lauantai 30. tammikuuta 2016

Piikkisikaprinsessa

Kirjoittanut Pocahontas

Kävin ensi kertaa elämässäni prinsessahoidossa. Toivottavasti ei ollut kerta viimeinen. Ihastuin kertakaikkisesti tähän ihanaan, uuteen muotivillitykseen

Noh, uuteen ja uuteen - miten sen nyt ottaa. Ihastuttavan hoitajani, Aulin, mukaan hoito on kiinalainen, oikeille prinsessoille suunnattu, yli 4000 vuotta vanha keksintö, joten uudesta muotivillityksestä puhuminen lienee lievää liioittelua. Mutta jos ottaa huomioon, että maailmankaikkeus on syntynyt joskus---- okei, ei mennä nyt siihen. Hoito on joka tapauksessa minulle uusi ja esittelemisen arvoinen piikkeineen kaikkineen. Sen pauloissa ovat kuulemma mm. sellaiset tähdet kuin Madonna, Sandra Pullock ja Gwyneth Paltrow. Olen siis kovassa seurassa, mutta tähti se on pienikin tähti.


 
Löysin Aulin ja Green Therapyn sattumalta, kuten niin monet kivat tai vähemmän kivat jutut elämäni varrella. Olin viemässä arkisesti roskia kirkkaan punaisin huulin, koska pilvinen päivä otti kupoliin. Kaipasin todella hiukan piristystä. Eräs nainen oli pysäköinyt autonsa juuri ennen roskanheittohetkeä aidan toiselle puolen ja äityi ihailemaan ääneen punavalintaani. Siitäpä sitten lähti juttu luistamaan ja päätyi Auliin ja hänen hoitoihinsa. Sain vinkin ja tartuin siihen.

Prinsessahoito on lyhyesti sanottuna kosmettista akupunktiota. Siitä kerrotaan mm. seuraavaa:

"Kokonaisvaltainen itämainen kauneushoito sisältää klassisen prinsessahoidon eli kiinalaisen kasvojenkohotuksen akupunktioneuloilla, ryppyjen kevyen neulavasaroinnin sekä rentouttavan energiahoidon kasvoille.
Kasvoakupunktio hidastaa kasvojen ikääntymistä ja vähentää ryppyjä, parantamalla kasvojen ihon kollageeni- ja elastiinituotantoa ja edistämällä kasvojen neste-, veren- ja energiankiertoa. Se silottaa ihoa ja kohottaa piirteitä, parantamalla kohottavien kasvolihasten jäntevyyttä ja rentouttamalla juonteita aiheuttavia kasvolihaksia.
Kasvoakupunktio kirkastaa silmiä ja vähentää silmien turvotusta. Se kirkastaa ihoa, rauhoittaa ihoärsytystä ja aknea. Kasvoakupunktio lievittää myös purentahäiriöiden oireita ja rentouttaa niskahartiaseudun lihaksia."

Ensinnäkään neulat eivät sattuneet vähääkään. Tunsin vain pienen pieniä nipistyksiä siellä täällä kehossani, mitä arvostan, vaikken mikään piikkikammoinen olekaan. Tai olin joskus, mutta säännöllinen verenluovutus on vienyt moisen kiusan muassaan. Suosittelen (ja SPR kiittää). Siksi toisekseen Auli itse herkkiksenä on valinnut käyttöönsä ohuen ohuet neulat, jotka ovat hyvin asiakasystävällisiä.

Aulin hoitofilosofia on erittäin kokonaisvaltainen. Hän käyttää monipuolisesti laajaa tietotaitoaan, ja ainakin minulle tällainen hoitotapa sopii mainiosti. Neuloja sain siis muuhunkin tarkoitukseen kuin hipiäni kohentamiseen. Auli on mm.elämäntaidon valmentaja ja opettaja, mistä prinsessahoitoon tullutkin saa eväitä mukaansa. Ei hullumpi paketti sen ohella, että hoito itsessään on miellyttävä ja vahvasti rentouttava.

