perjantai 13. marraskuuta 2015

Toimiva duo

Kirjoittanut Mulan.

Ihoni otti reilu kuukausi sitten kunnolla takapakkia. Tilanne ei edelleenkään ole varsinaisesti hallussa, mutta silti jo kauniimpaa katsottavaa kuin vaikka pari kolme viikkoa sitten. En juuri perusta vahvasta pakkelista, mutta suuri finnirintamani ajoi minut turvautumaan paksumpaan meikkipohjaan. Ei siksi, että varsinaisesti häpeäisin kasvojeni kuntoa, olen ollut pitkiä aikakausia meikkaamattakin, mutta ehkä se oli yksi tapa saada ne "poissa silmistä, poissa mielestä". Ja tietty meikki samalla suojaa ihoa. Ja nuo kyseiset tulehtuneet tuttavuudet suojaa vasta tarvitsivatkin.

En olisi ennen uskaltanut meikkiä jo valmiiksi tukkeutuneelle iholleni käyttää, mutta luotan (useiden) luonnonkosmetiikan meikkeihin. Kun luen vaikka Zuiin meikkivoiteesta, sen ainesosat kuulostavat sellaisilta, joita juuri kannattaa laittaa oireilevalle iholle. Näin lukee lukee Zuiin kotisivuilla: "Kehäkukka ehkäisee tulehduksia, Aloe Vera parantaa ja rauhoittaa, E-vitamiini kosteuttaa ja antioksidanttinen C-vitamiini silottaa ihon hienoja juonteita."



Mutta siihen peittävyyteen. Pahimman kauden ollessa päällä, tulin havainneeksi yhden melko toimivan kombon: Iroisien BB-voiteen ja Laveran 2-In-1 Compact Foundationin. Iroisien BB on jo BB-voiteeksi hyvinkin peittävä - peittävin tähän mennessä kokeilemistani BB-voiteista itse asiassa. Sen keltaiseen taittava väri on mun punoittavalle naamalle ja etenkin punoittaville finneille omiaan! Rasvoittuvalle iholle se ei kuitenkaan ole ihanteellisin, sillä se jättää iholle kauniin hehkun, mikä taas näkyy meikäläisellä naaman kiiltelemisenä. Välillä oikeastaan tykkäänkin sen tuomasta kuullosta, mutta en silloin, kun iho on pahimmillaan. BB-voide ei myöskään selviä päivästä läpi yksin kunnialla, yleensä finnit alkavat paistaa loppupäivästä jo jonkin verran läpi.

Meikkipuuteri on kiinnitetty Laveran kivipuuterilla ja sitä on myös kolmannessa kuvassa.


Tänään tulin pursuttaneeksi tuubista BB:tä aika tuhdisti ja se itsessään peitti finnit erittäin hyvin. Yritän edelleen selvitä yli siitä järkytyksestä, että Iroisien tuubi on vain 15 millinen, vaikka tiedän sen  - huhujen ja oman kokemukseni mukaan - olevan hyvin riittoisaa, mutta SILTI aina hämmästyn, miten vähällä sillä voikaan selvitä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä lipsahtaa vähän reilummin kämmennelle. :D Poikkeuksellisesti levitin voiteen sormin, siinäkin varmaan yksi syy riittoisuuteen: sivellin ei ollut imemässä meikkivoidetta yhtään itseensä.

Taputtelin siis BB:tä sormin ongelmakohtiin ja levitin loput voiteesta ohuelti koko kasvoille. Vähempi olisi riittänyt kuin tuossa keskimmäisessä kuvassa.

Sama juttu toisella puolella. Ensin meikitön, sitten BB ja lopuksi päällä Laveran meikkipuuteri ja kiinnitys Laveran kivipuuterilla.
Meikkipuuterin -joka muuten ei todellakaan ole puuteri, vaan kiinteä meikkivoide - kanssa saa olla varovainen, ettei lopputuloksesta tule liian meikattua. Siveltimellä laitan sitä armotta aivan liikaa, ja olen nyt käytössä todennut siinä mukana tulleen meikkisienen parhaaksi välineeksi, (en ole tosin kokeillut sormin, mutta sormilla meikkaaminen ei oo mun juttu, BB oli eri asia, kun sen päälle vielä lisättiin meikkiä). Yritin siis töpötellä sienellä mahdollisimman hentoa jälkeä ja kävin sillä koko kasvot läpi. Lopuksi kiinnitin meikin Laveran kivipuuterilla.

