keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Marjasmoothie a'la Puhdistamo

Kirjoittanut Mulan

Lisäravinteet ja superfoodit ovat taas herättäneet mielenkiintoani. Olen ottanut jo pitkään vitamiineja purkista, mutta nyt myös muut lisäravinteet ovat taas tulleet kuvioihin. Ja superfoodit. Äh, vaikka inhoan jollakin tasolla sitä sanaa.

Julkaisin Instagramissa pari päivää sitten kuvan smoothiestani, jossa oli Puhdistamon marjasmoothieta. Siskoltani Belleltä alkoi nousta tästä pirtelöstä kysymyksiä, joten ajattelin, että ehkä lukijoitakin kiinnostaisi tietää, mitä tässä oikein on?



Mielestäni pakkauksen nimi on hieman harhaanjohtava. Puhdistamon pelkästä pakkauksesta ei yksistään ymmärtääkseni saa smoothieta aikaiseksi, meiningillä "lisää vain vesi!". Oikeastaan kyse on enemmänkin marjajauhesekoitteesta.


Pakkauksen takana on simppeli ohje, jolla tehdä maittava smoothie. Tällaisen kyhäsinkin pari päivää sitten. Tosin puolikkaan banaanin sijaan laitoin kokonaisen. Mihin minä olisin muka loput siitä tunkenut? Omassa pirtelössäni käytin juomapohjanani Alpron mantelimaitoa.


En mitenkään voi ymmärtää yhtä ohjeen osaa. "Lisää halutessasi jäämurskaa, jolloin smoothiesta tulee miellyttävän viileä." Tähän vuoden aikaa itse ainakin käytän pakastemarjoja ja "maitokin" oli jääkaappikylmää. Kysymys kuuluu, kuka ihme haluaa tästä vieläkin kylmempää? Mun piti ainakin antaa juoman seistä tovi pöydällä ennen kuin pystyin juomaan sitä, kun se oli niin kamalan kylmää! Aamuisin mulla ei mikään viileä, kylmästä puhumattakaan, mene kovin helposti alas. Sain vain kylmiä väreitä, kun ajattelinkin, että joku lisäisi tähän vielä erikseen jäitä. Tulevaisuudessa voisin lämmittää mantelimaitoa vähän mikrossa ennen kuin lisäisin sen pirtelöön. 


Maussa ei kuitenkaan ollut moittimista. Aika perus terveyssmoothie, millaisia olen ennenkin tehnyt, tosin ilman tätä jauhetta.

Eli miksi sitten edes käyttää tätä Puhdistamon marjaseosta? Itse halusin taas innostaa itseni tekemään smoothieita. Tein niitä viimeksi keväällä joka päivä, mutta aloin kikkailemaan niiden kanssa aivan liikaa. Lopulta en enää jaksanut valmistaa niitä, kun operaatiosta tuli niin vaikea. Piti liottaa chiasiemeniä, lisätä MSM, C-vitamiini, hunaja, viherjauhe, inkivääri, pakuritee, kasviöljy ja sitten itse marjat, banaani, avokado ja salaatti... Huh huh.

Joten tämä vaihtoehto tuntui niin yksinkertaiselta. Vaan muutama ainesosa ja vielä vähän "supermarjoja" sekaan.


Tällä on mielestäni myös hyvä ensikertalaisen tutustua smoothien maailmaan. Ainakin homma ei ole liian hankalaa. Tosin pakkauksessa lukevaa "valmistus vain 2 minuuttia" -väitettä en allekirjoita. Minulla kestää kaksi minuuttia kerätä nuo kaikki ainesosat lähettyville. :D Mutta ei tämä aamupuuron keittelyä kauempaa vie, että sinänsä melko nopeasti tehtävä aamupala. Mutta ei kahdessa minuutissa. Kaksi minuuttia menee melkein pelkkään sörssäämiseen. Ja 20 minuuttia syömiseen, jos käyttää pakastemarjoja.



