Zao. Nimestä tulee aina mieleen lapsuuteni tv-ohjelma Tao Tao. Mielleyhtymä on niin ihana, että jo pelkästään sen takia olen pitkään haaveillut tutustuvani tähän luonnonkosmetiikan meikkisarjaan. (Pandasilmiä en ajatellut silti meikata.)
Zaosta on ollut ihmeen vähän juttua blogeissa, tai sitten minä en vain ole onnistunut niihin juttuihin törmäämään. Olen kyllä lukenut ne mitä olen löytänyt, sillä paitsi Tao Taon takia, merkki herätti kiinnostukseni pakkausten vuoksi. Moni luonnonkosmetiikkamerkki laiminlyö minusta tätä puolta pahasti. Minulle tärkeä osa luonnonkosmetiikan suosimista on kosmetiikan jätemäärän vähentäminen. Siinä missä en halua ympäristöön puskettavan turhia kemikaaleja, en haluaisi sinne päätyvän hulluna turhaa pakkausjätettäkään. Siksi muovipurkit luonnonkosmetiikassa ovat minusta vähän masentava asia. Eikö siinäkin voisi petrata?
Couleur Caramel ja Kjaer Weis ovat tässä asiassa parhaasta päästä. Edellisellä on käytössä ekologisemmat purnukat, pahvi nyt ainakin voittaa muovin, jälkimmäiseltä taas löytyy täyttöpakkaukset. Hirmu hyvä asia. Mutta Zao yhdistää nämä kaksi. No, ei toki täyttöpakkauksia pahvirasioihin, mutta bambuisiin kyllä. Bambu on todennäköisesti parempi valinta kuin moni muu - tosin mitä tulee bambuun vaateteollisuudessa, väittämät sen ekologisuudesta eivät ole ilmeisesti täysin perusteltuja, mutta ainakin uskoisin, että ekologisuus on paremmin saavutettu meikkirasioissa, kun materiaalia hyödynnetään vähemmän jalostetusti.
Mutta itse meikkeihin. Viime viikolla otin ja ostin vihdoin pari kiinnostavaa meikkituotetta Zaolta: huulipunan ja luomivärin. Ja vaikutelma tähän mennessä: asiaa!
Huulipuna on ollut toistaiseksi enemmän käytössä. Siis minulla! Huulipunakriiseilijällä. Sanoisin että se kertoo paljon. En ehkä ole paras ihminen analysoimaan huulipunien kaikkia puolia, minä kun olen käyttänyt niitä varsin vähäisesti ja normikosmetiikan puolelta aivan olemattoman vähän. (Normikosmetiikan huulipunien haju ja maku: hyi!) Eli eipä ole kauheasti mihin verrata. Mutta minun kriteerini huulipunalle Zao täyttää. Zaon huulipuna ei maistu miltään, ei haise voimakkaasti, levittyy helposti ja siististi, pysyy huulilla hyvin, (ei kestä syömistä, mutta aah, minä voin juoda), kuluu siististi ja ehkä tärkeimpänä: tuntuu niin vähän, että unohdan koko huulipunan.
Satuinpa ostamaan yllättävän hyvän sävynkin, sävyn 469. Spontaanisti ostohetkellä päätin hypätä pois mukavuusalueeltani ja pyysin maanläheistä pinkkiä. Sellainen löytyi, vaikka en edes oikein tiennyt, onko sellaista ja mitä se on. Mutta tuli sellainen fiilis. Maanläheinen pinkki.
Väri on helppo käyttää ja on paljon lähempänä omaa huulten väriäni kuin tähän asti suosimani kylmemmät ja pinkkipinkimmät sävyt. Tämä on minun nudesävyni. (Joo, olen toisaalta arka huulipunan käyttäjä, mutta se arkuus ei tarkoita sitä, että sävyn pitäisi olla mitäänsanomaton. Nudehuulet, jotka ovat melkein ihon väriset, tai jotenkin vaalean ruskean suuntaan menevät, eivät minusta ole nudet. Nudet huulethan on punaiset. Eikö?)
