sunnuntai 22. toukokuuta 2016

"Mitä jos vaan söisit vähän vähemmän?"

Kirjoittanut Belle

Tai... mitä jos vaan söisin vähän enemmän?

Joskus asiat pitää kääntää ihan kunnolla päälaelleen, että näkee metsän puilta. Painoasioissa ongelma on erityisesti se, että niihin kohdistuva puhe on tosiasiassa hyvinkin ristiriitaista. On niitä jo sataan kertaan kuultuja totuuksia siitä, miten pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa, vähentää herkkuja, liikkua enemmän, ottaa itseä niskasta kiinni, käyttää itsekuria ja tahdonvoimaa. Kuulostaa varmasti kaikille tutulta? Eikä pelkästään tutulta, vaan todelta. Näinhän se on.

No, olen kyllä kuullut niitä toisiakin väitteitä. Että on tärkeää syödä säännöllisesti. Että kasviksia pitäisi syödä paljon, samoin proteiinia. Että ruokarytmi ja ennalta suunnittelu ovat tärkeitä. Että nälkä on laihduttajan pahin vihollinen. Ja olen mielessäni kompannut, että ehdottomasti, kuulostaa järkevältä.


Missä minulla silti tökkii? Siinä ruokarytmissä. Ja kun ateriaväli vaan venyy ja venyy ja kun päivä alkaa olla taas loppupuolella aivan surkeilla syömisillä, tulee helposti ajateltua, että noo, ei se nyt niin paha, ainakaan en ole syönyt liikaa. Ihan hetki sitten törmäsin jossain jonkun kommenttiin, että ikilaihduttaja on aina salaa tyytyväinen väliin jätettyyn ateriaan, sillä sehän tarkoittaa sitä, että huomenna on paino alempi. Ja vaikka kieltäydyn identifioitumasta ikilaihduttajaksi, huomasin pienen pistoksen tunteen tuota ajatusta haudutellessani. En ole kyllä vuosiin kuvitellut aterian väliinjättämisellä olevan pienintäkään vaikutusta painooni, (ainakaan positiivista), mutta kyllä siitä jonkinlaista hiljaista tyydytystäkin on saanut - enpäs olekaan mikään ahmatti, minulla on itsekuria. (Mutta, kuten ehkä myöhemmin vähän avaan asiaa, kyse ei ole millään muotoa itsekurista. Kyse on sen putteesta.)

Jo joskus vuosia sitten hämmästelin käteeni lykättyä 1200 kalorin dieettiä, (joka muuten nykytietämykseni valossa on ihan liian vähäkalorinen dieeti laihduttajalle), sillä minusta näytti, että sen mukaan pitäisi syödä enemmän kuin minä söin. No, vikahan on tietenkin minussa ja jossain huomaamattomassa napostelussani. Tai olisikohan kyse leivästä, johon ruokavalioni silloin tuntui rajoittuvan? Dieetin mukaan leipää syötäisiin sen verran kun nytkin söin, sen lisäksi vaan syötäisiin vielä vaikka mitä. Myöhemmin kun luin vähähiilarisesta ruokavaliosta, karppaus tuntui järkeenkäyvältä, minähän olin selvästi lihonut leivällä. Leipä on vihollinen, hiilarit lihottavat.

Vuosien varrella on tullut törmäiltyä moneen näkemykseen siitä, mikä milloinkin on se pääpahis, ja olen näistä näkemyksistä uskonut milloin mitäkin, ja ollut epäilevä milloin minkäkin suhteen. Mutta vaikka vastaus olisi tuntunut olevan se raakaruokailu ja superfoodit, en vain ole pystynyt mitään ruokafilosofiaa kunnolla omaksumaan.

Siitäkin on jo kauan, kun eräs ystäväni alkoi puhua minulle kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja mietti ääneen, voisikohan minun tapauksessani olla kyse siitä. Kämppikseni ihmetteli ylipainoani, kun hänen mielestään söin kuitenkin niin vähän. Ja kyllä, minusta on itsestäni tuntunut aina vähän oudolta, usein melko epäreilulta, että tällainen määrä ylipainoa ylläpidetään minun elämäntavoillani. Söin pienempiä annoksia kuin normaalipainoinen ystäväni, vedin saman verran herkkuja kuin joku toinen hoikista kavereistani. Kestin hyvin nälkää, söin monesti vain pari-kolme kertaa päivässä. Hyötyliikuin. Minulla oli parempi kunto kuin jollain toisella. Ja silti.

Niin. Silti.

Nyt viime aikoina on alkanut tapahtua korvien välissä. Tosin ei mitään uutta, oikeastaan. Mutta ensimmäistä kertaa olen alkanut tajuta, että ihan oikeasti kyseessä voi olla säästöliekki. Minun laskennallinen kalorinkulutukseni ja päivittäinen energiansaantini eivät vain tosiaankaan kohtaa. Ja luettuani Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti -kirjaa, osallistuttuani hänen samannimiselle verkkokurssilleen ja katsottuani kurssiin sisältyneen säästöliekkiä käsittelevän webinaarin uskallan vihdoin myöntää sen, mitä olen vuosia epäillyt: minä en oikeasti syö niin paljon.

No tottakai minä syön välillä herkkuja ja ties mitä epäterveellistä. Mutta pääasiassa syön ihan järkevää ruokaa. Ja juu, löytyy minulta se kilpirauhasen vajaatoimintakin. Mutta lääkityksen pitäisi olla jo kunnossa.