Sain Aulilta matkaani - hyvän olon ja mielen ohella - kympin alennussetelin, jonka joku onnellinen saa helmikuun loppuun mennessä käyttää. Belle oli se onnellinen, ja jonoa pukkaa perään, jos se uhkaa jäädä käyttämättä. Setelissä on toinenkin hyvä puoli - sen kääntöpuoli. Siellä on nimeni, ja  kun seteli on oikeaoppisesti käytetty, saan itsekin seuraavasta hoitokerrasta saman alennuksen.

Prinsessahoito on 15 euron alennuksessa helmikuun loppuun saakka sekin (ensikertalaiselle). Hyvin siis ehditte kuninkaalliseen hoitoon oululaiset ja muut Oulussa pyörähtelevät. Ei muuta kuin ihanata joulun odotusta kaikille!

torstai 28. tammikuuta 2016

Maagista voimaa

Kirjoittanut Belle

Olen aiemmin kertonut, miten huulipunat ovat olleet minulle vähän vaikea juttu. Sellainen ollako vai eikö olla. Osaako, pystyykö, uskaltaako niitä käyttää. Samaan syssyyn kehuin viime kesänä tekemääni löytöä, Zuiin Satin Colour -huulipunia. En aio nyt suoranaisesti vetää sanojani takaisin, mutta ostettuani sittemmin pari Zuiin peruspunaa, voin vakuuttaa, että nämä ovat vielä paljon, paljon parempia. Ainakin minun tarpeisiini nähden.


Olen myös tehnyt todellisen huulipunaoivalluksen. On olemassa värejä, joita niin kovasti haluaisi käyttää, mutta kun kokeilee, ei vain osaa. Miksi? Koska sävy on oikeasti väärä. Se voi olla väärä siksi, että se ei vain satu sopimaan oman ihon sävyyn, (ja kyse voi olla hyvin hienoisistakin vivahde-eroista, koska joidenkin sävyjen aivan varmasti kuvittelisi sopivan, mutta eivät ne sitten vain kuitenkaan sovi). Se voi olla myös väärä siksi, että vaikka se sinänsä sopisi omaan nassuun ja hiuksiinkin, se ei sovi omaan pukeutumiseeen. (Ja tässäkin voi olla kyse ihan hienoisistakin vivahde-eroista.) Ja se voi olla väärä siksi, että vaikka se kaikkien asiantuntevien värianalyytikkojen mielestä sopisi ihon sävyyn, hiusten väriin ja pukeutumiseen, se ei vain sovi siihen minuuteen, jonka sävyä pitäisi käyttää. 

Luin facebookissa kuinka äitini ja ystäväni kilvan hehkuttivat kirkkaanpunaisen huulipunan ihmeitä tekeviä taikavoimia. Punaisessa huulipunassa on kuulemma Maagista Voimaa. Siitä saa itsevarmuutta ja muutkin kohtelevat kuin kuninkaallista. (Suurinpiirtein.) Arvatkaa haluaisinko minä sellaisia taikavoimia?


Marssin sitten eräänä päivänä kauneushoitola Harmonyyn huulipunaostoksille. Kyllä, klassinen puna minun oli saatava. Hannele ystävällisesti suti huulilleni ensin yhtä ja sitten toista punaa ja minä katsoin peilistä kuvaani ja tunsin oloni vähän pettyneeksi. Toinen punista taisi käydä paremmin villakangastakkiini, mutta allaoleviin vaatteisiin se ei passannut oikein ollenkaan. Olisihan se kiva juhliin, mutta passaisiko tuo mihinkään juhlavaatteisiinikaan? Jotenkin minusta naamani näytti heti vähän kalvakammalta ja yhtäkkiä ihon epätasaisuudet ja punaisuudet paistoivat silmään. Hiuksetkin näyttivät yllättäen hapsottavammilta. Ikään kuin muu olemukseni olisi pelästynyt punaa ja vetäytynyt taemmas. 

