torstai 15. lokakuuta 2015

Sitrusdeodorantteja - onko muka muitakin?

Kolmas ja tähän hätään viimeinen deodoranttipostaus tulee tässä. (Ja väärän viikon puolella. Minulla on ehkä hienoisia ajanhallintaongelmia, mutta syytän niistä kyllä kaikkia muita.) Tämä minun osuuteni on mitä luultavammin kaikista tylsin, sillä kuten sanottua, minulla ei yleensä ole suuria ongelmia deodorantin pitävyyden kanssa, jos edellisestä suihkussa käynnistä ei ole kohtuuttoman pitkää aikaa. Lisäksi minun käyttämäni deodorantit on itse asiassa jo aikalailla esitelty äidin ja siskon postauksissa ja minulla on vain yksi uusi tuotevinkki takataskussani. Valitettavasti se ei ole ihan halpa...

Tähän mennessä olen käyttänyt oikeastaan vain Laveran ja Weledan deodorantteja. Laveralta minulla on ollut limen tuoksuinen ja kookoksen ja vaniljan tuoksuinen ja olen kokeillut sekä roll on-versiota että suihkutettavaa. Suihkutettava on kyllä kieltämättä ollut kivempi siitä, että kuivumista ei ole tarvinnut sitten odotella niin kauaa.


Tähänastinen suosikkini on ollut Weledan sitruksen tuoksuinen deodorantti, suihkutettava siis sekin. Ainoa miinus siinä on ollut se, että tuote sisältää alkoholia, eli kirvelee siis aina silloin, jos olen erehdyksessä mennyt ajelemaan kainaloni. Kirvely nyt tosin ei kauaa kestä eikä ole kovin pahaa, mutta pieni miinus se on silti.

Nyt sitten on saattanut löytyä uusi suosikki, joka päihittää Weledan paitsi alkoholittomuudessa, jopa tuoksussa. Tämä deodorantti tuoksuu nimittäin aivan sitruskarkilta ja joka kerta kun laitan sitä, tekisi mieli a) maistella sitä ja b) jäädä haistelemaan omia kainaloita koko aamuksi.

Uusi deodoranttini on Lovefreshin Mandarin Lime. Ja se on I-HA-NA.


Tuoksu poistuu iholta melko nopeasti, mikä on tavallaan vähän harmi, mutta toisaalta deodorantin ei oikeastaan ole tarkoituskaan olla hajuvesi. (Eikö?) Pitävyys tuntuu kuitenkin säilyvän. Olen käyttänyt tätä deodoranttia vasta reilut pari viikkoa, joten tietenkään en voi vannoa tämän pettämättömyyden puolesta, mutta tähän mennessä olen vakuuttunut.

Tuotteen suurimmat miinukset ovat kallis hinta ja purkki, joka on muovia. (Lisäksi en tiedä, saako tätä tällä hetkellä kuinka monesta paikasta, omani hankin Naturellesta.) Lasipullot ovat ympäristöä ajatellen parempi juttu, mutta en kyllä toisaalta tiedä, miten tällaisen voidemaisen deodorantin kanssa sellainen edes toimisi. Jos tuote on riittoisa, niin sittenhän muovijätettä ei kerry kuitenkaan ihan hirveää vauhtia ihan vaan tämän deodorantin takia, mutta se jää vielä nähtäväksi. Pitää muistaa tulla raportoimaan kun tuote on loppu.


10 kommenttia:

  1. Hih, itse löysin myös äskettäin ehkä tehokkaimman luonnollisen dödön jotain olen testannut - sitruksen tuoksuisen Soapwallan voidedödön (kirjoittelinkin blogiin siitä). Vaikka en ole sitruksen ylin ystävä, dödöissä toimii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen kyllä sitrustuoksujen, erityisesti limen, ylin ystävä. :) Erityisesti deodoranteissa. Tuo Soapwalla vaikuttaa kyllä aika oudolta. :D Alkoi kyllä kovasti kiinnostaa.

      Poista
  2. Ihana puteli tuossa Love Freshissä!