Olen toki jo pitkään tiennyt, että ruokarytmin kanssa minulla on ongelmia. Olen tiennyt, ja olen muka rehellisesti myöntänyt. Olen ajatellut, että asialle pitäisi tehdä jotain. Välillä näennäisesti yrittänyt tehdäkin jotakin. Itse asiassa ne pari kertaa, kun olen vähän onnistunut hetkellisesti laihduttamaan, ovat onnistuneet, kun olen panostanut säännölliseen syömiseen. Ja sitten on taas lipsahtanut. Ateriaväli on venynyt ja olen tuntenut hiljaista tyydytystä väliinjätetystä ruuasta. Niin vakuuttavasti kuin säännöllisen syömisen tärkeydestä onkin puhuttu, minä en ole ihan tosissani uskonut. Tai en ainakaan ole uskonut sen olevan oikeasti niin merkittävää. Vaikka esimerkiksi Patrik Borg listaa sen yhdeksi ensiarvoisen tärkeäksi painonhallinnan keinoksi, minä olen silti miettinyt enemmän niitä hiilareita, sitä sokeria, niitä rasvoja, sitä itsekuria...

Ja itse asiassa nyt kun aloin tätä asiaa ajatella, tajusin erään aika kauhean jutun. Minä olen käyttänyt aterian väliinjättämistä myös tietynlaisena rangaistuskeinona. (Hui, oikeasti, en ole tajunnut tätä aiemmin, ja nyt kun sen "sanoo ääneen", se kuulostaa hirmu karulta.) Kun ateriaväli on alkanut venähtää, olen monesti saattanut ajatella, että no jos ei ole asiaa ajoissa miettinyt, tai ei ole varannut jotain järkevää syötävää, ei ole edes ansainnut ateriaa. Olen myös rankaissut itseäni sillä ihan vaan siitä, että olen ylipainoinen. Mitäs olet niin lihava... Ja minä olen luullut, että minulla ei ole ollut mitään itseinhoon liittyvää ongelmaa!

Toisinaan on aika katsoa peiliin.

Nyt olen siis päättänyt, että vähään aikaan ainoa syömiseen liittyvä tavoitteeni on opetella syömään säännöllisesti. Vaikka mikä olisi. Ainoa tavoite se on siksi, että ylipäänsä ihmisen on vaikea keskittyä monen uuden asian opetteluun ja tämä nyt vain sattuu olemaan minulle ihan mielettömän haastava tehtävä kaikkine vanhoine piintymyksineen ja kuvitelmineen, puhumattakaan siitä, mihin keho on tottunut. Lisäksi tämä on syömisessäni se kaikkein oleellisin ongelma, joka vaikuttaa suoraan myös siihen, tuleeko kasviksia syötyä lähellekään tarpeeksi ja kuinka paljon tekee mieli herkkuja.

Sitten kun joskus tulevaisuudessa ateriarytmi on toivon mukaan kunnossa, alan viilaamaan niitä kasvisten, proteiinin ja herkkujen määriä, jos ne silloin vielä näyttävät hiomista tarvitsevan. Mutta yksi asia kerrallaan.

Nyt on opeteltava ihan vaan syömään tarpeeksi. Ja ajoissa.

lauantai 14. toukokuuta 2016

#Arjenunelmaprojekti -osallistu sinäkin!

Vastatessani viimeisimpään blogihaasteesseemme vinkkasin, että olen kehittelemässä omaa haastettani. Niin olinkin. Ja nyt se on valmis! Saanko esitellä:


#Arjenunelmaprojekti


Olen tämän kevään aikana ollut mukana yhdessä pienryhmässä, jonka tarkoituksena on ollut toteuttaa omia unelmiaan. Idea on lähteä viemään omaa unelmaansa eteenpäin pienen pienillä askelilla kohti tavoitettaan. Askeleet ovat siis vaatimattomia ja melko arkisia, mutta vievät lähemmäs kohti omaa unelmaa, mikä se ikinä onkin.


Minun oma pieni askeleeni ja unelmani (joka toivottavasti johtaa kohti isoa unelmaa) on järjestää kesällä nuorten aikuisten työpajalla muutaman päivän kestävä Luonnonkosmetiikka-workshop. Luonnonkosmetiikka on sydäntäni niin lähellä ja haluaisin myös muutenkin kuin blogin kautta jakaa tietoani ja kokemuksiani. En ole mikään kosmetiikkaekspertti (en todellakaan), mutta olen huomannut, että tiedän kuitenkin enemmän kuin ihmiset, jotka eivät tiedä kosmetiikasta ja varsinkaan luonnonkosmetiikasta mitään.

Olen todella innoissani tästä projektista! Tämä ei kuitenkaan ole niin erityisen ihmeellistä isommassa mittakaavassa vrt. unelmaan “ostin just itselleni omakotitalon”. Tämä ei vielä ole The Unelma. Siitäpä juuri tässä haasteessani on kysymys. Mikä on sinun arjenunelmaprojektisi? Joku kenties hyvinkin arkinen asia, joka kuitenkin tekee arjesta hyvää ja tuo sinulle hyvää mieltä. Jotain, mitä ajatellessa ja sen tekemisessä sinulle tulee hymy huulille ja pääsi täyttyy innostavista ajatuksista. Jotain, mitä on kiva tehdä. Jotain, mitä rakastat, mistä innostut.


Se voi olla villasukkien neulominen, työmatkapyöräily, kokkauskurssille osallistuminen -mitä tekemistä tahansa, mikä ilahduttaa sinua arjessasi!

Oma #arjenunelmaprojektini on ehdottomasti tämä Luonnonkosmetiikka-workshop. Olen naputellut monen monta sähköpostiviestiä, kysynyt kohderyhmältä toiveita ja ehdotuksia workshopin suhteen ja kehitellyt päässäni tietovisoja ja powerpoint-esityksiä.

Omaa tietouttani olen syventänyt lukemalla Katja Kokon kirjaa  Aidosti Kaunis. Kokon blogia lukiessani päätin siirtyä vaahtoputsaristani puhdistusmaitoon ja öljypuhditukseen. Iho ei ole ottanut tästä muutoksesta ainakaan nokkiinsa ja omaan järkeeni käy, että ihonhoidon tulisi olla lempeää ja hellävaraista. Olen kuitenkin aikaisemmin pitkään yrittänyt hoitaa sitä kovin keinoin ja se tapa ei ole tuottanut kovinkaan hyvää tulosta.