Niin, kyllä minä kovasti haluaisin maagisen peruspunan, ajattelin. Mutta ei, ei siitä mitään tule. Minä jänistin. Tai oikeammin, kuuntelin intuitiotani. Miksi ostaa puna, jota ei uskalla käyttää? Puna, jota omat hiukset pelkäävät niin, että vetävät itsensä takkuun?

Olin jo melkein ovella lähdössä, henkisesti ainakin, jos en muuten, kun mielijohteesta kysäisin Hannelelta, olisiko jotakin vähän... nudempaa? Mieleeni tupsahti mielikuva Kate Beckett'istä, jonka huulipunia olen tuijotellut ihmeen lumoutuneena katsoessani Castlen jaksoja. (Välillä on mennyt juonikuviotkin vähän ohi.) Siis voiko mitään tylsempää olla kuin lähes luonnollinen huulten väri? Miksi edes vaivautua laittamaan huulipunaa? Ja sitten jostain syystä minä olen vain tuijottanut Kate Beckett'in huulia ja miettinyt, että mitähän punia näissä on mahdettu käyttää. Saisikohan niitä jostain selville?

Tylsää kyllä, harras nude-vastustaja ja pliisuuden kammoksuja minussa toteaa. Mutta miksi minä sitten olen niin lumoutunut?

Kysyttyäni häpeillen sen vähän nudemman perään, Hannele nappasi saman tien käsiinsä Zuiin Cashmeren ja kysyi, mitenkäs tämä. En edes muista, kokeilimmeko sitä huulilleni, (todennäköisesti, koska niin Hannele aina tekee), vai olinko vain suoraan myyty, mutta huulipuna lähti samantien mukaan. 

Ja tiedättekö mitä? Kun laitan sitä, huulet näyttävät melkein samalta kuin normaalistikin, mutta kuitenkin paljon kauniimmilta ja täyteläisimmiltä. Yhtäkkiä kasvoni hehkuvat ja toissaviikolla pestyt hiuksetkin näyttävät melkein laitetuilta. 

Siinä huulipunassa on kuulkaa Maagista Voimaa.


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Marjasmoothie a'la Puhdistamo

Kirjoittanut Mulan

Lisäravinteet ja superfoodit ovat taas herättäneet mielenkiintoani. Olen ottanut jo pitkään vitamiineja purkista, mutta nyt myös muut lisäravinteet ovat taas tulleet kuvioihin. Ja superfoodit. Äh, vaikka inhoan jollakin tasolla sitä sanaa.

Julkaisin Instagramissa pari päivää sitten kuvan smoothiestani, jossa oli Puhdistamon marjasmoothieta. Siskoltani Belleltä alkoi nousta tästä pirtelöstä kysymyksiä, joten ajattelin, että ehkä lukijoitakin kiinnostaisi tietää, mitä tässä oikein on?



Mielestäni pakkauksen nimi on hieman harhaanjohtava. Puhdistamon pelkästä pakkauksesta ei yksistään ymmärtääkseni saa smoothieta aikaiseksi, meiningillä "lisää vain vesi!". Oikeastaan kyse on enemmänkin marjajauhesekoitteesta.


Pakkauksen takana on simppeli ohje, jolla tehdä maittava smoothie. Tällaisen kyhäsinkin pari päivää sitten. Tosin puolikkaan banaanin sijaan laitoin kokonaisen. Mihin minä olisin muka loput siitä tunkenut? Omassa pirtelössäni käytin juomapohjanani Alpron mantelimaitoa.


