torstai 22. lokakuuta 2015

Zuii CC-voide Mint ikääntyneellä iholla

Kirjoittanut Pocahontas


Kuten Bellen kanssa lähes yhtä aikaa kahdesta suusta todettiin, otsikko on kuiva (sen ohella, että saa minut tuntemaan itseni rupsahtaneeksi), mutta informatiivinen. Perusteellisen tutkimukseni kohteena on ollut Zuiin meikinpohjustusvoide Mint. Vaikka olen päätellyt tämän blogin lukijoiden keski-iän olevan huikeasti alle oman ikäni, tämä postaus kannattanee lukea - ainakin jos lähipiirissä on punakkuuteen taipuvaisia, kypsään ikään ehtineitä henkilöitä. Joulu tulla jollottaa.

Kokeilin Minttiä (ehdittiin tehdä kokeilun aikana sinunkaupat) monin eri tavoin ja kombinaatioin. Jokaisen kokeilun aloitin luonnollisesti ihon puhdistuksella. Tein sen Absolution-misellivedellä, konjac-sienellä tehostettuna, koska misellivesi jätti ihoni tahmeaksi. Kruunasin puhdistusoperaation Dabban suihkutettavalla, ihanalla piparminttukasvovedellä. (Huom. jokainen kasvovesi, joka EI saa ihoani lehahtamaan punaiseksi tai tahmaantumaan, on ihana - ja niitä tuntuu olevan harvassa).


Koeviikon satoa


1. PÄIVÄ

Absolution -seerumi + Zuii CC-voide Mint + Zuii Natural Fair -meikkivoide

Tein meikin “kevyellä kädellä”, ja lopputulos oli niin luonnollinen, että tyttäret - kerrankin samaan aikaan maisemissa - totesivat, että näytän meikittömältä. Zuii teki siis sen, mitä sillä kertaa pitikin eli huomaamattoman meikin, joka kuitenkin peitti syntymäpunakkuuteni ja ihon kirjavuuden. Väistämätön punakkuus pääsi ilmaisemaan itseään vasta myöhään iltapäivällä, mikä on minulle oikein hyvä tulos.


Olen ollut Zuiin Natural Fairiin tyytyväinen jo ennenkin (toinen pumppupullo on käytössä), mutta nyt jälki on mielestäni vieläkin parempaa.

Zuiin meikkivoiteissa minua viehättää myös niiden suloinen ruusuntuoksu - jokunen voide on elämän varrella jäänyt ikävän tuoksun vuoksi kaappiin härskiintymään ennen lopullista kohtaloaan roskiksessa. Zuiille ei niin tule käymään.




2. PÄIVÄ

2.1 Absolution -seerumi + absol. La Creme du Jour + Z.CC.Mint + absolution La Creme du Teint

Jos joku kiusanhenki olisi ollut lähettyvillä, olisin kuullut luultavasti “puuroonaamaa, puuroonaamaa” -lällätystä. Jokainen ihohuokoseni tuli näkyviin mitä ikävimmällä tavalla ja meikki lojui kasvoilla epätasaisen sotkuisesti kuin vaatteet teinin huoneen lattialla. Olisikohan ollut vähän liikaa tavaraa? Tähän auttoi vain kasvojen pesu ja uusi yritys.

2.2  Absol. La Creme du Jour + Zuii CC-voide Mint + Avene Compact Teinté +50 (ei ikä, vaan auringonsuojakerroin). Jätin seerumin pois alta, muuten pohjat samat kuin edellä.

Huh, helpotusta! Toimi jo paljon paremmin.

3. PÄIVÄ

3.1 Madaran sävyttävä päivävoide + Zuii CC-voide Mint

Ok. Toimi iltaan asti kohtuu hyvin. Kävin pesulla ennen illan tanssiharkkoja ja tein uuden kokeilun:

3.2 Zuii CC-voide Mint + Lily Lolon vihreä mineraalimeikkipuuteri. Unohdin päivävoiteen alta eli sipaisin vain vihreää.

Tämän yhdistelmän toimivuus oli minulle suurin yllätys kokeilujeni aikana. Tässäkin käytin tod. kevyttä kättä, mikä varmaan vaikutti siihen, ettei treeneissä hikoilukaan aiheuttanut katastrofaalista meikin liikehdintää kasvoillani.

Tässä kohtaa lienee aiheellista muistuttaa, että kaikki on suhteellista ja kokijasta riippuvaista. Minulle “hyvä” tai “huikean iloinen ylläri” on varmasti jotain ihan muuta kuin sellaiselle, joka ei ole taistellut suurinta osaa elämästään punakan, lehahtelevan ja väliin atooppisen ihon kanssa. Olen elänyt ihoni kanssa vaiheita, joihin sopii Eino Leinon säe: “toivoni ainoo tuskaton tuokio pieni”. Vaikka nyt asiat ovat ihoni kanssa paljon paremmin, olen silti yhä suunnattoman ilahtunut, kun jokin-mikä-tahansa-tuote ei ärsytä ihoani tai pitää sen kauniina tai siedettävän näköisenä edes suurimman osan päivästä. Tai osan.

4. PÄIVÄ

Kasvohoito + Zuii CC-voide Mint + Zuii Olive Fair -meikkivoide 

Käytin Mulanilta saamani synttärilahjakortin eli kävin ihanan Hannelen kasvohoidossa kauneushoitola Harmonyssa. Nautin Jurliquen aromaterapeuttisista voiteista ja öljyistä (jotka vaativat ihan oman lukunsa) ja Hannelen ammattitaitoisesta käsittelystä, joka huipentui meikkiin, jossa Zuii Mint ja Zuii Olive Fair -meikkivoide kohtasivat. Zuii ja Zuii ne yhteen soppii.

5.-7. PÄIVÄT

Zuii CC-voide Mint + Absolution La Creme du Teint

Halusin olla reilu, joten annoin vielä Absolutionin meikkivoiteelle muutaman mahkun tulla toimeen Zuiin Mintin kanssa. Lopulta onnistuinkin, mutta homma tuntui vähän turhan työläältä näin laiskanpulskealle tyypille kuin minä. Sen levittäminen siististi vaati niin pientä määrää ja suurta tarkkuutta (etenkin ihoni ongelmakohdilla), etten sitä ainakaan kiireisen lähdön kaveriksi ottaisi.


Summa summarum

Kokeiluni keskiössä ollut Zuii CC-voide Mint oli parhaimmillaan Zuiin omien meikkivoiteiden kanssa, mutta toimii mainiosti monien muidenkin meikkivoiteiden sekä sävyttävien päivävoiteiden kanssa. Tätä kirjoittaessa parina on Malu Wilzin Tinted Sun Defense SPF 15 (Anti-Aging). Toimii. 

Hyvin toimii myös kapinallinen tapani sipaista tuota Zuiin vihreää punoittaville kohdille pitkin päivää sävyttävän päivävoiteen päälle, änkyr--- kapinallinen kun olen.

Toiminnallisin terveisin Pocis

2 kommenttia:

  1. Jännä ettei tuo Mint-tuntunut toimivan ihollasi tuon Absolutionin kanssa, sillä itsellä Zuiin se normi primer ja Absolution on täydellinen combo. :D Tästä oikeastaan hyvin huomaa, miten pienistä jutuista toimivuus voi olla kiinni ja mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri. Ja toisaalta muuttujia on aina väistämättä mukana. Eka kerran seerumi taisi olla liikaa paketissa, jolloin meikki lähti "vaeltelemaan" iholla. Ja sitten ihan liika reippaus läträämisessä - että nythän laitetaan, kun on kerta ruvettu ;)

      Poista