Kohderyhmä on minusta erittäin tärkeä: vähävaraiset nuoret aikuiset, joilla on mielenterveysongelmista johtuen epärealistinen minäkuva ja huono itsetunto → itsestä huolehtiminen on jäänyt vähäiseksi. Tavoitteeni workshopissa onkin:

  • Kertoa, mitä on luonnonkosmetiikka ja miksi sitä kannattaa käyttää
  • Kuinka vähentää omaa kemikaalikuormaansa
  • Tutustuttaa nuoret edullisiin, mutta laadukkaisiin luonnonkosmetiikkamerkkeihin
  • Kannustaa nuoria huolehtimaan itsestään
  • Antamaan nuorille varmuutta ihonhoitoon ja kosmetiikkatuotteiden hankkimiseen

Minulla olisi tarkoitus raportoida täällä blogin puolella projektini edistymistä. Tulen ainakin kirjoittamaan itse workshopista, kun se on pidetty. :)

Tässä vielä itse blogihaaste:

  1. Kerro, mikä on sinun #arjenunelmaprojektisi. Mikä toiminta tekee sinun arjestasi miellyttävää? Minkä tekeminen saa sinut hyvälle tuulelle?
  2. Jos sinulla on Instagram-tili, jossa jaat blogipostauksiesi kuvia, merkkaa haastepostaus-kuva tägillä #arjenunelmaprojekti. Tägää myös Kasvokkain-tilimme, niin voimme seurata arjenunelmiasi. :)
  3. Haasta kaverisi, jos haluat tietää, miten he tekevät arjestaan arjenunelmaa.

Nyt minua kovasti tietää, millaisia arjenunelmaprojekteja teillä toisilla on. :) Siksi haastankin muutaman bloggaajan ja toivoin, että haaste jatkaa tästä vielä eteenpäin!

Haastan seuraavat:







Luonnonkaunis: Jonna & Ann-Christine




P.S. Vaikkei kukaan haastaisikaan sinua, sen saa silti vapaasti napata, jos syntyi inspis kirjoittaa aiheesta! :)



Kuvissa Natural Goods Companyn ja Nordic Health Systemsin lahjoittamia tuotteita workshoppia varten.

torstai 12. toukokuuta 2016

Näin ajattelen

Kirjoittanut Pocahontas

Vastaanpa minäkin Juille'sin Lindan blogillemme heitettyyn haasteeseen.





Mistä olet kiitollinen juuri nyt?


"Hiljaa istuen, tekemättä mitään, kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään".

Tämä vanha zeneniläinen sanonta on tällä hetkellä minulle totta sekä konkreettisesti ajankohdan vuoksi että symbolina elämän kulusta. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että jotkut asiat elämässä tapahtuvat ponnistuksitta, ilman että niiden kulkuun tarvitsee tai kannattaa puuttua.

Erityisen kiitollinen olen siitä, että tähän ikään (57v) on ehtinyt kertyä kokemusta niin paljon, että olen ainakin pikkuruisesti tai toisinaan oppinut erottamaan puuttumista vaativia asioita niistä, joihin puuttuminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puuttumatta jättäminen säästää vähintäänkin energiaa.

Kaltaiselleni AD/HD -persoonalle tämä on ollut ja on yhä kova läksy, sillä luontainen impulssiivisuus vaatii jatkuvasti raegoimaan kaikkeen tapahtuvaan. Meikäläisille langetettuun kiroukseen kun kuuluu bonuksena myös se, että emme pysty automattisesti karsimaan ympäristön ärsykkeistä tärkeitä vähemmän tärkeistä tai kokonaan sivuutettaviksi luokiteltavista. Sen sijaan tätä asiaa täytyy opetella yhä uudelleen ja uudelleen toistuvien metsään menemisten kautta. Onneksi metsässä on tilaa rauhoittua. Onneksi olen myös voinut luoda olosuhteitani rauhallisemmaksi niin, ettei ärsyketulva ole jatkuvasti pommittamassa minua. Tie siihen on tosin ollut pitkä ja kivinen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina se.


 Toinen tärkeä kiitollisuuden aihe ovat läheiset ihmiset ympärilläni: sukulaiset, ystävät ja kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen kokenut merkityksellisiä kohtaamisia. Hetkellinenkin kokemus siitä, ettei ole täällä yksin (vaikka yksin onkin), on kiitollisuuden arvoista. Yhteyden kokeminen on kuitenkin lopulta se, joka jää muistoihin arvokkaana syvemmällä tasolla. Pinta on pintaa, ja siitä voi ja saa ja pitääkin nauttia, mutta oleellista on erottaa tärkeä vähemmän tärkeästä ja merkityksellisestä.


Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit? 

 Tunnen hienoista kiusausta vastata, että jättäisin väliin erään koulutuksen, johon osallistuin yli 20 vuotta sitten. Sen seurauksena rakastuin tavalla, joka (hyvin yksinkertaistettuna ilmaisten) rikkoi avioliittoni tuottaen suunnattoman määrän kipua ja kärsimystä monelle ihmiselle - eikä vähiten itselleni. En kuitenkaan voi antaa tuota vastausta, koska se olisi monin tavoin epärehellinen ja laiskasti ajateltu vastaus.

Voitan myös kiusauksen käsitellä kyseistä asiaa syvällisemmin, vaan tyydyn ainoastaan toteamaan, että olen tehnyt kaikki (muutkin) elämäni ratkaisut niillä palikoilla ja eväillä, jotka ovat olleet käytössäni tuolloin. Sitä paitsi tuosta kaikesta on seurannut myös hyvää, halusinpa sitä myöntää tai en. En voi tietää, olisivatko asiat yhtään paremmin ilman niitä "valittuja" kokemuksia - siksi katuminen on turhaa. Katuminen on siinäkin mielessä houkan hommaa, että katuessa ihminen on jo osittain eri ihminen kuin se, joka on ne kaduttavat asiat tehnyt. Jos ei muuten, niin ainakin kokemuksen määrän osalta.