En mitenkään voi ymmärtää yhtä ohjeen osaa. "Lisää halutessasi jäämurskaa, jolloin smoothiesta tulee miellyttävän viileä." Tähän vuoden aikaa itse ainakin käytän pakastemarjoja ja "maitokin" oli jääkaappikylmää. Kysymys kuuluu, kuka ihme haluaa tästä vieläkin kylmempää? Mun piti ainakin antaa juoman seistä tovi pöydällä ennen kuin pystyin juomaan sitä, kun se oli niin kamalan kylmää! Aamuisin mulla ei mikään viileä, kylmästä puhumattakaan, mene kovin helposti alas. Sain vain kylmiä väreitä, kun ajattelinkin, että joku lisäisi tähän vielä erikseen jäitä. Tulevaisuudessa voisin lämmittää mantelimaitoa vähän mikrossa ennen kuin lisäisin sen pirtelöön. 


Maussa ei kuitenkaan ollut moittimista. Aika perus terveyssmoothie, millaisia olen ennenkin tehnyt, tosin ilman tätä jauhetta.

Eli miksi sitten edes käyttää tätä Puhdistamon marjaseosta? Itse halusin taas innostaa itseni tekemään smoothieita. Tein niitä viimeksi keväällä joka päivä, mutta aloin kikkailemaan niiden kanssa aivan liikaa. Lopulta en enää jaksanut valmistaa niitä, kun operaatiosta tuli niin vaikea. Piti liottaa chiasiemeniä, lisätä MSM, C-vitamiini, hunaja, viherjauhe, inkivääri, pakuritee, kasviöljy ja sitten itse marjat, banaani, avokado ja salaatti... Huh huh.

Joten tämä vaihtoehto tuntui niin yksinkertaiselta. Vaan muutama ainesosa ja vielä vähän "supermarjoja" sekaan.


Tällä on mielestäni myös hyvä ensikertalaisen tutustua smoothien maailmaan. Ainakin homma ei ole liian hankalaa. Tosin pakkauksessa lukevaa "valmistus vain 2 minuuttia" -väitettä en allekirjoita. Minulla kestää kaksi minuuttia kerätä nuo kaikki ainesosat lähettyville. :D Mutta ei tämä aamupuuron keittelyä kauempaa vie, että sinänsä melko nopeasti tehtävä aamupala. Mutta ei kahdessa minuutissa. Kaksi minuuttia menee melkein pelkkään sörssäämiseen. Ja 20 minuuttia syömiseen, jos käyttää pakastemarjoja.



perjantai 22. tammikuuta 2016

Lähimmäisen rakkaus

Kirjoittanut Mulan

Tänään iltapäivällä, kun saavuin kotiin, näin nuoren ihmisen, (oletettavasti tytön), joka pyöri postilaatikkojen tuntumassa levottoman oloisesti. Hän oli hieman eksyneen oravan näköinen. Odotin jo, että hän kysyisi joltakin ohikulkijalta reittiohjeita, mutta hän pysyi hiljaisena. Tyttö harhaili asukkaiden kerhotilalle päin. Lopulta, kun menin hänen ohitseen, kysyin, etsiköhän jotain. Näiden asuntojen keskelle on nimittäin ennenkin eksytty.

Henkilö ei etsinyt mitään, mutta pyysi, voisinko avata hänelle kerhohuoneen oven. Kävi ilmi, että hän oli unohtanut avaimensa sisälle ja odotti, että vartija tulisi avaamaan oven. Aukaisin toki oven, olihan ulkona pakkasta.


Kävelin tyytyväisenä kotiin ajatellen, että nyt tein jotain hyvää, ei tarvinut tytön jäätyä ulos minun ansiostani. Mutta omatunto alkoi soimata. Teinkö todellakin kaikkeni? Oliko apuni sittenkään riittäävää? Olivatko kerhohuoneen tilat riittävän lämpimät? Olihan siellä sisällä lämpimpää kuin ulkona, mutta eteisestä käsin kykkiminen ja ovenavaajan odottaminen voisi olla aika pitkäveteistä ja ehkä ei niin lämpöistä. Mitä jos vartijalla kestäisi? Tiedän, että heillä voi mennä parikin tuntia ennen kuin tulevat.

