tiistai 10. toukokuuta 2016

Luonnonkaunis -messujen saalis

Kirjoittanut Mulan

Luonnonkaunis -messuista on jo tovi, mutta messusaalis on jäänyt kokonaan esittelemättä! I love me -messuihin nähden pystyin tällä kertaa jopa hillitsemään ostosteni määrää ja ostokset olivat kohtuulliset omasta mielestäni.



Ja tässä se on kokonaisuudessaan. Osan tuotteista ostin ja osan sain testiin blogia varten. Ekovistan tiimi olikin aikaisemmin kysellyt sähköpostitse, olisiko meillä ollut halukkuutta testata uudet pakkaukset saaneita Acorellen aurinkotuotteita. Lähetimme myöntävän vastauksen, mutta mitään paketteja ei kuulunut. Messuilla tämä tuli onneksi puheeksi ja sain tuotteet sieltä suoraan matkaan. Toivottavasti äiti ja siskokin saisivat pakettinsa, sillä sieltä luvattiin lähettää ne heille.*


Mukaan Ekovistan pisteeltä lähti tuotekappaleina Acorellen aurinkorasva SK 50, aurinkoöljy SK30 ja Peach Water. Ostin itselleni 3 euron (!) kasvonaamion Lovealta.


Nafhan paljon kehuttu kasvonaamio oli naurettavan halpaan hintaan myynnissä pakkausvaihdoksen takia ja maksoi siis vain 4 euroa (normaalisti n. 27 euroa) ja kuorinta taas oli 6 euroa. Täytyihän nämä hankkia, vaikken mekaanisia kuorintoja juuri käytä. :) Sain myös Skin Blossomin puhdistusmaidon testiin ihan omaa juttuani varten (siitä luultavasti myöhemmin lisää).


Laveraa tuli hyvin mukaan, koska messuilla oli osta 2 maksa 1 -tarjouskampanja. Luomivärit maksoivat poistomyynnissä 6 €/kpl (eli tarjouksella vain kolme euroa per laaki). Olen kirjoittanutkin hieman 2-in-1 meikkipuuterista ja ostin sitä uuden rasian kehuja saaneen Illuminating Eye Creamin lisäksi.

Terre D'Ocilla oli ihanalla parfumilla varustettuja sheavoipurkkeja ja ostin yhden sellaisen. Kunhan vain tuotetta raaskisi käyttää. :D EkoPharmalta taas sai pienen kasvovoidenäytteen, kun täytti yhdellä pisteellä kyselyn. 

Zuiilta ostin ihanan Satin Color -huulipunan sävyssä Fresh. En vain voinut vastustaa kokeilla taas yhtä heidän huulipunistaan. :)


Ostin myös jotain suomalaistakin! Flow kosmetiikan Himalajan suolakuorinta on ihastuttanut minua suuresti. Nyt ostin sellaisen pienen, 25 millin rasian Piparmintun tuoksussa. Ajattelin pyhittää tämän ehkä käsiäni varten. Ne unohtaa monesti kuoria, mutta oma pieni rasia ehkä auttaa omistautumaan asialle paremmin. :)

Olen myös pitkään halunnut kokeilla ilmeisesti ainoaa suomalaista mineraalimeikkiä (okei, siis mineraalit eivät tule Suomesta, mutta ne on valmistettu täällä). Flow'n mineraalimeikkipuuteri on aika must-have kokeilu luonnonkosmetiikkameikeistä. Heräteostoksena otin myös matkaan 5 eurolla (hinta tullut varmaan vinosta etiketistä?) Santen in-showerin, josta myös olen kirjoittanut aiemmin


Minulle hyvin etäinen, lähes tuntematon sarja Mellis on myös suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Ostin itselleni Silottavan Saunavoiteen, sillä rakastan saunomista ja käytän mieluusti löylyissä käytettäviä tuotteita. Vaikka Viettelevä Kasvonaamio on eri tuotelinjaa, senkin käyttö kuulemma sopii saunaan. Minttu-suklaa, ah, kuulostaa herkulliselta. Sain naamion blogia varten testiin ja sen lisäksi Mansikkaisen Kuorintavoiteen ja Camelina Hierontalotionin. Mutta koska meitä on tässä blogissa kolme, annoin kuorinnan kokeiluun siskolle (se ei lopulta sopinutkaan hälle, joten se meni lopulta äidille) ja lotionin äidille.


Dr. Hauschkan pisteellä oli tasatunnein arvonta, joista jokainen arpa voitti. Omalle kohdalleni kävi niin mieletön säkä, että sain vapaavalintaisen tuotteen puoleen hintaan jo valmiista messutarjouksista. Ostin itselleni kolme pakettia ihokuuri N:ää (se oli tuotepaketti). Normaalisti yksi kuuri maksaisi noin 20 euroa ja messutarjouksella sai kolme pakettia 40 eurolla. Arpaonneni ansiosta sain kolme pakettia yhden hinnalla! Ostin myös kympillä matkakokoisen Tasapainottavan Kasvojenhoitosetin. Olen ajatellut siirtyä kesällä Dr. Hauschkan tuotteisiin ja tällainen olisi tosi kätevä reissussa. Kosmetiikkalaukkuni on supertäynnä aina matkalle lähtiessä ja tämä helpottaisi elämää. :)


Pakkaus sisältää puhdistusvoiteen, kasvoveden, ihoöljyn, päivävoiteen, kasvohöyrykylvyn, naamion ja savinaamion. Pakkaukset ovat pikkuisia (5-10 ml), mutta paketti on ainakin kattava.


