Painoarvoa - uusi postaussarja ylipainosta ja kaikesta mikä siihen ei liity

Kirjoittanut Belle

Nyt alkaa tämän blogin uusi postaussarja, jota aiemmin jo vähän pohjustin. Todella tiivistetysti postaussarjan aihe on ylipaino. Ainakin toistaiseksi minä pyörin yksin postaussarjan puikoissa, ennen kaikkea koska minä olen meistä kolmesta se ainoa, joka olen ollut suurimman osan elämästäni enemmän tai vähemmän ylipainoinen. (Pikkusiskoni Mulan ei taida olla koskaan ollutkaan.)

Olen miettinyt tälle postaussarjalle omaa nimeä, jolla otsikoida kaikki aihepiirin tekstit, ja jota käyttää täginä. Yllättävän haastavaa keksiä hyvä nimi. "Ajatuksia ylipainosta" ja "Puhetta painosta" olivat vahvoja ehdokkaita, mutta äärimmäisen tylsiä, ja lopulta myös aika epäinformatiivisia. Haluaisin kiteyttää nimessä sen ajatusmaailman, josta käsin asioita ylipäänsä pohdin. Mutta sitten kun yritin muodostaa nimeä sen kautta, tuntui että väärinkäsityksille tulee vähän turhan paljon tilaa. Vai miltä kuulostaisi vaikka "Lihavuudesta positiivisesti" tai "Iloista ylipainoa"? Aika idiootilta vai mitä? Puhumattakaan siitä, että ne kuulostavat siltä kuin olisin markkinoimassa jotain ylipainon ilosanomaa, mikä ei missään tapauksessa ole tarkoitukseni. 

Miten sitten kiteyttäisin ajatteluni lähtökohdan? (Huonosti, luultavasti.) No, ylipainokeskustelussa minua yleisesti ottaen vaivaa se, että ylipaino nähdään monesti paljon suurempana ja elämänlaajuisempana ongelmana kuin mitä se ihan oikeasti on. 

Onko ylipaino monien sairausten riskitekijä? Toki. Vaikeuttaako ylipaino vaatteiden ostoa? (Riippuen ylipainon määrästä), kyllä. Vähentääkö ylipaino ihmisen viehättävyyttä muiden silmissä? Varmasti monien. 

Mutta estääkö ylipaino onnellisuuden, vähentääkö se itsessään elämäniloa, aiheuttaako se väistämättä huonon itsetunnon, estääkö se perheen muodostamisen, vähentääkö se ystävien määrää, estääkö se unelmien toteuttamista, onko se oleellinen osa ihmisen identiteettiä, tarkoittaako se rapakuntoa, onko se The Riskitekijä, joka ratkaisee sairastumisen ja terveyden yksinään, onko se ylipäänsä itsessään mitään muuta kuin yksi ainoa ihmisen ominaisuus?

En väitä, että kaikki tai suurin osa, pitäisi ylipainoisen ihmisen elämää täysin synkkänä, itse pilattuna helvettinä, mutta aika moni ylläolevista kysymyksistä liittyy asenteisiin ja luuloihin, joita jatkuvasti kuitenkin tulee vastaan. Aika ajoin törmää onnistuja-tarinoihin, (siis onnistuneisiin laihdutuksiin), joissa se Ennen-kuvan tyyppi seisoo hartiat lysyssä, masentuneen näköisenä ja tukka kampaamatta. Jälkeen-kuvan pirteä päivänpaiste puolestaan kertoo, miten hän on saanut takaisin elämänilonsa lakattuaan säälimästä itseään peilin edessä suklaapatukka kädessään ja tartuttuaan itseään niskasta kiinni. Joo, ihan kiva, ja itse laihtuminen on aina ihan mahtava juttu, mutta miksi sen Ennen-tyypin piti olla niin onneton? Miksi se Ennen-tyyppi ei edes yrittänyt näyttää (muilta osin) nätiltä? Ja mikä sitä Ennen-tyyppiä esti toteuttamasta itseään ja ylipäätään innostumasta asioista? Pakkoko sen oli itseään sääliä?