10 kommenttia:

  1. En mäkään muuten jaksa sellaisia kymmenen ainesosan smoothieta, huhhuh! Joskus vuosia sitten harrastin vihersmoothieita enemmänkin ja jösses, kuinka paljon niihin tulikaan tuupattua tavaraa. Ja huonon blenderin kanssa aikaa kului, kun se ei vaan jaksanut sekoittaa kunnolla :( Mua kyllä vähän myös hihityttää noi lupaukset nopeasta ajasta, mäkin varmaan just ja just saisin ainekset kahdessa minuutissa esille :´D

    Nyt mun suosikkikombo on omenamehu-mustakaali/lehtikaali-mustikka. Niin simppeliä ja yksinkertaista, Bamixin omistajana vieläpä nopeaa :D Aiemmin tein smoothiet veteen, mutta suositettuani teollisuusvakoilua Jungle Juice-smoothiebaarissa totesin, että hyvin voin sallia sen pienen tilkan omenamehua juomaani xD Joskus saatan heittää sekaan chian siemeniä tai jotain marjarouhetta. Tai spirulinaa/macaa. Mutta yritän nykyään pitää noi kyllä mahdollisimman simppeleinä :) Joskin varsiselleri oli kyllä mun mielestä ihana ainesosa smoothieihin, täytyypä muistaa se ens kauppareissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja liian kylmä smoothie, se on mullekin liian hc! Toki jos tekeekin enemmän sellaisen sorbettimaisen tatamin, niin silloin kylmyys on ok, mutta sellainen juotava kylmä..ei kiitos mullekaan :D

      Poista
    2. On se vaan ihmeellistä, miten paljon niitä ainesosia saa tungettua yhteen viattomaan pirtelöön! "Nopeaa ja helppo", he sanoivat. Just joo. :D Yksinkertaisuus kunniaan! Silloin ehkä jaksaisi jopa tehdä noita säännöllisesti, kun ei väsy jo pelkästä ajatuksesta. :p

      Sorbettimaisemmassa koostumuksessa se vois olla aika ok, mutta lähtökohtaisesti kylmä ruoka ja aamupalaksi tuollainen kylmä juoma on mulle hyvinkin epämiellyttävää. Hyvä kun on kanssakokijoita tässä asiassa!

      Poista
  2. Tuota samaa jauhetta löytyy täältäkin, se on ihan näppärää juuri silloin kun ei jaksa alkaa "kikkailemaan". Alpron mantelimaitoa (tosin sitä sokeroimatonta versiota!) käytän kanssa tosi usein smoothiessa ja kaurapuuronkin keitän siihen, tulee tosi hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tosiaan vetää mukavasti mutkia suoriksi ja mullakin kikkailu vähenee. :)

      Mä ostin kerran Alpron sokeroimatonta mantelimaitoa ja meistä ei tullut kavereita. Se maku ei uponnut ainakaan silloin. Sokerillista uskalsin ostaa, sillä olin katselevinani, että maidossa laktoosia (sokeria sekin) on enemmän. Joten maitoon verrattuna ei juurikaan epäterveellisempi vaihtoehto (mä toivon). Ja taidan käyttää sitä lähinnä tuossa smoothien teossa. :) Kaurapuuro vedessä on jo mulle riittävä, etenkin kun sen sun antaman kookosöljyvinkin jälkeen! Siitä saa hyvä makua puuroon, vähän sellaista kermamaista. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Tää on kyllä kiva lisä kuivakaappiin. Ja pakkauskin on piristävän näköinen, kiva ottaa aamuisin esiin! ^^

    VastaaPoista
  4. Nyt minäkin ostin tuota marjajauhetta ja hyvää tuli - vähän tuo kookoksen mau löi liikaa läpi, mutta keksin siihen varmaan jotakin/käytän muuta nestettä. Ei paha, ei paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kookoksen maku, eihän ohjeessa sitä ollut? Vai käytitkö kookosmaitoa?

      Poista