Menin kotiin ja katsoin ikkunasta kerhotilaan. Olin edelleen talvitakki päällä ja mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Tuntui jotenkin pahalta, että toinen ihminen vain kökötti oven takana ja odotti apua ja minä tiesin sen. Lopulta rohkaistuin ja menin takaisin.

"Hei, miten kauan ne sanoi, että niillä kestää tulla aukaisemaan sulle ovi?"

"Vartista tuntiin."

"Kauan sä olet odotellut?"

"Noin kakskyt minuuttii."

"Mä vain ajattelin, että -ja tästä saa kieltäytyä -meidän ikkunasta näkyy hyvin pihalle, jolloin näkee kun vartija ajaa tänne, niin haluatsä tulla meille siksi aikaa teelle, ettei sun tarvi yksi odotella täällä?"

Tytöllä olivat asiat kuulemma aika hyvin, kaveri oli tulossa paikalle autolla. Totesin ääneen, että hyvä, jos hän pärjää, kun jäin asiaa miettimään ja lähdin takaisin kotiin. Jossakin vaiheessa kotona huomasin kerhohuoneen eteisen olevan tyhjä.



En siis päässyt miksikään suureksi hyväntekijäksi tällä kokemuksellani, mutta omalla kohdallani koen, että ajatus on tärkein. Minä olin valmis kutsumaan hänet meille sisälle, minä olisin ottanut vieraan ihmisen kotiini ja tarjonnut teetä.

Minä olisin toiminut niin kuin toivoisin ihmisten toimivan: rakastavasti ja huolehtivasti. Inhimillisesti.

Minä halusin unohtaa itsekkyyteni ja pelkoni hetkeksi ja ajatella, miten tilanne olisi parasta hoitaa myös toisen ihmisen kannalta eikä vaan niin, mikä on minulle vaivattominta. Minä halusin oikeasti auttaa sen sijaan, että olisin kääntänyt selkäni. Tyttö ei olisi päässyt edes kerhotilan eteiseen asti, jos en olisi kysynyt häneltä mitään. Tiedän, etten ennen olisi. Monestakaan syystä. Lähinnä pelkojeni ja epävarmuuteni takia.

Vaikken tosiaan mitään konkreettista loppujen lopuksi kerhotilan oven avaamisen lisäksi tehnyt, minulle itselleni oli tärkeää, että otin kuitenkin selvää, olisinko voinut tehdä vielä jotain muuta ja tarjosin apua.

Mahatma Gandhin sanoin: "Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä." Tänään minä otin oman pienen askeleeni sitä muutosta kohti.



tiistai 19. tammikuuta 2016

Kosmetiikkajoululahjoja ja -ostoksia

Kirjoittanut Mulan

Hei vaan taas kaikille ja hyvää uutta vuotta 2016 minunkin puolestani (näin yli puoli kuukautta myöhässä)! :) Otin joululoman ajaksi myös blogitauon ja sieltä siirtyminen takaisin arkeen on ollut aikamoisen työn takana. Pikkuhiljaa vanhat rutiinit alkavat taas löytyä ja blogin päivittämiseen on myös tullut resursseja.


Sain jouluna mitä ihanempia kosmetiikkalahjoja!


Arvaatteko mikä tämä on?


Se on Zuiin luomiväripaletti Spirit! Miten hehkeät sävyt, vai kuinka? Värit tuovat mieleeni kevään, mutten silti näe syytä, miksei näitä voisi talvipakkaisillakin levittää luomille. ^^ Ehdin jo testata kahta alempaa väriä ja pigmenttisyys jopa hieman yllätti minut. Luomet oikeasti saivat vihreää väriä ja näkyvää sellaista. Olin aika vakuuttunut, vaikka Zuiin tason jo tiedänkin. Hauskaa, miten se silti osasi yllättää. ^^


Lisäksi sain Jurliquen kosteuttavan ruusunaamion. Nämä molemmat siis Belleltä. Aion käyttää tätä naamiota puhdistavien savinaamioiden jälkeen kosteutukseen, sillä savipohjaisilla naamioilla on tapana kuivattaa ihoa. Äiti ja sisko ovat tykkäneet kovasti tästä ruusunaamiosta, joten kiva saada tämä kokeiluun. :)


