Lupailinkin jo vähän suolasuihke-postauksessani, että tulen kirjoittamaan Unique Haircare -sarjasta vähän tarkemmin. Kyseisen yhtiön toimintaperiaatteet tekivät minun vaikutuksen ja haluan jakaa niitä blogin puolella.
Unique Haircare on tanskalainen sarja, jonka avainainesosa tuotteissa on luomuhera. Hera sisältää paljon proteiinia, vitamiineja ja mineraaleja, jotka vahvistavat, suojaavat ja elvyttävät hiusta. Se ei kuitenkaan ole ainut syy, miksi firma on päätynyt tähän raaka-aineeseen. Tiesitkö nimittäin, että...
-Tanska tuottaa paljon luomujuustoa ja jokaisesta valmistetusta juustokilosta jää yli 9 kiloa heraa (!)
-Luomuheraa käytettäessä tuotteisiin tarvitaan vähemmän vettä, mikä on ympäristöystävällistä
-Myös yhtiön hiilijalanjälki pienenee, koska he eivät tarvitsee maaperää tahi koneita erillisen heran tuottamiseen
Kuinka monta kärpästä voikaan lyödä yhdellä iskulla! Minusta noin pitkälle viety ajattelumalli on nerokasta ja oikeasti ekologista ja luomua!
Tapasin I love me -messuilla Hanne Vernegreen Rasmussenin, toisen Unique Haircaren omistajista (hän ja hänen miehensä omistavat firman). Hannen valovoimainen persoonallisuus ihastutti minua ja juttelimme standilla pitkän tovin -jopa niin pitkään, että olin myöhästyä bussistani ja sitä kautta saunavuorostani! :D Keskustelessamme minulle tuli vahvasti sellainen olo, että sarjaa tehdää koko sydämellä ja Hanne ja hänen miehensä miettivät koko ajan, miten tehdä asiat vielä paremmin. Ja se näkyy. Tämä on mielestäni yksi pisimmälle vietyjä eettis-ekologisia brändejä, joihin olen törmännyt.
Tässä vielä lisää tietoa firmasta:
-Valtaosassa tuotteissa on väh. 20 % reilun kaupan valmistusaineita. Mm. aloe vera on reilua kauppaa.
-99% raaka-aineista on luonnollisia ainesosia ja pääosa tuotteiden ainesosista yli 40 % on luomua.
-Raaka-aineissa käytetään helposti uusiutuvia raaka-aineita, kuten maissi ja peruna
-Yhtiö suosii paikallisuutta (esim. luomujuustotehtaiden hera)
-Valmistus 100% tuulienergialla (!)
-Sarjan sertifioinnit ovat: Ecocert (luonnonkosmetiikka), Cruelty Free International (eläinkokeettomuus) ja Tre-For 100% (tuulienergia)
Mutta entäs sitten tuotteet?
Sain blogin kautta testattavakseni Sea Salt Sprayn lisäksi Deep Cleasing Shampoon ja suihkutettavan Leave-in-Conditionerin.
Käytän nykyään hyvin säännöllisesti Sea Salt Sprayta, nyt kun hiukseni ovat hieman kasvaneet ja ne eivät enää asetu yhtä hyvin kuin lyhkäisimpinä. Hiukset pesen 1-2 kertaa viikossa ja toisella pesukerralla käytän Deep Cleasing Shampoota. Kaikki suolasuihkeen rippeet koko viikon varrelta lähtevät kokonaan ja hiukset tuntuvat puhtailta. Jotkut puhdistavat shampoot saattavat jättää hiukset kuivan tuntuisiksi pesun jälkeen, mutta tässä shampoossa sitä ongelmaa ei ole.
Tykkään Deep Cleasining Shampoon koostumuksesta. Se on riittävän paksua, eikä tuote valu sormien välistä. Olen tottunut siihen, että monet luonnonkosmetiikan shampoot tahtovat olla melkoista lirua, mutta sitä Uniquen shampoo ei onneksi ole. Shampoo vaahtoaa hyvin päässä, mielestäni melko samalla tavalla kuin "normiskosmetiikan" shampoot. Paksu koostumus ja vaahtoavuus tekevät shampoon käytöstä helppoa ja miellyttävää.
Tuoksu on ihanan kirpeä ja samaan aikaan hieman makea. Sitä on todella vaikea kuvailla ja pohdimme kumppanini kanssa saunan kylppärissä, miltä tämä shampoo oikein mahtaakaan tuoksua. Aina, kun joku tuote tuoksuu hyvältä, veikkaan sen olevan jotenkin sitruksinen, koska rakastan sitä tuoksumaailmaa. :D Kumppani kuitenkin yhdisti tuoksun anananakseen. Olimme kuitenkin molemmat yhtä mieltä siitä, että tuoksu on joka tapauksessa miellyttävä tai ainakin hauska. ;)
Pakkauksissa ilmoitetaan selkeästi eri sertifiointien osuudet tuotteesta, mikä on mielestäni kuluttajalle hyvä tieto. |
Lyhythiuksisena ihmisenä olen tosi laiska käyttämään hoitoainetta enkä ole nähnyt siinä juuri mieltä. Itse asiassa ennen kuin sain tämän tuotteen testiin, en ole näin lyhyellä kuontalolla käyttänyt hoitoainetta juuri ollenkaan. Pitkillä hiuksiin olen käyttänyt sitä, jotta hiukset olisi helpompi selvitellä pesun jälkeen.