Vastaavia (joskaan ei näin dramaattisia) esimerkkejä löytyisi elämästäni vaikka kuinka. Jokaisen kohdalla päädyn samaan: vaikka joku valintani näyttää huonolta jonkin tietyn asian suhteen, se on voinut heittää siemenen jollekin elämäni sivupolulle kantaen hedelmää myöhemmin auttaen jopa löytämään uuden suunnan. Esimerkkinä olkoon ei-niin-loppuun-asti-ajateltu suhde erääseen mieheen, joka ei osoittautunut napakympiksi rakastettuna, mutta joka kannusti minua opiskelemaan suggetoterapiaa - valinta, joka osoittautui yhdeksi parhaista koskaan tekemistäni. Itse asiassa tätä suhdettakaan ei muuten olisi koskaan ollut ilman alussa mainitsemaani draamaa. Mielenkiintoinen pikku huomio.

Elämä vain näyttää yksinkertaisesti olevan sellaista, että useat valintamme vaikuttavat moniin asioihin muodostaen verkostoja, joissa yksi asia johtaa paitsi toiseen, myös kolmanteen jne. Emme mitenkään voi tietää, olisiko elämämme sen parempaa tai huonompaa, jos olisimme tehneet jossain kohtaa toisenlaisen valinnan tai jos elämä itsessään olisi kohdellut meitä toisin. Se on mahdotonta.



Mitä tähän hetkeen ja sen valintoihin tulee, ehdin kirjoittaa tähän jo diipadaapaa todellisen asian vierestä. En halunnut katsoa suoraan sitä, mitä oikeasti haluaisin. Syy on itselleni päivänselvä ja se on lukuisissa turpiinotoissa kyseisellä genrellä, rakkauselämän temmellyskentällä nimittäin. En ole vielä riittävästi suggeroinut pois vanhojen kokemusteni tuottamia pelkoja ja muistuttanut itseäni siitä, että menneet suhteeni perustuvat (tässä asiassa) olennaisin osin menneeseen persoonaani. Se on mennyttä, ja nyt on aika katsoa tulevaan, ei menneeseen.

Tiivistäen: vaihtaisin ilomielin sinkkuteeni parisuhteelliseen tai kumppanuuteen perustuvaan elämään. Yhteyden kokemiseen kotisohvalla - tai sen toisen - keittiön pöydän ääressä, luontopolulla. Tulipa sanotuksi ääneen ja kylläpä se kesti. Se kevään tulo ja ruohon kasvaminen.


Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Siihen, mikä on mahdollisesti elämän tarkoitus noin ylipäätään - ja onko sitä - minulla ei ole vastausta eikä mielipidettä. Samoin kuin kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, vastaan tähän: en tiedä. Olen ehkä outo, mutta minulle "en tiedä" on ihan yhtä hyvä vastaus kuin mikä tahansa muukin. Maailmassa on paljon enemmän sellaista, mihin minulla ei ole vastausta, kuin sellaista, mihin on. Senpä vuoksi se, etten tiedä vastauksia elämän tarkoitusta tai kuoleman jälkeistä elämää koskeviin kysymyksiin, ei häiritse minua sen enempää kuin tietämättömyys lukuisien muiden asioiden edessä. Siksi pohdiskelenkin elämän tarkoitusta vain oman elämäni näkökulmasta.

Olen nykyisin taipuvainen ajattelemaan, että luomme elämämme tarkoituksen itse omien olosuhteittemme, kokemustemme ja taipumustemme pohjalta - ja että jos elämällä on tarkoitus, se on on luoda tuo tarkoitus. Kokemukseni mukaan elämän tarkoitus voi muuttua elämän aikana tai "päätarkoituksen" rinnalla voi kulkea "sivutarkoituksia" kuin pieniä puroja, jotka yhtyvät suurempiin puroihin jne. Jokaisessa virrassa kulkevat mukanamme omat arvomme - joko tiedostamattamme tai tietoisesti.

Tärkeimmät tarkoitusta ja merkityksellisyyttä tuottaneet asiat elämässäni ovat liittyneet auttamiseen, tukemiseen, myötäelämiseen sekä toivon ja ilon virittämiseen milloin taiteen, milloin puhtaan viihteen parissa. Yhtä lailla olen tarvinnut noita asioita  muiden lahjoittamina kuin ollut itse antajana. Vastavuoroisuus on tärkeää, koska vain vastavuoroisuudessa voimme kohdata tasavertaisina ja samanarvoisina. Pelkkänä antajana pitäytyminen on aivan yhtä itsekästä kuin ahnehtiva vastaanottaminen. Toinen ilman toista estää yhteyden syntymisen.

Elämäni tarkoituksen mukaan elämiseen liittyy luonnon (eläinkunta mukaanluettuna) kunnioittaminen ja pyrkimys sen suojelemiseen ja eettisten arvojen mukaan eläminen niin hyvin kuin se on mahdollista. Pienin mahdollinen tehtävä on seurata, mitä maailmalla tapahtuu, ja ottaa kantaa - olkoonkin, että oman hyvinvointini vuoksi tarvitsen lepotaukoja kaiken vastaanottamisessa.

Elämän tarkoituksellisuus liittyy minun maailmassani yhteyden kokemiseen ja kiitollisuuteen - eli tämä viimeinen kysymys vie ensimmäisen äärelle. Elämäni tarkoitusta toteuttaessani olen luomassa yhteyttä - ihmisiin, eläimiin, luontoon - ja tuo yhteyden kokeminen luo puolestaan suurinta mahdollista tarkoituksen ja kiitollisuuden tunnetta, jota voin kuvitella kokevani.

















tiistai 10. toukokuuta 2016

Luonnonkaunis -messujen saalis

Kirjoittanut Mulan

Luonnonkaunis -messuista on jo tovi, mutta messusaalis on jäänyt kokonaan esittelemättä! I love me -messuihin nähden pystyin tällä kertaa jopa hillitsemään ostosteni määrää ja ostokset olivat kohtuulliset omasta mielestäni.