Pocis ilmeisesti haluasi vihjailla mulle jotain, sillä hän ei ostanut vain yhtä, vaan kaksi suihkugeeliä minulle! :'D Totuus kävi kuitenkin ilmi ja kyseessä oli pikku kömmähdys. Toisen oli tarkoitus olla vartaloemulsio, mutta äiti olikin vahingossa ostanut sitten toisen suihkutuotteen. Koska minulla on jo täällä kotonakin jonoksi asti vartalopesuaineita, annoin toisen lahjoistani äidille. Pidin itselläni Laveran Revitalising Shower Gelin, jossa on appelsiinia -nyt minulta löytyy deodoranttini tuoksuun mätsäävä suihkugeeli!

"Lennä lennä, leppäkerttu, ison kiven juureen..."




Kolmas lahja olikin sitten suomalaista luonnonkosmetiikkaa eli Flow kosmetiikan Piparminttu Jalkavoi. Nam. Toivottavasti en vahingossa syö tätä, tuoksu on nimittäin aika herkullinen. :P Ai niin, sain myös äidiltä Lushin vartalosaippuan (kun ei vihjailut niiden suihkugeelien kanssa riittänyt;), mutta tuote ei ehtinyt kuvaan asti.

Sitten taas matkakosmetiikkaani ja ostoksiini, olin nimittäin joulun pohjoisessa. Jos olisin saanut valita vain yhden rasvan koko reissuille, se olisi ehdottomasti ollut tämä:


Madaran Pihlajavoide Daily Defence. Pääsääntöisesti käytin tätä käsirasvana, mutta myös kuivat huulet saivat tästä apua. Erillinen kasvorasva minulta löytyikin, mutta tätäkin olisin voinut halutessa käyttää. Kuten näkyy, tuubi alkoi vedellä jo viimeisiään. Epäonneksi unohdin tuon mummolaan ja jouduin olemaan loput lomapäivät tuubista erossa. Onneksi hankin voiteelle mitä erinomaisimman korvikkeen. 


Minkäs muunkaan kuin sisartuotteen? Kävin jouluostoksilla ja Nokkonen oli Sokoksessa tarjouksessa. Pakkaset vaativat hyvää voidetta ja näin Nokkosvoide päätyi käsiini. Ja ihana niin, olen tykännyt tästä valtavasti! Tuoksu on mieto, mutta miellyttävä ja raikas, ja minusta se toimii kasvoillani paremmin kuin Pihlaja. Tuntuu myös hyvältä käsillä ja huulilla ja se imeytyy hyvin. Ehkä jopa Pihlajaa paremmin? Koostumus ainakin on minulle mieluisampi, vaikka tykkäänkin Pihlajasta kovasti. Eli ne jotka eivät ole voineet Pihlajaa tuoksun puolesta käyttää, niin suosittelen testaamaan tätä. Hyväntuntuinen voide, muuta en voi sanoa.

Kaiken lisäksi erittäin tarpeellinen näillä säillä. Etenkin viime viikon pakkasilla käytin tätä päivävoiteenani meikin alla. Ja meikki oli hyvä levittää päälle, ei mitään ongelmia. Valitettavasti Pihlaja ei oo toiminut mulla meikin alla. Mikä onni siis, että otin tämän käyttöön!

Aleista kaappasin myös yhden itselleni vanhan tutun. 