Sitten taas Zaon luomiväri. Mikä pigmenttisyys! Vetää vertoja Zuiin luomiväreilleni, jotka ovat olleet ehdottomat lempparini tähän asti. Itse asiassa ainakin tässä ostamassani valkoisessa on pigmenttiä jopa enemmän kuin joissakin Zuiin luomiväreistä. Valehtelematta. Niin helppo levittää ja tarttuu hyvin. Ja siistiä jälkeä tulee. Näitä pitää ostaa kyllä joku toinenkin sävy, ehdottomasti.
Luomivärin kestosta minulla on aika vähän kokemusta, se on nyt myönnettävä. Olen kokeillut tätä vasta pari kertaa. Kerran melko illasta, eli pesin meikit melko pian pois - ja huom. pohjustamattomalle luomelle. Nyt taas äsken tilaisuuden tultua pistin naamaan täydet tällingit ja katson tässä tämän päivän ajan, miten luomiväri kestää. Toiveet ovat korkealla.
Kaiken kaikkiaan Zao vaikuttaa erittäin lupaavalta meikkisarjalta. Ihan oikeasti laadukkaalta. Mutta yksi pieni miinus siitä ilmeisesti löytyy, nimittäin ripsari. Itse en ole kokeillut, mutta äitini ja siskoni ovat testanneet, äiti taisi tämän ostaakin, eikä heillä pysyvyys ole ollut mitään huippuluokkaa.Tosin äitini keksi luovasti ripsarille muuta käyttöä. En tiedä saako sitä kertoa, mutta vihjaisen tässä hienoisesti, niin hän voi ehkä ottaa vinkistä vaarin ja käydä itse esittelemänsä ripsivärin väärinkäyttönsä. ;)
Näin pitänee tehdä ;)
VastaaPoista;)
PoistaZao on kyllä todella kiinnostava merkki, ja ilmeisesti myös ihan ammattikäytössäkin kehuttu. :)
VastaaPoistaAinakin vaikutelmani on sen verran hyvä, että voin uskoa tuon ammattilaiskäytön. Kiinnostaa kyllä jatkaa tutustumista enemmänkin.
PoistaMulla on merkiltä luomiväri jonka voitin blogiarvonnasta. En ole vielä tehnyt kunnolla tuttavuutta, koska se on aika tumma, mutta muutaman kerran käytettyäni sitä varjostamiseen koin sen kyllä oikein passeliksi :) Mun on pitänyt tosi monena iltana kokeilla ennen suihkua ja kasvojen pesua vaikka minkälaisia meikkikokeiluja, mutta aina unohdan..tumma sävy olisi niihin hyvä, ehkä kun siihen saisi rutiinia niin sen käyttökin luonnistuisi vaikka arkenakin :D
VastaaPoistaMinäkin aina aion kokeilla kaikenlaista, mutta ei tule tehtyä kummempia meikkejä niin usein kuin kiinnostaisi.
PoistaMinusta tuntuu, että näitä Zaon luomivärejä voisin ostaa kyllä pari muutakin sävyä. Eivät ole pahan hintaisiakaan.
Mä en ole ehtinyt tutustua merkkiin muuta kuin yksittäisistä postauksista. Äskettäin Sonia kirjoitti aiheesta ja merkin luomivärit varsinkin kätevässä valitse omasi-paletissa vaikutti mahtavalta.
VastaaPoistaJoo, se kokoa-itse-paletti mua kiinnostaisi kovasti. Voisi olla kätevä myös siihen, että siinä on vaikka meikkivoide ja poskipuna. Ne vie yleensä aika paljon tilaa, ja siinä paletissa saisi kätevästi kuljetettua. Ja suosittelen kyllä tutustumaan, minusta nää rasiatkin on vaan jotenkin niin ihania. :)
Poista