Ja tässä se on kokonaisuudessaan. Osan tuotteista ostin ja osan sain testiin blogia varten. Ekovistan tiimi olikin aikaisemmin kysellyt sähköpostitse, olisiko meillä ollut halukkuutta testata uudet pakkaukset saaneita Acorellen aurinkotuotteita. Lähetimme myöntävän vastauksen, mutta mitään paketteja ei kuulunut. Messuilla tämä tuli onneksi puheeksi ja sain tuotteet sieltä suoraan matkaan. Toivottavasti äiti ja siskokin saisivat pakettinsa, sillä sieltä luvattiin lähettää ne heille.*


Mukaan Ekovistan pisteeltä lähti tuotekappaleina Acorellen aurinkorasva SK 50, aurinkoöljy SK30 ja Peach Water. Ostin itselleni 3 euron (!) kasvonaamion Lovealta.


Nafhan paljon kehuttu kasvonaamio oli naurettavan halpaan hintaan myynnissä pakkausvaihdoksen takia ja maksoi siis vain 4 euroa (normaalisti n. 27 euroa) ja kuorinta taas oli 6 euroa. Täytyihän nämä hankkia, vaikken mekaanisia kuorintoja juuri käytä. :) Sain myös Skin Blossomin puhdistusmaidon testiin ihan omaa juttuani varten (siitä luultavasti myöhemmin lisää).


Laveraa tuli hyvin mukaan, koska messuilla oli osta 2 maksa 1 -tarjouskampanja. Luomivärit maksoivat poistomyynnissä 6 €/kpl (eli tarjouksella vain kolme euroa per laaki). Olen kirjoittanutkin hieman 2-in-1 meikkipuuterista ja ostin sitä uuden rasian kehuja saaneen Illuminating Eye Creamin lisäksi.

Terre D'Ocilla oli ihanalla parfumilla varustettuja sheavoipurkkeja ja ostin yhden sellaisen. Kunhan vain tuotetta raaskisi käyttää. :D EkoPharmalta taas sai pienen kasvovoidenäytteen, kun täytti yhdellä pisteellä kyselyn. 

Zuiilta ostin ihanan Satin Color -huulipunan sävyssä Fresh. En vain voinut vastustaa kokeilla taas yhtä heidän huulipunistaan. :)


Ostin myös jotain suomalaistakin! Flow kosmetiikan Himalajan suolakuorinta on ihastuttanut minua suuresti. Nyt ostin sellaisen pienen, 25 millin rasian Piparmintun tuoksussa. Ajattelin pyhittää tämän ehkä käsiäni varten. Ne unohtaa monesti kuoria, mutta oma pieni rasia ehkä auttaa omistautumaan asialle paremmin. :)

Olen myös pitkään halunnut kokeilla ilmeisesti ainoaa suomalaista mineraalimeikkiä (okei, siis mineraalit eivät tule Suomesta, mutta ne on valmistettu täällä). Flow'n mineraalimeikkipuuteri on aika must-have kokeilu luonnonkosmetiikkameikeistä. Heräteostoksena otin myös matkaan 5 eurolla (hinta tullut varmaan vinosta etiketistä?) Santen in-showerin, josta myös olen kirjoittanut aiemmin


Minulle hyvin etäinen, lähes tuntematon sarja Mellis on myös suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Ostin itselleni Silottavan Saunavoiteen, sillä rakastan saunomista ja käytän mieluusti löylyissä käytettäviä tuotteita. Vaikka Viettelevä Kasvonaamio on eri tuotelinjaa, senkin käyttö kuulemma sopii saunaan. Minttu-suklaa, ah, kuulostaa herkulliselta. Sain naamion blogia varten testiin ja sen lisäksi Mansikkaisen Kuorintavoiteen ja Camelina Hierontalotionin. Mutta koska meitä on tässä blogissa kolme, annoin kuorinnan kokeiluun siskolle (se ei lopulta sopinutkaan hälle, joten se meni lopulta äidille) ja lotionin äidille.


Dr. Hauschkan pisteellä oli tasatunnein arvonta, joista jokainen arpa voitti. Omalle kohdalleni kävi niin mieletön säkä, että sain vapaavalintaisen tuotteen puoleen hintaan jo valmiista messutarjouksista. Ostin itselleni kolme pakettia ihokuuri N:ää (se oli tuotepaketti). Normaalisti yksi kuuri maksaisi noin 20 euroa ja messutarjouksella sai kolme pakettia 40 eurolla. Arpaonneni ansiosta sain kolme pakettia yhden hinnalla! Ostin myös kympillä matkakokoisen Tasapainottavan Kasvojenhoitosetin. Olen ajatellut siirtyä kesällä Dr. Hauschkan tuotteisiin ja tällainen olisi tosi kätevä reissussa. Kosmetiikkalaukkuni on supertäynnä aina matkalle lähtiessä ja tämä helpottaisi elämää. :)


Pakkaus sisältää puhdistusvoiteen, kasvoveden, ihoöljyn, päivävoiteen, kasvohöyrykylvyn, naamion ja savinaamion. Pakkaukset ovat pikkuisia (5-10 ml), mutta paketti on ainakin kattava.


Tässäpä oli tämä röykkiö. Oliko uusia merkkejä? Mistä haluaisit lukea lisää blogissa?



*Harmillisesti Ekovistalla ei ollutkaan mahdollisuutta antaa testituotteita meidän blogista muille kuin yhdelle eli toisin sanottuna minulle.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Ryppykriisi ja suurentavan peilin paradoksi

Kirjoittanut Pocahontas

Nyt tulee hard-core -tunnustus: pelkään rypyttymistä. Tai ehkä pelko on väärä sana, koska onhan tuo nyt ollut aina selvää, että edessähän se on ennemmin tai myöhemmin - jos siis aikoo pysytellä inkarnoituneena tässä ulottovuudessa kyllin kauan rypyttäytyäkseen. Sanat "inhoan" tai "vihaan" tuntuvat taas turhan vahvoilta.

