kalliimpia merkkejä, joita omistan kosmetiikassa ja olenkin siksi iloinen, että tuo kyseinen 3-step -setti ei ole vieläkään loppunut (mukana poikkeus*). Sillä rahalla se saakin olla minun puolestani riittoisa.





Mikä 3-step -puhdistus, te kysytte?

Tämä kolmen kopla koostuu öljystä, puhdistusvaahdosta ja kasvovedestä. Näillä kolmella vaiheella ihosta tulee puhdas ja se poistaa kasvoilta kaiken meikin ja lian. Tämä minun versio oli viime jouluna myynnissä lahjapakkauksessa ja mukana tuli puhdistusliina ja selkeät kirjalliset käyttöohjeet.





1. Patyka Biokaliftin Remarquable Cleansing Oil -Puhdistusöljy


Toisin kuin jotkut puhdistusöljyt, tätä öljyä ei laiteta kosteutetuille kasvoille eikä se emulgoidu veden kanssa. Toisin sanottuna öljy levitetään kuiville kasvoille ja pyöritellään siinä, kunnes meikki on irronnut. Jo yksi pumppaus riittää, mutta jos itselläni on meikkiä, tykkään pumpata kaksi kertaa, jotta se liukuisi iholla paremmin ja meikki varmasti lähtee (etenkin silmämeikki). Öljy jätetään kasvoille kakkosvaihetta varten.


Tykkään öljyn tuoksusta ja koostumuksesta. Näin kuvailin sitä siskolleni Bellelle ensimmäisen käyttökerran jälkeen (tämän tiedon kaivelin fb-keskustelumme kätköistä, ajalta 3.3.2015): "Tuntui kieltämättä vähän luksullisemmalta kuin kookosöljy, mutten varsinaisesti itse käytössä muuten huomannut eroa." Ylipäätänsä öljyn käyttö puhdistuksessa on minulle mieluista, koska se ehkäisee ihon kuivumista verrattuna pelkkään puhdistusvaahto-puhdistukseen ja se liuoittaa hyvin jopa ripsivärin (minulla jopa normikosmitiikan!). Ennen Patykaa käytin kookosöljyä Madaran puhdistusvaahdon kanssa.





2. Patyka Biokaliftin Delicate Cleansing Foam -Puhdistusvaahto


Sitten pumpataankin vaahtoa käsiin ja hierotaan se öljyn kaveriksi. Tästä syntyy ihana kermaisen täyteläinen sekoitus, jota on ihana hieroa iholla. Tämä on lempivaiheeni puhdistuksessa. <3 Pehmeä vaahto hellii ihoa ja sen silkkinen koostumus hivelee hipiää. Nykyään "parantelen" tätä elämystä pumppaamalla peräti kaksi annosta kädelle, mutta olenkin meikannut hieman enemmän. Yksikin pumppaus riittäisi hyvin. Hieron tätä koostumusta kasvoillani yleensä niin kauan kunnes vaahto "tasoittuu". Sen jälkeen vasta raaskin ottaa esiin kostean puhdistusliinan ja pyyhin kasvoni pariin otteeseen.


Rakastan tämän puhdistusvaahdon täyteläisyyttä ja kermaisuutta. Tuoksumaailmakin on mieleeni, vaikken sitä osakaan kuvailla. Ensimmäinen ainesosa näyttää olevan (jopa ennen vettä) vadelmauute, joten ehkä tuoksu tulee siitä? Madaran puhdistusvaahtoon verrattuna tämä tuoksuu minusta voimakkaammin, muttei kuitenkaan pistävästi, vaan makeasti.



Oikealla Madaran vaahto ja vasemmalla Patyka. Patykan vaahdon huomaa olevan jonkin verran kuohkeampaa.

3. Patyka Biokaliftin Smoothing Revitalising Toner -Hoitava Kasvovesi

Kun käytin tätä ensimmäistä kertaa kasvoilleni raportoin siitä näin siskolleni: "Kasvovesi: Ihan kuin olisi silkillä pyyhkinyt kasvojaan! Se tuntu niin hyvältä ja pehmeältä, (laitoin sitä vanulappuun) että aloin jo pelkäämään, onko tästä enää paluuta. Tulevat kerrat kertovat, alkaako luksus kulahtamaan joka päiväisessä arjessa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta."


Olen huomannut, että olen saanut vastaavanlaisen tunteen, kun olen käyttänyt konjac-sientä ja sen jälkeen pyyhkinyt kasvot (jollakin muulla) kasvovedellä. Mutta tuolloin koin tuon kokemuksen ensikertaa ja tuntui ihanalta. Vaikka tykkään tuosta kasvovedestä, se on tämän kolmikon not-must-have -tuote. Se kuluu öljyä ja vaahtoa paljon nopeammin (*olisi jo loppunut, jos en olisi säästellyt sitä) ja pumppusysteemi siinä on ihan... syvältä. Onneksi pakkaus on vaihtunut ja nykyään sitä saa suihkepullossa. Mutta suihkutettuna samanlaista silkin tuntua ei kyllä saa. :( Ja sitten taas suihkutus vanulappuun tuntuu siltä, että sitä aina ruiskuu vähän hukkaan ja kun puhutaan 50 euron (!) kasvovedestä, sitä ei kovin mieluusti halua minipisaaraakaan hukkaan.