Cattier Parisin herkän ihon naamion. Tuota tuotetta ei tosin alkuperäiselläkään hinnalla ole pilattu. Tämä punasavinaamio on normaalisti kympin luokkaa. Pienibudjettisille tämä tuote on mahtava! Minusta se ajaa asiansa oikein hyvin. Se ei kuitenkaan tehokkuudellaan ole ehkä markkinoiden parhaimpia, mutta mielestäni mainio perusnaamio. Hinta on ennen kaikkea kohdillaan. Iso peukku. Myös Virve Vee on tykännyt (kuivan ihon) Cattierin naamiosta. :)

Tilasin myös ennen joulua itselleni joululahjoja. Niistä tulee varmasti myöhemmin lisää, jahka pääsen ottamaan valokuvia. Nämä otokset otettiin yli 15 asteen pakkasissa -voin kertoa, etteivät kädet arvostaneet kuvaussessioita. Onneksi pystyi laittamaan niiden jälkeen vaikka Pihlajaa tai Nokkosvoidetta käsille. ^^



perjantai 15. tammikuuta 2016

Uuden vuoden lupauksista, tavoitteista ja intuitiosta

Kirjoittanut Belle

Hyvää uutta vuotta 2016! Teittekös uuden vuoden lupauksia?

Tämä lupaus-asia tuntuu jakautuvan niin, että osa ihmisistä kovaan ääneen kritisoi koko lupauksien tekemistä, esimerkiksi siksi, että isoja lupauksia on vaikea pitää, ja osa taas tekee joka vuosi innoissaan uudet lupaukset, koska se kuuluu uuden vuoden henkeen ja on ehkä hauskaa. Kuinka moni mahtaa lupauksensa pitää?

Minä en vastusta uuden vuoden lupauksia, mutta minulla on niihin muutenkin vähän erilainen suhde. Minua ei kiinnosta luvata laihduttaa kymmentä kiloa tai siivota joka päivä, koska minä haluan luvata itselleni sellaisia asioita kuin että käytän enemmän aikaa musisointiin ja lukemiseen. Sellaisia asioita, jotka ovat vähän niin kuin lahja, ei rangaistus, tai edes tavoite.

Kuvituksena pieni ennakkomaistiainen siskon tulevasta postauksesta. Keltähän mahtaa olla noin kaunis paletti peräisin?

Nykyaika on muuten aika tavoitehenkistä, olette varmaan huomanneet. Vaikka tavoitteellisuus onkin minusta sinänsä ihan ok, yltiömäinen tavoitekeskeisyys on alkanut vähän häiritä ja olen pikkuisen jo allerginen sellaiselle jatkuvalle tavoitteiden asettamiselle. Jos keskitytään aina vain tavoitteisiin, tuntuu, että sillä ei ole enää niinkään paljon väliä tai arvoa, mitä on nyt.

Asetetut tavoitteet ovat sitä paitsi minusta joskus vähän typeriä. Olen sitä mieltä, että esimerkiksi tavoite laihtua tietty määrä ajassa x, on hölmö. Tavoitteiden pitää kuulemma olla mitattavia, ja periaatteessahan tuo on. Mutta minusta laihtuminen on ennemminkin toive, tavoite voi olla vaikka se, että syö terveellisesti 80 % ajasta, aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, käy kävelyllä kolmesti viikossa, syö puoli kiloa kasviksia päivässä jne. Jos tavoite on laihtuminen, nuo edellämainitut mielletään keinoiksi, vaikka oikeasti juuri ne ovat niitä tavoitteita! Laihtuminen on vain toivottu lopputulos nuiden tavoitteiden toteutumisesta. Get it?

Toisin sanoen laihtuminen ei voi olla tavoite, ylennys ei voi olla tavoite, siisti koti ei voi olla tavoite... ne ovat toiveita, ja tavoitteita ovat esimerkiksi hyvien siivousurtiinien löytäminen, työn tekeminen tehokkaasti ja lihaskunto-ohjelman tekeminen kolme kertaa viikossa.

Siksi minun uuden vuoden lupauksenikaan ei ole olla vuoden lopussa tosi taitava muusikko, vaan se, että opettelen soittamaan jotain uutta aina kun on hyvä tilaisuus. En lupaa lukea tänä vuonna sataa kirjaa, mutta lupaan tarttua kirjaan aina kun huomaan selaavani nettiä linkki linkin perään ilman mitään päämäärää ja ilon tunnetta.