Vihaan liian kovia ääniä tai sitä, että joku tyrkkii minua silloin, kun en ole siihen orientoitunut ja inhoan ällöttävyyksiä. Mutta siis, että ryppyjen ilmaantumista orvaskedelle? Ei nyt sentään. Kaipa tylsä ja lattea ilmaisu "en pidä tästä", kuvaa parhaiten tuntemuksiani. Tarkemmin ilmaistuna vielä: "en pidä tästä ollenkaan."

Kuva ei liity tapaukseen, mutta kyseessä lienee  jonkin sortin rypyttymisen estoyritys omatekoisin naamioin. Yksi niistä monista.








Kun tänä aamuna levitin poskilleni punaa hymyillen (koska aamu oli ihanan aurinkoinen ja toisaalta, jotta saisin punan leviteyksi juuri oikeaan kohtaan), suurentava peilini kertoi minulle sääliä tuntematta, että kasvoni ovat täynnä pienen pieniä ryppyjä ja sillä hyvä. Olisi tehnyt mieleni sanoa: "Älä kerro, älä kerro, kuvastin!" - mutta olisi se silti kertonut. Peili, joka oli näihin saakka ollut ystäväni "aikuisnäköni" vuoksi, muuttui hetkessä pahantahtoiseksi naapurin rouvaksi, jonka kanssa en halunnut läheisempään tuttavuuteen. Mokoma kyylä!

Miten niin hard-core -tunnustus? Tietenkin siksi, että arvomaailmani ollut aina (lue: suurimman osan eletystä ajastani) ryppy-, rasvasolu- ja ylipäätään realiteettiystävällinen. Olen aina liputtanut sisäisen kauneuden puolesta ilman happamuutta ulkoista kohtaan. Olen vain ollut kiinnostuneempi siitä, mitä on ihmisen sisällä kuin siitä, mitä on hänen pinnallaan. Ja olen yhä. Tuntuu tosi nololta hätkähtää omia ryppyjään, kun on puolustanut jokaisen muun näkemistä kauniina ryppyineen päivineen. Mistä siis moinen reaktio luonnollistakin luonnollisempaan asiaan?

Koska edellisten sukupolvien syyttely on paras keino sietää omaa rajallisuuttaan, tartun ensimmäiseksi siihen. Kun lähisukuni kokoontui lapsena ja teininä ollessani yhteen, ensimmäiseksi käytiin läpi kuka on lihonut (tai vanhentunut tai mitä tahansa ulkonäkökeskeistä). Opin varhain, että tämä se siis on se juttu tässä elämässä. Vaikka myös jo varhain aloin kyseenalaistaa "jutun" ehdotonta ykkössijaa maailmankaikkeuden arvojärjestyksessä, jonnekin selkäytimen tienoille tuo ajatus tai asenne tunnetasolla juurtui. Kun muu ulkopuolinen maailma rummutti samaa sanomaa - ei tosin sillä volyymilla kuin nykyään, koska kökömpi media - niin suggestiot (=ympäristön ovelasti syöttämät ja selviönä pitämät ehdotukset) tavoittivat alitajunnan väistämättä. Ja alitajuntahan meitä loppupeleissä ohjaa, eikä siinä likikään aina olla terveen järjen ja etiikan kanssa missään tekemisissä.

Ei auta kuin alkaa pitää peiliä vain ja ainoastaan ystävänä tietoisin suggestioin. Sen tehtävä on auttaa ripsiväriä osumaan sinne, minne pitääkin - ei arvostelemaan ripsiä. Eikä ryppyjä. Täytyy tietoisesti lajentaa hyväksyntää koskemaan ja koskettamaan itseä yhtä ehdottomasti kuin edellyttää sen koskevan ja koskettavan muita. Onhan se sentään edes jonkilaisen uskottavuuden edellytys, vai mitä?

PS. Sain Mulanilta äitienpäivälahjaksi kollageenipitoista seerumia ja voidetta , mikä ei liene ilkeämielinen vihjaus, vaan tosiasioihin perustuvaa hyväntahtoisuutta. Jo tulleita ryppyjähän se ei poista, mutta antanee lisäaikaa sopeutua tulevien syntyyn.







lauantai 7. toukokuuta 2016

Perinpohjainen pannuprojekti

Kirjoittanut Mulan

Pannuprojekti on käännetty suomeksi Project Pan-haasteesta. Siinä on tarkoituksena saada meikkipaletti kulutettua niin pitkälle, että "pannu" näkyy. Eli siis tuotteen pohja.

Muita blogeja lukiessani huomasin, että ilmeisesti jotkut bloggaajat ovat haastanneet tällä itse itsensä ja ottaneet asioikseen kuluttaa jotkut tuotteet järjestelmällisesti loppuun. Eräitä postauksia lukiessani kiinnitin huomioita kuitenkin siihen, että toiset saattoivat heittää tuotteen menemään, kun se oli "käytetty" ts. pannu eli pohja jo näkyi, mutta tuotetta oli vielä reunoilla.

Kuka muistaa, kun kirjoitin BellaPierreni loppumisesta?


Olin silloin käyttänyt meikkipuuteriani tähän pisteeseen asti. Luin postauksia, joissa oikeasti saatettiin todeta, että nyt tuote on loppu ja se heitetään menemään. Mitä? Nytkö? Jo nyt? Minä olen käyttänyt tuotteen, kun se näyttää tältä:


Nyt tuote on loppu. Älkää käsittäkö väärin, tajuan hyvin, jos jotkut eivät noita viimeisiä hitusia jaksa/halua käyttää loppuun meikeistä. Olen kuitenkin luonteeltani sen verran pihi ja tunnen myös helposti omantunnon tuskia, kun heitä jotain kovaa muoviroskaa menemään, että haluan käyttää tuotteen sitä ennen perusteellisesti loppuun. Itse asiassa en ole vielä raaskinut heittää kyseistä rasiaa pois vaan olen käyttänyt sitä peilinä. Ajattelin myös kokeilla pressata siihen jonkun käyttämättömäksi jääneen irtomineraalimeikkipuuterini.