Nyt kuitenkin kun tuote tuli testiin, täytyihän sitä kokeilla. Ja mikäs sen helpompaa kuin hiuksiin suihkutettava ja jätettävä hoitoaine! Leave-in-Conditioner tulee tasaisena suihkeena pullosta ja tuoksuu lähes tulkoon samalta kuin Deep Cleansing Shampoo. Olen suihkutellut hoitoainetta usein reilulla kädellä, mutta kertaakaan hiukset eivät ole jääneet tahmean tai littanan tuntuisiksi. Itse asiassa hoitoaine helpoittaa hiusten muotoilua, se on melkein kuin hyvin kevyt suolasuihke. Vaikka en ole käynyt vähän aikaan kampaajalla, hiukset eivät sojota pahasti, kun olen laittanut tätä suihkun jälkeen. Tuote sopii minun tarpeilleni täydellisesti (lyhyet, selposti sojottavat hiukset).
Vaikka kyse onkin (mielestäni) laadukkaasta, eettisestä ja ekologisesta sarjasta, ei tuotteiden hintataso ole päätä huimaava.
Suolasuihke n. 16 €
Syväpuhdistava shampoo n. 13 €
Hiuksiin jätettävä hoitoaine n. 14 €
Suolasuihketta tulen ostamaan jatkossakin. Olen taas hyvin kokeilun- ja vaihtelunhaluinen shampoiden ja hoitoaineiden kanssa, joten taidan laittaa nämä toistaseksi korvan taakse ja palata niihin, jos iskee tarve hyville hiustenpesutuotteille. :)
Mua niin harmittaa, kun toivoin näiden olevan hyviä, eivätkä sopineet mun hiuksille :( Suolasuihkeen en huomaa tekevän juuri mitään, leave-in conditioner on sama kuin uittaisin hiukset rasvassa, ja lisäksi minulta löytyy kosteuttava hoitoaine, joka on melkein pahempi kuin jos ei käyttäisi hoitoainetta laisinkaan. PÖH. Melkein kaikki näitä kehuu, joten ilmeisesti meikäläisen hiukset ovat se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
VastaaPoistaNo onpa harmi kuulla. :( Nää (hiukset, hieneritys, iho) on aina niin yksilöllisiä asioita, että mikä toimii kelläkin. Mä tiedän hyvin tunteen, miten toivoo jonkun tuotteiden olevan hyviä ja itse myös monesti HALUAN pitää jostakin tuotteesta, mutta se ei sitten vaan syystä tai toisesta passaa mulle. Ostin kehujen takia Madaran yrttideodorantin joskus pari vuotta sitten ja se lensi myöhemmin roskiin varmaan puolitäytenä. Ei se pitänyt hienhajua, itse asiassa tuote HAISI jo valmiiksi hielle, kun sen levitti kainoloihin. Näitä aina välillä käy. :/
PoistaOotko muuten löytänyt luonnonkosmetiikan puolelta mitään hyvää hiussarjaa?
PoistaNo sepä se, näidenkin tuo taustakuvio olisi ihan täydellinen! Vaan ei. Oon aika vähän toistaiseksi tutustunut luonnonkosmetiikan puolelta hiustuotteisiin. Madaran shampoot ja hoitoaineet on olleet periaatteessa ok, mutta shampoot kuivattavat päänahkaa liikaa, ainakin talviaikaan. Hoitoaineista joku oli ylitse muiden, mutta arvaapa muistanko ikinä mikä se niistä kolmesta oli.. muotoilutuotteet ovat vielä täysin tuntematonta osa-aluetta, vielä olen (suolasuihkekokeilua lukuun ottamatta) mennyt vanhoilla normikosmetiikan tuotteilla. Aika vähän tulee käytettyä niitä, niin tällä menolla kestävät ikuisesti :D
VastaaPoistaKovasti kiinnostaisi kokeilla Flow kosmetiikan shampoopaloja ja hoitoainetta/hiushuuhdetta. Jotenkin kotimaisuus iskee :)
Hö, aika kurjaa. Mä en muutenkaan käytä muotoilutuotteita, niin ei ole tullut testattua luonnonkosmetiikan valikoimaa. Ainakaan vielä. :)
PoistaFlow on kyllä musta symppis merkki ja ne palashampoot vois olla hyvä kokeilu. En vain tiedä, missä säilyttäisin niitä, kun yleensä pesen hiukset saunavuorolla (missä raahata shampoopala saunatiloihin?).
Tosi kiva, että näitä oikeasti ekologisia sarjoja on olemassa :)
VastaaPoistaJusu, sanopa muuta! Musta on jotenkin hienoa, miten pitkälle tuo ajattelu Unique Haircarella menee. Ei vaan tehdä luonnonkosmetiikkatuotteita, vaan mietitään oikeasti omaa hiilijalanjälkeä ja miten jotakin raaka-aineita voidaan hyödyntää valmiiksi. Shampoo ei ilmeisesti voi olla koskaan 100% luonnollinen, niin musta on hienoa, että mietitään, millä muilla alueilla voidaan tehdä tuotteista eettisesti parempia. :) -Mulan
Poista