Olen myös aika skeptinen sen suhteen, että tämän vuoden jälkeen kotini olisi aina siisti. Mutta lupaan kyllä jatkaa siivousrutiinien ja arjenjärjestelyjen kehitystyötä. (Se on minusta aika hauskaa. Se suunnittelu. Toteutus ehkä silloin tällöin...) En myöskään mene vannomaan, että vuoden lopussa olisin laihtunut kiloakaan, vaikka kivahan se olisi, mutta lupaan syödä enemmän niin, että ruuasta tulee minulle hyvä eikä paha olo.

Yksi lupaukseni koskeekin sitten intuitiota. En muista, olenko täällä kertonut, tai onko kukaan meistä, mutta päättämättömyys on yksi yhteisistä ominaispiirteistämme. Monet kerrat on vatvottu jonkun ihan pikku asian äärellä, että kumpikohan vaihtoehto olisi parempi. Ja joskus tietysti isompienkin asioiden. Ja niin minä vatvoin erästä asiaa tälläkin viikolla. Ja lopuksi sain oivalluksen intuitiosta.

Käytännössä minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joita harkitsin tässä vähän poikkeuksellisen arjen keskellä. Oikeastaan ne olivat ihan vain lähteminen ja jääminen, ei mitään kovin monimutkaista. Molemmissa vaihtoehdoissa oli omat hankaluutensa, jotka toisessa vaihtoehdoissa olisivat puolestaan suht helppoja. (Esimerkiksi lähtemiseen liittyy pakkaaminen ja tavaroiden roudaaminen, joita jäämisessä ei olisi.) Lähteminen oli tullut mieleeni, sillä olen jo monesti miettinyt, milloin olisi hyvä tilaisuus mennä kaikessa rauhassa mummolaan rentoutumaan. Nyt se olisi ollut. Mutta lähtemisen vaivalloisuudet ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt vähän rassasivat.

Vatvoin ja vatvoin päätöstä. Kunnes lopulta totesin, että ei, nyt on pakko jo valita ja antaa asian sitten olla. Mutta millä perusteella valita?

Ajattelin lähtemistä ja mietin, että se olisi kyllä niin kiva. Ja tajusin, että tämä, juuri tämä ajatus, oli se, joka kertoi minulle, että oikeasti minä haluan nyt jäädä kotiin. Se olisi tosi kivaa. Niin olisi. Mutta jos minusta oikeasti olisi tuntunut, että haluan lähteä, ei minun olisi tarvinnut edes miettiä, mitä hyvää lähtemisessä olisi, olisin vain tuntenut, että nyt on mentävä. Mutta tällä kertaa tunsinkin päinvastoin, että vaikka kotiinjäämisessä olisi nyt omat rankat puolensa, (enkä kertaakaan ajatellut, että kotona olisi kivaa), jääminen oli kuitenkin se ainoa vaihtoehto juuri nyt. Koska mieleni ei alkanut keksiä plussia kotiinjäämiselle, kyse oli syvempää tulevasta halusta jäädä.

Jos itselle on muistutettava vaihtoehdon plussapuolista, jos niitä toistelee itselleen, se itse asiassa kertoo siitä, että vaikka ne plussat kuinka houkuttelevia olisivatkin (jossain muussa tilanteessa), niin toinen vaihtoehto on se, joka oikeasti tuntuu oikealta.

En ole aiemmin tullut ajatelleeksi tällaista, mutta nyt minusta tuntuu, että tuo voi olla aika hyvä ohjenuora jatkossa, kun jahkailen parin tasa-arvoisesti hyvän tai huonon vaihtoehdon kanssa. Eli lupaukseni on kuunnella enemmän intuitiota valintojen äärellä ja (ehkä) unohtaa ne amerikkalaiset pro/con-listat.

Kumpaa vaihtoehtoa on pakko perustella enemmän? Ei valita sitä.