Zuiin kukkaispuuteri oli minulla ahkerassa käytössä useamman kuukauden. Aina puuteria tarvittaessa käännyin siihen lähes tulkoon joka kerta. Se on helppo ja nopea laittaa. Peittää hyvin ja hoitaa samalla ihoa. Ei mielestäni myöskään kuivattanut sitä, kuten jotkut puuterit helposti tekevät.


Tällainen se siis oli, kun se oli käytetty loppuun. Myös kansi sai osallistua meikkaukseen. Murskasin puuterin reunoilta spaattelilla jauhoksi ja sirottelin ne kannelle, jossa taas pyörittelin puuterin siveltimelle.

All gone.

Zuiin pakkausta en aikonut säästää, mutta aloin miettiä, miten pakkaus tulisi hävittää. Metallinen pohja aiheutti minulle päänvaivaa. Mietin, olisiko se mahdollista erottaa tuosta mustasta muoviosasta.


Vastaus: kyllä vain on. Kuvassa apurini.


Metalliosa oli toiselta puolelta hieman liimassa, mutta se lähti saippualla pois. Samoin myös meikin rippeet. Tämä pannu meneekin nyt metallinkeräykseen!



Kumpaan kastiin sinä kuulut: tykkäätkö käyttää tuotteen aivan tappiin asti vai jätätkö kikkailun suosiolla väliin? Vai vaihteleeko se fiiliksen mukaan?

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Puhdistamon OptiMSM:t ja super C-vitamiini

Kirjoittanut Mulan

Olen käyttänyt nyt MSM:ää (metyylisulfonyylimetaani
a) eli tuttavallisemmin orgaanista rikkiä muutaman kuukauden. MSM:ää esiintyy kehossamme luontaisesti. Puhtaassa muodossaan se on tuoksuton, valkoinen, kidemäinen jauhe, jolla on hiukan kitkerä maku.

MSM auttaa kehoamme mm. energian tuotannossa ja erilaisten tukikudosten rakentumisessa (esim. hiukset, luut, kynnet ja nivelet). Tutustuin muutama vuosi sitten MSM:ään, kun etsin (silloinkin) iho-ongelmiini helpostusta. Puhdistamon kotisivujen mukaan MSM-jauhe soveltuu erityisen hyvin ihon kunnosta kiinnostuneille ihmisille sekä liikkuvuutta vaativien urheilulajien harrastajille. Miksi siis en kokeilisi jotain noin hyvän kuuloista?




Niin kokeilinkin, mutta en koskaan käyttänyt silloin ostamaani isoa MSM-jauhepakettiani loppuun. Syy: jauheen aivan järkyttävän paha maku! Vaikka kuinka halusin ihoni parempaan kuntoon, ei minun tahdonvoimani riittänyt vetämään päivittäin alas sen makuista kitkerää litkua.


Yksi kikka, mitä karvaan maun peittämiseen suositellaan, on sitruunamehu. Käytinkin sitä silloin aikoinaan, mutta sitruunaa sai lisätä melkoisesti, eikä maku silti ollut paras mahdollinen. Kaiken lisäksi MSM:n parempaan imeytyvyyteen suositellaan C-vitamiinia ja sekin täytyi lisätä siihen erikseen. Olin tilannut silloin iHerbistä Madre Labsin C-vitamiinjauheen, jonka ylistyksiä luen edelleen joistakin blogeista. Sen huono puoli on huonohko liukeneminen ja vähän jännä maku. Eli: pahanmakuinen MSM+puristettu sitruuna+hankala C-vitamiinijauhe → Mulanin MSM:n käyttö jäi jonkin ajan päästä pois.


Mutta siitä tulemmekin nykypäivään ja Puhdistamoon. Ongelmiini on keksitty ratkaisu ja nyt vihdoin voin käyttää vaivattomammin MSM-jauhetta.




Normaalin (maustamattoman) OptiMSM:nsä rinnalle Puhdistamo on kehittänyt kaksi erilaista MSM-jauhetta. Ensimmäinen on maustettu MSM-jauhe, jota saa kahtena eri makuna: sitruunana ja mustaherukkana. Toinen on MSM + C -jauhe (aka hifistelyjauhe), jossa on KAIKKI, mitä tarvitset (no okei, ei nyt ihan, mut melkein). Hifistelyllä tarkoitan, että tuotteen käytöstä on tehty mahdollisimman toimiva ja helppo:


-se on maustettu paremman makuiseksi limettijauheella


-siihen on lisätty C-vitamiini, joka tulee luomu amlamarja-uutteesta (C-vitamiini on tärkeä osa MSM:n toiminnalle)


-siihen on lisätty molybdeenia


Lisätty moly -mitä? Molybdeeni on ihmiselle välttämätön hivenaine. Se toimii entsyymisysteemissä, joka pystyy eliminoimaan haitalliset typpiyhdisteet kehosta ja muuttamaan ne virtsahapoksi, joka erittyy pois virtsan mukana. (Lähde). Molybdeenin lisääminen MSM-jauheeseen on tärkeää, sillä MSM:n pitkäaikainen käyttäminen voi vähentää molybdeenin määrää kehossa. Jos siis käytät pelkkää MSM-jauhetta (tai kapseleita, niitäkin löytyy markkinoilta), muista pitää siitä välillä taukoa, jotta molybdeenitasosi ehtivät palautua. Yksi vaihtoehto on nauttia molybdeeni-lisäravinnetta MSM:n rinnalla tai kuten minä teen, käytän pääsääntöisesti Puhdistamon MSM+C:tä, johon molybdeeni on jo lisätty.


All-in-one tuote
Minulla on tapana juoda MSM:ni pitkin päivää. Sekoitan jauheen isoon kannulliseen vettä (1,5 l) ja juon osan juomasta aamusta, osan otan juomapulloon mukaan ja loput juon illan mittaan, kun palaan kotiin. Näin huolehdin riittävästä nesteytyksestä, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia. Samalla saan C-vitamiinia pitkin päivää, mikä on hyvä, sillä C-vitamiini on vesiliukoinen. Toisin sanoen, jos sekoittaa MSM + C:tä ruokarusikallisen (sis. C-vitskua noin 500 mg) verran veteen ja juo sen kerralla, seuraavalla vessareissulla suurin osa C:stä menee pönttöön. Elimistö ei pysty ottamaan vastaan kerralla paljon C-vitamiinia ja poistaa ylimääräisen pois kehosta virtsan mukana.


