perjantai 23. joulukuuta 2016

Testing testing

Kirjoittanut Mulan

Huh huh. Tämä syksy ei ole ollut Kasvokkain-naisten parasta aikaa, etenkään blogin kirjoittamisen kannalta. Blogi on ollut kyllä meidän itse kunkin mielessä, vaikkei postauksia juurikaan ole tullut. Itse olen käyttänyt vähäiset energiani muuhun kuin bloggaamiseen. Palasin nimittäin vanhan rakkauteni luo parin vuoden eron jälkeen.



Tai oikeastaan tauon jälkeen. En koskaan voinut kuvittelevani, että lopettaisin Taekwon-don. Se on ollut osa minua yli 10 vuoden ajan ja tänä syksynä laitoin taas puvun päälle ja palasin salille kaltaisieni pariin.

Olemme saaneet syksyllä useita tuotteita kokeiluun ja onkin ollut ilo huomata, miten niin monet ovat olleet kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä, vaikkei heidän tuotteitta ei ole näkynyt blogissa hiljaiselon aikana. Emme saa bloggaamisesta rahaa, joten tämä on meille harrastus ja harrastuksen tulee tuntua mielekkäältä. 


Sain TwistBeltä kokeiluun Arctic Warriorsin 100 millin kestopullon Taistelija ruusujuuri-nokkosuutetta. Mulla on ollut ruusujuuri-uutetta Puhdistamolta, mutta siinä etanolin maku on aika ällöttävä. Tässä etanolia ei ole ja maku on aika ok, etenkin veteen sekoitettuna 1 tl maistuu jopa kivan makealta. En ole muistanut ottaa tätä joka päivä, mutta pahimman stressin ollessa päällä, olen ottanut sitä parina kolmena päivänä ja flunssa ei ole ainakaan parin kuukauden aikana iskenyt.

Olin Pur-kaupan avajaisissa syksyllä ja sieltä saamani goodie pack sisälsi mm. kuvan kaksi lisäravinnepurkkia. Living Nutrition Your Multi on "vahva yhdistelmä orgaanista ravintoa täyttämään päivittäiset ravitsemukselliset tarpeet". Siinä on eläviä mikro-organismikantoja 8 kpl. Koska nämä ovat fermentoituja, oletin niiden tekevät varmaan myös aika hyvää vatsalle ja olen syönyt näitä maitohappobakteerien korvikkeena. Fermentointi menetelmä ilmeisesti aiheuttaa myös aika tujakan hajun kapseleihin, mutta itseäni se ei haittaa. Vähän niin kuin hapankaalen voisi nielä pienessä kapselissa.

Olen myös aamuisin ottanut Gaian vahvaa Kurkumaa ja sekin ilmeisesti on auttanut flunssan poispidossa. Tummanvihreät kapselit ovat aika hauskan näköisiä normaaleihin valkoisiin tottuneelle. :)



Sain Ruohonjuurelta testiin  CocoVin Super- ja Viher mixit. Super mixistä tuli mun lemppari ja nykyään syön tätä aina aamupuuron kanssa ja silloin kun syön kaurajogurttia, lisään super mixiä myös siihen. 

"Sekoitus koostuu pääasiassa kuorituista hampunsiemenistä ja chian siemenistä, jotka tuovat sekoitukseen runsaasti laadukasta proteiinia, omega-3, -6 ja -9 -rasvahappoja, mineraaleja sekä mm. E-vitamiinia. Siementen lisäksi Super Mix sisältää psylliumia ja sekoituksen kuitupitoisuus on erittäin korkea (n. 25%). "

Huono puoli tuotteessa on ehdottomasti hinta. Pakkauksen koko on 400 grammaa ja noin 25 euroa. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 2-4 rkl päivässä ja tuo neljä ruokarusikallista painaa 32 g. Tuote ei siis ole erityisen riittoinen, vaikka aika kivalta maistuukin ja on monipuolinen sekoitus. Siksipä olen kahminut tätä itselleni, jos olen nähnyt sen hyvässä tarjouksessa. Meneillään on tällä hetkellä kolman purkki.

Viher-mixjauheen kanssa en ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen. I love me -messuilla tätä oli sekoitettu veteen ja omenamehuun. Maku oli siedettävä. Pelkästään veden kanssa tätä en kovin mieluusti juo ja aina kotona ei ole omenamehua. Ehkä uuuden vuoden jälkeen pieni puhdistuskuuri alkaa taas houkutella, jolloin tämä jauhe saattaakin kelvata käyttöön. :) Tässä on kuitenkin spirulinaa, chorellaa ja vehnänohrasta.