    VastaaPoista
  3. Tilasin juuri viikonlppuna Naturellesta Lovefreshin dödön, mielenkiinnolla odotan! :) Muutoin mulla on luonnonkosmetiikan puolelta kokemusta vain Madaran Bio-Active -dödöstä, josta on vähän ristiriitaiset fiilikset. Välillä se toimii mainiosti, ja välillä haju on ihan järkyttävä eikä meinaa lähteä millään saippualla pois. Toivotaan parempaa onnea Lovefreshin kanssa :) Nämä dödö-postaukset oli kyllä tosi hyviä ja tulivat tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tällä kokemuksella uskaltaisin lupailla, että Lovefreshin kanssa saattaisi natsata. Toivotaan niin. Ja kiva juttu, että dödöjutut oli hyödyllisiä! Tämä on ainakin se alue, jossa kaikki toivovat saavansa parasta...

      Poista
    2. Ikävä kyllä 1,5 päivän kokemuksella Lovefreshin (veriappelsiini-patsuli) tuoksu on niin järkyttävän voimakas, etten pysty sitä käyttämään :( Tuoksu tarttui myös kolmeen päällä olleeseen paitaan (aluspaita, trikoopaita, villatakki) niin tiukasti, että villatakki sai jo yön tuulettua ulkona eikä vielä ollut riittävästi. Harmillista! Hiki ei kyllä haissut ja tykkäsin voidemuodosta! Täytyy kysyä Naturellesta, josko joku toinen Lovefresheistä olisi vähän vähemmän tuoksuisa :)

      Poista
    3. Oho! Kuulostaapa tujulta. Minusta tämä mandariini-lime on tuoksunut melko miedosti. Alussa vähän voimakkaammin, mutta hiipuu nopeasti. Melkein liiankin nopeasti, kun olisi niin ihana tuoksu. :) Esimerkiksi nyt olen laittanut deodoranttia ehkä noin tunti sitten, ja tuoksun tuntee vain, jos työntää nenän ihan kiinni kainaloon eikä se sittenkään ole kovin voimakas.

      Kieltämättä tuoksun nopea haihtuminen on kuitenkin ihan hyvä ominaisuus, ainakin jos vertaa siihen, että tuntuu kuin käyttäisi hajuvettä. Ja tosiaan, jännä että oikein aluspaitojen läpi tarttui villatakkiin. Oispa kyllä mielenkiintoista tietää, onko mitkä kaikki nuista tuoksuista sitten noin voimakkaita.

      Poista
  4. Moikka! Bongasin tässä googlaillessani tästä postauksesta tuon Lovefreshin deodorantin. Tilasin sen itsekin jokin aika sitten, ja ehkä vähän petyin. Tuoksu on, niinkuin sanoitkin, ihana. Mutta miten hoidat levittämisen? Mulla ainakin murustuu tosi paljon ja vaikka ihan sormillakin levittäisi niin osa muruista ei sula ollenkaan, jolloin ei oikein viitsi oikein hihattomia vaatteita ainakaan käyttää. :/ Tuote onkin jäänyt melkein käyttämättä. Tämä ei myöskään testailun perusteella pidä mulla kovin hyvin, vaan hiki alkaa haista jossain vaiheessa aika tymäkälle. Harmi, olisin kovasti halunnut pitää tuotteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... levitän ihan vaan suoraan siitä hylsystä. Joskus tosiaan tulee niitä murusia, mutta minua ne eivät ole millään tavalla haitanneet. En muutenkaan käytä ikinä hihattomia paitoja, varsinkaan tähän aikaan vuodesta, niin että ne muruset eivät ole juuri haitanneet. Toisaalta jos deodorantti ei minulla pitäisi tosi hyvin, en ehkä jaksaisi niitä murusiakaan, mutta minulla tuo on ollut oikein pitävä. Harmi, että sulla ei, mutta nämä on vissiin aika yksilöllisiä, eri ihmisillä toimii ihan eri tuotteet.

      Poista