Olen kittailut ainakim parin paketin verran MSM + C -jauhetta ja vaihtelu makuun oli tervetullutta (nykyään MSM + C:tä saa myös ruusunmarjan makuisena. Se lähtee seuraavaksi kokeiluun). Otin siis vaihteeksi itselleni OptiMSM Mustaherukan. Sen maku on hyvä, ehkä vähän MSM + C:tä parempi. Ongelma on kuitenkin C-vitamiinin uupuminen. Molybdeenistä en ole huolissani, jos käytän pääsääntöisesti MSM + C -jauhetta.




Onneksi Puhdistamolta löytyy muitakin huipputuotteita, kuten Luomu Super C-vitamiini. 50 gramman purkki on pieni, mutta riittoisa. Vitamiinijauhetta tarvitsee teelusikan kärjellisen saadakseen 500 mg C-vitamiinia eli saman verran kuin mitä on MSM + C:n ruokalusikallisessa. Niin pieni määrä sekoittuu 1,5 kannuuni helposti eikä mitään makua (yllätys) ole havaittavissa. Tämä ei ole yhtään hullumpi kaksikko.

Näiden muutaman kuukauden käytön aikana on ollut hankala tehdä selkeitä havaintoja MSM:n vaikutuksista. Kynsien kasvu on tuntunut nopeutuvan ja ne eivät lohkeile enää niin herkästi, mistä olen yleensä kärsinyt. Ihon kunto on vaihdellut, mutta on pysynyt suht hyvänä. Liikkuminenkin (silloin kun sitä tekee) on sujunut ja kolme vuotta sitten leikattu polveni ei ole hieman rankemmankaan liikuntasuorituksen jälkeen valittanut. 


Nyt kun MSM:ää saa inhimillisen makuisena, en näe syytä olla käyttämättä sitä. Tällä hetkellä siitä on tullut pieni tauko kevätväsymyksen myötä, mutta nyt olen taas alkanut aloittaa pienillä määrillä sen käytön. Toivottavasti rutiinini taas tarttuu arkeen, sillä tämä on yksi lempi lisäravinteistani. :)

maanantai 2. toukokuuta 2016

Starlight Blogger Award: Näin ajattelen

Kirjoittanut Mulan

Marraskuussa Juille’sin Linda haastoi blogimme vastaamaan kolmeen kiperään kysymykseen. Isoista kysymyksistä huolimatta vastaukset jäivät minulla jostain syystä hyvin ytimekkäiksi, mikä ei ole itselleni ollenkaan tyypillistä! Näköjään itsensäkin voi yllättää aina silloin tällöin. :D


Haaste on saanut ymmärtääkseni alkuunsa siitä, ettei blogimaailmassa enää myönnetä samalla tavalla tunnustusta ja arvomerkkejä toisille bloggareille kuten vielä muutama vuosi sitten. Haastekulttuuri blogeissa on nykyään jäänyt vähemmälle ja tällä tavalla sitä olisi (ilmeisesti) tarkoitus herätellä takaisin.


Tunnen itseni ja blogimme hyvin otetuksi, kun saimme lyhyen ajan sisällä kaksi haastetta. Kiitos Linda ja Susanna! :)  Nyt näiden muutaman kuukauden jälkeen minusta näyttää siltä, että haasteet ovat tehneet jonkin sortin come-backin eli tämä "haastekampanja" on tuntunut toimivan. Olen myös innostunut suunnittelemaan oman haasteen, siitä kirjoitan teille toivottavasti piakoin. :)


Mutta nyt haasteeseen! Näin minä ajattelen:




Mistä olet kiitollinen juuri nyt?


Olen oikeastaan aika kiitollinen tästä blogihaasteesta! Tuntuu niin hyvältä, että joku lukee mun (okei, meidän) blogia. :) Kiva tulla huomatuksi, kyllä se vain mieltä lämmittää.


Ja jos mietin vielä enemmän aihetta, niin ehkä siitä, että minusta oikeasti tuntuu, että olen mennyt eteenpäin elämässä. Se, että minä voin vaikuttaa vääristyineisiin uskomuksiini ja ajatuksiini. Minä itse, itseni kanssa työskentelemällä, voin vaikuttaa elämäni laatuun. Ja sen laatu on parantunut! Aika hurjaa.




Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit?


Haluaisin oppimaan päästämään irti tunnelukoistani ja elämääni vaikeuttavista ajatuksistani ja ajatuskehistäni. Toisaalta tiedän, että teen sitä muutosta koko ajan parhaillaan. Se on tulossa (ja on jo osittain tullut). Mutta jos sen saisi muuttaa heti, niin olisi tosi kiva. Työn tekeminen on niin työlästä. Menneisyyden jossitteluun en edes halua lähteä, sillä nykyhetki on ainut asia, jota voin (valitettavasti) muuttaa.

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?


  • Määritellä omat arvonsa ja pyrkiä niitä kohti koko ajan parhaansa mukaan.
  • Tuntea itsensä ja tuntea itsensä vapaaksi.
  • Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Oppia rakastamaan itseään ja muita.




Keiden vastaukset samoihin kysymyksiin haluaisit kuulla? Annan tunnustusta ja haastan seuraavat (olivatpa he jos saaneet tämän haasteen tai eivät):


Take a breath: Susanna, sä varmaan osaat kirjoittaa tästä. Ajattelin heti sua, kun saimme tän haasteen! :)


Elina K: Kirjoitat myös herkemmistä ja henkilökohtaisistakin aiheista blogissa, joten tämä varmasti sopii sinulle.

Inspiration: Haluaisin lukea Viltsu Mari sun vastauksia näihin, jos tämä haaste ei ole ehtinyt sinulle asti.



Herättikö tämä postaus tunteita?