Maahantuoja antoi kokeiluun Lilly's eco clean pyykinpesunesteen. Pesuaine tuoksuu kevyesti appelsiininkukalta ja kamolillalta. Tuoksut tulevat luonnon eteerisistä öljyistä. Pakkauksessa hieman harmittaa, että annoksia ei mitata korkilla (en ymmärrä miksi ei) vaan pullon sivussa on viivat 35 millin välein. Koen tämän vähän hankalaksi ja olen kaatanut melko arvalla hyvältä tuntuman määrän pesuainetta. Olen kuitenkin yrittänyt annostella mieluummin liian vähän kuin liian paljon.

Pyykki on peseytynyt tällä ilman mitään ongelmia. Olen myös pessyt tällä dobokin eli taekwon-do pukuni, joka on yleensä treenien jälkeen enemmän tai vähemmän hiessä ja puku on tuoksunut hyvältä pyykkäyksen jälkeen.

Lilly's eco cleanissa on se hyvä puoli, että näitä löytyy yleensä Prismoista. Aina ei tarvitse mennä ekokauppaan (etenkään jos omalla kotipaikkakunnalla ei ole) saadakseen ekologisia tuotteita. :)


Sain Naturativin maahantuojalta kokeiluun Volume & Shine shampoon ja hoitoaineen. Shampoo vaahtoaa hyvin luonnonkosmetiikan shampooksi ja pesee hiukset hyvin, vaikka ne olisivatkin vähän likaisemmat (trust me, ovat olleet). Hoitoaine jättää ainakin minun lyhyet hiukseni pehmeiksi ja helposti kammattaviksi.

Shampoon tuoksu on hieman yrttinen ja olen haistavinani sen sisältämän lakritsiuutteen. Hoitoaineessa taas incistä pistää silmään piharatamonuute, jonka luulen haistavani tuotteen tuoksussa. Naturativin hiustuotteet ovat siitä mukavia, että kaikki näyttävät maksavan alle 20 euroa  ja halvimmillaan shampoo on alle 15 euroa. Ei paha.


Olen jopa ehtinyt meikkailemaan tässä parina päivänä pitkästä aikaa. Ja olen jopa laittanut ripsiväriä. Se on paljon se.

Testiin saadussa Dizao Organicsin ripsivärissä on perinteinen harja. Koostumus on aika kuivakkaa, josta minulle tulee vahvasti mieleen Zuii Volume -ripsari. Itse tykkään kovasti tuosta koostumuksesta, minusta se sotkee vähemmän ja kuvitellen myös taivutusten pysyvän ripsillä paremmin. Dizao antaa näyttävät ripset jo yhdellä kerroksella, mitä ei kaikilla luonnonkosmetiikan ripsiväreillä useinkaan saa.

Ripsarissa on selkeä makea kahvipavun tuoksu. En ole osannut päättää, tykkäänkö tuoksusta vai en, mutta ei se minua kamalasti häiritsekään. Pidon kanssa -kuten kaikkien muidenkin luonnonkosmetiikka ripsivärien -on ollut pieniä ongelmia. Peruspysyvyys päivän arkiaskareissa on tosi hyvä, mutta esimerkiksi, kun kävin kampaajalla ja tukkani pestiin, muutama vesipisara onnistui saada ripsivärin leviämään.

Olin tosin aika yllättynyt, kun kävin eilen taekwon-do treeneissä ja ripsari ei ollut levinnyt ollenkaan. (Toim. huom. en yleensä olen treeneissä meikit päällä, mutta nyt oli poikkeustapaus). Treenit eivät olleet mitkään järkyttävän hikiset, mutta olin silti tyytyväinen, että vältin pandasilmät. :) Iso plussa ripsarille tulee suuresta luomuosuudesta, peräti 95 prossaa. Pakkauskin on kaunis, se on mukava kaivaa meikkipussista.


Boholta saatu kuultava helmiäispuna sävyssä 402 on ollut minulle mieluinen puna. Huulikynän avulla voi saada tosi kauniit huulet arki- ja miksei juhla- meikkiin ja pelkkä huulipuna sellaisenaan sopii kivasti kevyeen arkimeikkiin pisteeksi i:n päälle. :) Vaikka tämä onkin huulipuna, tulos on minusta erittäin huulikiiltomainen. 

Huulipuna on myös tosi hoitava, tämän alle en ole tarvinnut huulirasvaa. Melkein tuntuu, että voisin laittaa tätä suorittamaan jopa huulirasvan virkaa. :D

Ihanaa joulua ja uutta vuotta kaikille! Lähden tänään ajelemaan kohti pohjoista joululomaa viettämään. :)

1 kommentti:

  1. Rakkaus on aina hyvä asia. Toivon teille kaikkea hyvää!

    VastaaPoista