Normaalipainon saavuttaminen on monen ylipainoisen unelma, ja jos joku siihen pysyvästi pääsee, en voisi olla toisen puolesta iloisempi. (Tai varmaan voisin, jos se ihminen saisi vaikka lisäksi vielä lottovoiton.) Normaalipaino myös vaikuttaa positiivisesti tiettyihin asioihin, ja siksi hoikkuus on oikeastaan kaiketi aina parempi asia kuin lihavuus. (Jos siis verrataan ihan puhtaasti niitä kahta, ilman minkään muun asian, kuten kunnon, huomioonottamista.)

Mutta miksi onneton, saamaton ja itseään säälivä Ennen-tyyppi muuttuisi laihdutettuaan automaattisesti säteileväksi Jälkeen-ihmiseksi? Eiväthän kaikki alunperinkin hoikat ihmiset ole onnellisia. Eivät kaikki hoikat ihmiset ole energisiä ja reippaita. Tässä nyt oikeasti sotketaan toisistaan riippumattomia asioita huoletta sekaisin. Ja onhan se toki kiehtovampaa tarinankerrontaa.

Kyllä, jotkut kokevat, että ylipainosta pääseminen on parantanut heidän elämäänsä kokonaisvaltaisesti. Ja jos ylipainon on kokenut valtavaksi ongelmaksi, onhan se ihan mieletön helpotus hoikistua. En minä sitä kiellä. Mutta se että joku on onneton ja lihava ei tarkoita sitä, että onnettomuus johtuisi lihavuudesta. Laihtuminen ja onnelliseksi tuleminen ei tarkoita sitä, että onnellisuus johtuisi laihtumisesta. Nämä asiat voivat tapahtua yhtä aikaa, mutta niillä on kyllä ihan omat prosessinsa. Jos ihminen on kuvitellut koko elämänsä, että tämä ylipaino estää minun onnellisuuteni, silloin laihtuessa voi hyvinkin käydä niin, että pystyy samalla päästämään irti siitä tiukassa istuvasta onnettomuuden tunteestaan. Mutta on myös toisenlaisia tarinoita... on niitä, jotka laihduttuaan pettyvät, kun hoikkuus ei tuokaan onnea, täydellistä seksielämää, muiden ihailua tai ylipäänsäkään arkea ilman ongelmia ja elämää ilman paskoja päiviä.

Joskus tuntuu, että ylipainoisista puhuttaessa se, että lihava on kaikin puolin onnellinen, tarkoittaa sitä, että hän ei edes aio yrittääkään laihtua - ja sehän se olisi ihan törkeää, kyllähän nyt ihmisen pitää itsestään huolehtia. Ja jos ylipainoinen sanoo olevansa ihan tyytyväinen itseensä ja pitävänsä itseään jopa nättinä, niin herranjestas, nyt se oikein yrittää oikeuttaa makkaraamutustavan elämäntapansa!

Se, mistä minä haluan kirjoittaa, se mikä on tämän postaussarjani punainen lanka, on että onnellisuus ei suinkaan tarkoita sitä, että asioita ei haluaisi tehdä paremmin, eikä tyytyväisyys itseensä tarkoita sitä, että ei pyrkisi elämään terveellisesti. Lihavuudelle ei myöskään ole vain yhtä syytä, (paitsi toki hyvin yleispätevänä se, että kehoon on varastoitunut enemmän energiaa kuin sitä on kulutettu), vaan ylipainoon johtaneita elämäntarinoita on monia erilaisia. Sen takia ei ole vain yhtä kaikille oikeaa ratkaisua "vaihda viineri pullaan", (paitsi se hyvin yleispätevä, että energiaa on jotenkin kulutettava enemmän kuin sitä saa), vaan ongelma pitää ratkoa tavalla, joka kullekin sopii.

Jos nyt ihan todella, todella haluan kiteyttää, mikä on kaiken tämän pointti:

Lihavuus on ihmisen yksi ominaisuus ja tasan yksi. Kaikki muu on sitä kaikkea muuta.