Dödöä on siinä monenlaista...

Deodorantit kuuluvat elämässäni sarjaan ikuinen ongelma haaste. On kokeiltu luomua ja epäluomua, alumiinilla ja hajusteella tai ilman. Viime vuodet - itse asiassa monet vuodet - olen ainakin pääosin karttanut synteettisiä dödöjä ja sillä linjalla aion jatkaa. Lipsahdukset ovat tulleet joidenkin lempparituoksujeni kohdalla, kuten Yves Saint Laurentin Opium tai Guerlainin Shalimar - ne kun ovat parfyymeina tm. sellaisina nykykukkaroni ulottumattomissa. Tai jos oikein rehellisiksi heittäydytään, pikemminkin harkintakykyni ulottumattomissa. Nuorempana uskoin siihen oppiin, että kun toimii kuin rikas, tulee rikkaaksi. En ole tullut.

Napakymppidödöä ei ole vastaan tullut, mikä johtunee kaiketi ongelmall haasteellisesta kohteesta. Olen murrosiästäni saakka ollut kova tyttö hikoamaan: kun pääsin eroon PMS-oireisiin, synnytyksen jälkeisiin ym. hormonijuttuihin liittyvästä hikoilusta, kulman takana virnuilivatkin jo vaihdevuodet.

Joskus kauan sitten Oriflamella oli joku melkoisen hyvin toimiva roll-on. Taitaa olla nykyään eri purkissa sama tavara, Silk Beauty Anti-perspirant, ja tietty pullollaan alumiinia. Edellä mainitut, hinnoistaan päätellen häävimmät dödöt peittävät myös hienhajun, mutta ovat tuoksuina turhan voimakkaita. Paras dödö minulle on kuitenkin sellainen, joka on tuoksuton tai jonka tuoksu on niin mieto, ettei se häiritse mahdollisia muita tuoksuja.

Aina silloin tällöin kokeilen kristallideodorantteja, joita löytyy mm. Urtekramilta mutta vaste ei ole ollut kummoinen. Tosin paljon tässä dödöasiassa on kiinni siitä, millainen "hikoilukausi" minulla on menossa: joskus hikoilen enemmän, toisinaan taas vähemmän, ja hienhajun määrä vaihtelee yhtä lailla. Runsaaseen hikoiluun olen katsonut parhaimmaksi tottua puhtaasti mielenterveydellisistä syistä, mutta haju ottaa aina vain kupoliin. Siksi toivon/vaadin dödöltäni ennen kaikkea hajunpoistollista ominaisuutta.

Tähän mennessä parhaiten toiveisiini/vaatimuksiini on vastannut Lavera. Käytössä on ollut ruusun tuoksuinen dödö jonkin aikaa sitten, ja nyt on menossa Orange Feeling. Tuoksut ovat nopeasti haihtuvia ja lempeitä - jopa terapeuttisia - ja ainakin niinä kausina, jolloin en puske jätealtaan hajuista hikeä, tuote toimii. Hintakin on siedettävä. Ainoa selkeä miinus on roll-oneille tyypillinen kuivumisen odottelu. Onneksi tätä nykyä on harvoin hirveä kiire minnekään, joten luppoajan voi käyttää vaikkapa kainaloiden kuivatteluun.

Stickien etu on siinä, ettei tarvitse odotella, mutta eipä ole sieltäkään täysosumaa kohdalleni vielä tullut. Yksi dödö, joka vaatii oman kappaleensa tässä tarkastelussa on Speickin Deo Stick. Tämä tuote pitää nimittäin minun ylläni loitolla niin hienhajun, kärpäset kuin ihmisetkin - haju on sen verran vahva ja epämiellyttävä. Vaikka oman kehoni ikävistä hajuista haluankin eroon, en sentään halua vaihtaa niitä vielä ikävämpiin. Olkoon tämä esimerkkinä siitä, että ei ole helppoa dödömaakareillakaan - kun yksi asia toimii, joku toinen tökkii.

Uusin tuttavuuteeni Dödölandiassa on Lifen deo. Kyllä: pienellä kirjoitettuna, vaatimattomassa putelissa, anteeksipyytävän näköisenä. Tuote on itse asiassa niin vaatimattoman näköinen, ettei siitä oikeastaan edes kannattaisi ottaa kuvaa - tuskin muistatte sitä kuitenkaan. Sitä saa hyvin miedolla ja arkisella tuoksulla, mutta omani on varmuuden vuoksi tuoksuton. Siis summa summarum: mitäänsanomaton purkki ja tuote, maksaa vain jotain alle seitsemän euroa, ei tuota mitään kiksejä eikä houkuttele ostamaan ainakaan tällaista Ihanien Pakkausten fanittajaa.

Mutta. Minun on nyt turvauduttava vertaukseen, jottei lukija astelisi mahdollisen onnensa ohi. Tiedättehän sen ihmistyypin, joka ei tee numeroa itsestään, joka jää huomiotta ja jota ei kutsuta minnekään, koskaan? Ainakin olet kuullut tai lukenut sellaisesta? No, kuvittele, että puolivahingossa tutustut tällaiseen “noupadiin”. Huomaat, että kyseessä onkin poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas persoona, joka huokuu hyvyyttä ja sisäistä kauneutta, ja tunnet häpeää siitä, että olet ohittanut tämän nöyrän ja vaatimattoman ihmisen silkkaa ylimielisyyttäsi. Arvasit oikein: deo on Dödölandian Ruma ankanpoikanen, jonka joutsenydintä ei pysty tunnistamaan ulkokuoren perusteella. Näin siis minun, toistaiseksi vielä lyhyen, kokemukseni mukaan.

Olen nyt muutaman päivän kuljeskellut tuoksuttomassa tilassa(tai sellaisen illuusiossa), eivätkä ainakaan omat hajureseptorini kykene erottamaan häiritsevää hienhajua. Ja koska vain aniharva ulkopuolinen tulee moisesta päin näköä huomauttelemaan, tämä riittää minulle. Jään uteliaana seuraamaan tulevaa, kuten loppuviikon tanssiharkkojen jälkeistä tilaa - silloin uusi tuttavuuteni lopullisesti punnitaan ja hyväksytään tai hylätään. 

Sitä odotellessa.

PS. Huomasittehan meidän uuden podcastin? Ensimmäisessä pulinatuokiossa Mulan ja Belle juttelevat toisten ulkonäön kommentoinnista ja pohtivat onko se ok. Sen jälkeen onkin juttua - yllätys yllätys - ihanista meikkituotteista. Käykäähän kuuntelemassa. :)