Loppuarviointi:


Kokonaisuus: 8/10. Pisteet tippuivat ysistä kasvoveden takia, joka oli toki hyvä aine, mutta sisälsi pari merkittävää ongelmaa omalla kohdallani. Lisäksi kolmikkoa ei voi ottaa reissuun, sillä öljy valuu vaaka-asennossa ja niin myös kasvovesikin -tosin se ongelma on korjautunut kasvoveden kohdalla uudessa pullossa. Myös hinta on suolainen tavalliselle tallaajalle, vaikka tuotteet hyviä ovatkin. Olisin kuitenkin valmis ostamaan uudestaan, ellei jonossa olisi muita kokeilunarvoisia sarjoja. Nyt tiedän ainakin yhden hyvän ja itselleni toimivan puhdistuksen.


Vaikutus iholla: Koska ihon hyvinvointi johtuu moninaisista tekijöistä ja vain ihonpuhdistus on yksi pieni osa sitä, on mahdotonta arvioida, miten Patykan kolmoispuhdistus on yksistään vaikuttanut ihooni. Käytön aikana se ei kuitenkaan ole mennyt huonompaan suuntaan eikä esimerkiksi ole kuivattanut tai tukkinut ihoa. Tiedän sen pesevän meikit tehokkaasti, joten uskon, että sen putsaustehot ovat olleet ihoni hyvinvointiin positiiviset. Viime viikolla kävin kosmetologilla ja hän sanoi mustapäitteni vähentyneen merkittävästi. En tiedä, miten paljon Patykan käytöllä on voinut olla osansa tässä, mutta on hyvin todennäköistä, että se on ollut yksi edesauttava tekijä vähentyneisiin ihon epäpuhtauksiin. Ja luonnollisesti pesun jälkeen kasvot tuntuvat pestyiltä ja pehmeiltä, sen vaikutuksen huomaa heti! :)

P.S. On e rittäin hämmentää, että juuri kun kirjoitin postauksen, jossa kehuin kaksoispuhdistuksen toimivuutta, minusta on näyttänyt siltä, että kasvovesivanulappuuni on jäänyt meikkiä kaksoispuhdistuksen jälkeen. :D En tiedä, johtuuko se siitä, että olen tarkkaillut vanulappua tarkemmin, käyttänyt enemmän meikkiä, jolloin jämiä jää helpommin tai olin puhdistanut kasvot huolimattomammin. Epäilen kahden ensimmäisen yhdistelmää. Oletteko huomanneet, että voidemaiset meikit on vaikeampi poistaa kuin mineraalimeikkipuuteri? Voisiko siinä olla syy?

3 kommenttia:

  1. Neroli vartaloemulsio on ihanaa. Olen jo pidemmän aikaa himoinnut niitä Patykan suihkugeelejä, niissä on niin huumaavat tuoksut. <3

    Mä saan mielestäni molemmat yhtä helposti ihosta irti. Mutta jotkut väittää, että luonnonkosmetiikan puhdistajat ei putsaisi muita kuin luonnonkosmetiikan tuotteita yhtä helposti iholta. Itse en ole tätä huomannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Neroli oli mulle vähän jännä aluksi, kun en oikein syttynyt sille. Tuntui, ettei se imeydy kovin helposti iholle ja tuoksu ei napannut. Nyt kun olen sitä käyttänyt, olen alkanut tykkäämään sen tuoksusta. :) Piti ensin vain vähän totutella. Patykan suihkugeelit on kieltämättä aivan ihanan tuoksuisia, mandariini houkuttelee mua puoleensa! Vaikka tykkään panostaakin ihonhoitotuotteisiin, niin vartalon hoitoon en raaski käyttää samalla tavalla rahaa kuin kasvoihin (huh huh, silloin mun elämä tulisi jo törkeän kalliiksi!). 32 euroa suihkugeelistä on jo mulle (ainakin tällä hetkellä) liikaa, vaikka muuten ihana tuote olisikin. Täytyy toivoa, että voittaisin sen Jolien sporttipaketin, mikä on arvottavana. :D

      Mulla ei ole ollut käytössä piiiitkän aikaan meikeissä normikosmetiikkaa, paitsi ripsari. Sen sai helposti 3-stepillä pois, vaikka olikin vedenkestävä. Enemmänkin mietin sitä, että onko ylipäätänsä voidemaiset meikit hankalampi poistaa, esim. olen käyttänyt Iroisien BB:tä ja Absolutionin meikkivoidetta ja tuntuu, että silloin vanulappuun on jäänyt helpommin likaa kuin mineraalimeikkipohjan jäljiltä. Tai sitten vain kuvittelen.

      Poista
  2. Patyka on mulle jäänyt etäiseksi, vaikka siitä välillä haaveilenkin :) Mutta tuohon puhdistuvuuteen, mun mielestä se perinteinen mineraalimeikki on helpompi puhdistaa kuin öljypohjaiset/vahapohjaiset/silikoniset. Näissäkin on varmasti ihokohtaisia eroavaisuuksia mutta musta tuntuu, että mun iho kyllä tukkeutuu ihan superhelposti :( Jos teen liian rankan puhdistusrituaalin, se myös kuivuukin liikaa. Tasapainoilu ei ole helppoa :( Mulle sopii parhaiten mahd.tehokas mutta hellävarainen yksöispuhdistus :D Huomasin, kun tein puhdistusöljyn kanssa kaksoispuhdistuksen, että esim. ripsiväri vaan jumahti sy-iholle. Sen sijaan taas pelkällä balmimaisella tuotteella tuollaista jumahtamista ei tapahtunut :O

    VastaaPoista