Tässäpä oli tämä röykkiö. Oliko uusia merkkejä? Mistä haluaisit lukea lisää blogissa?



*Harmillisesti Ekovistalla ei ollutkaan mahdollisuutta antaa testituotteita meidän blogista muille kuin yhdelle eli toisin sanottuna minulle.

16 kommenttia:

  1. Melkoinen kasa kaikkea ihanaa! Melliksen tuotteista olisi kiva lukea, koska en ole koskaan itse niihin tutustunut, vaikka ovatkin kotimaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kyllä kelpaa kieltämättä. ^^ Pitääpä vinkata Pocikselle tuosta Melliksestä, koska sillä on nyt ainakin tuo hierontalotion ja kuorintavoide. Ja kun viimeksi puhelimessa puhuttiin, äidillä ei ole yhtään naamiota, joten annan sille varmaan tuon minttu-suklaan kokeiluun. Hänellä olisikin sitten kattavampi tuotekokeilu merkistä. :)

      Poista
  2. Hei, mitä ihmettä :D Miksi minä en huomannut noita Nafhan naamiotarjouksia?! :D Ne on molemmat tosi hyviä, ja olisihan samalla voinut hankkia jo joululahjatkin kerrankin ajoissa :'D
    Kerro myös mitä mieltä olet tuosta Flown meikkipuuterista, minäkään en ole sitä vielä ehtinyt kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lukenut noista Nahfan naamiosta paljon hyvää ja siksi tulikin ostettua. Voi olla, että ne on loppunu melkein heti, mähän olin heti aamusta liikkeellä lauantaina. :D

      Flow'ta olen ehtinyt jo testata vähän. Pidempi koejakso todennäköisesti ajoittuu lopummaksi kesään, jolloin iho rasvoittuu enemmän --> meikkipuuteri ei kuivata niin paljon.

      Poista
  3. Ihanat ostokset! Dr. Hauschka on yksi mun lemppareista, niillä tuotteilla saa ihon aina kuntoon, jos reistailee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :) Toivon tosiaan, että Hauschka toimisi munkin iholle. Ainakin ihohoitola Lupauksen Tarja olisi sitä mieltä, että todennäköisesti siitä saa apua ilman, että tarvii kokeilla järeimpiä keinoja. Peukut ja varpaat pystyyn siis.

      Poista
  4. Hyviä löytöjä teit! Oli muuten kiva tavata livenä :)

    Ps. FLOW'n Piparminttukuorinta on ihana ja samoin tuo mineraalimeikkipuuteri! Molempia olen hehkuttanut blogissakin. Flow Kosmetiikalla on muutenkin parhaat vartalonkuorinnat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. :D Ja kuin myös, toivottavasti törmätään tulevaisuudessakin. :)

      Mä rakastuin tuohon Flow'n kookos-sitruuna vartalokuorintaan. Piparminttu tuskin tuottaa pettymystä. :) Toivottavasti suomalaisesta mineraalimeikistä on mullekin iloa.

      Poista
  5. Kaikista tuotteista olisi melkeinpä kiva kuulla lisää! :) Flow kosmetiikan tuotteet kiinnostavat minuakin kovasti. Tilasin mineraalimeikkipohjasta näytteet oikean sävyn varmistamiseksi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi testata. Laveran silmänympärysvoide on sekin ostoslistalla, mutta täytyy ensin käyttää vanha loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dr. Hauschkasta todennäköisesti tulee juttua, kun aion siirtyä sen käyttöön pikku hiljaa. Käytän ensin vanhat tuotteet pois alta. Ja sama juttu Laveran sy-voiteen kanssa, odotan, että tuo riittoisa 30 ml sy-geelini lopulta loppus. :D

      Poista
  6. Nam nam, minttu-suklaanaamio kuulostaa ihan mun jutulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten varmaan aika monen suklaaystävän jutulta. :D Yleensä en perusta hirveästi suklaasta ja naamiosta samassa paketissa, mutta tätä silti kiinnostaa testata. :)

      Poista
  7. Ei hassumpi saalis. Acorellen aurinkotuotteet mulla nyt testissä, joten piakkoin tulee niistä postaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan. :) Kiinnostaisi tietää, että missä välissä olet ehtinyt testaamaan tuotteita? :O Olihan tässä muutama lämmin päivä, mutta oletko käynyt ihan ulkomailla asti kokeilemassa? :)

      Poista
  8. Oi, onpas siinä kaikkia kivoja juttuja.

    VastaaPoista