Näyttää ihan hyvältä, eikö? Mutta miten päivän päätteeksi, useamman tunnin käytön jälkeen ilman mitään korjailuja?



En tiedä teistä, mutta mulla ei ole valittamista. Monen muun meikin kanssa ovat nuo itsepäiset näpyt tulleet paaaljon selkeämmin esille. Iltapäivästä meikki alkoi kiiltämään, kun kävin kirppiksellä. Luulen, että se johtui a) sisätilan korkeasta lämpötilasta ihmispaljoudesta johtuen b) turhan paksusta kerroksesta BB-voidetta. Ihanteellisin meikki minusta tulee, kun laitan BB:tä vähän näpyille ja ihan ohuelti kautaaltaan kasvoille ja teen "päätyön" Laveran meikkipuuterilla. BB on vain alustaa hyvää meikkipohjaa.

Miksen sitten käyttänyt pelkästään meikkipuuteria? Koska Iroisien BB-voide tekee, sitä, mitä BB-voiteiden kuuluu (nykyään monet sävyttävät päivävoiteet markkinoidaan BB -nimikkeellä): hoitaa ihoa. Näin lukee Jolien sivuilla tästä voiteesta: "Ainutlaatuinen yhdistelmä luonnon omia ihmeaineita; rantajuurikas tasoittaa ihon sävyä ja ehkäisee näppyjä, karpaloöljy sisältää runsaasti hoitavia Omega 3- ja 6 rasvahappoja sekä ehkäisee tulehduksia." Ehkäisee näppyjä ja tulehduksia. Aivan. Jolie vertaili heidän neljä suosituinta meikkipohjaa ja kertoi postauksessaan Iroisien BB:n olevan selkeästi hoitavin meikkipohja noista neljästä. Mulle sitä siis, kiitos.


Muitakin komboja testataan paraikaa, mutta tämän huomasin heti toimivaksi ja halusin jakaa teillekin. Toivottavasti joku hyötyy tästä vinkistä. :)

7 kommenttia:

  1. Onpas muuten peittävää tavaraa tuo BB-voide! Mulla on siitä pieni testeri jossain, täytyykin nyt talven tullen kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis ihan kunnon kamaa, minusta peittävämpää kuin vaikka Zuiin meikkivoide. Se olisi täydellinen, jos sillä saisi mattapinnan! Mutta tuolleen alla käytettynä se on oikein hyvä tehtävässään. :)

      Muistanko oikein, että sulla oli jotenkin kuiva (vai seka?) iho? Tätä nimittäin suositellaan kuivalle iholle, joten tää tosiaan on hyvä talveksi.

      Poista
    2. Iho on ollut viime aikoina enemmän kallellaan kuivaan, mutta muuten se on aika klassinen sekaiho. Tosin nyt ihan viime viikkoina meininki on taas tuntunut eriltä, iho on tuntunut rasvoittuvammalta :O Mutta täytyy ehdottomasti kokeilla Iroisieta! :)

      Poista
  2. Täytyy sanoa, että on mielestäni tosi hyvin pohja pysynyt iltaan asti. Ei musta voi enempää oikeastaan toivoa, lisäksi tollainen pehmeä meikki ehdottomasti näyttää parhaimmalta, jos on epäpuhtauksia, yleensä tosi paksut ja vahamaiset meikkikerrokset vaan korostaa näppylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran täytyy tunnustaa, että kuva on otettu hyvin alkuillasta, mutta meikki pysyi siihen asti, että pääsin kotiin, joten silloin se on jo tehnyt aikalailla tehtävänsä. :)

      Mulla on käynyt monesti niin, että näpyt on vaan puskeneet myöhemmin päivällä meikkikerroksen läpi, mutta tää tosiaan peittää hyvin useamman tunnin. Oi, vähän oon iloinen, että älysin yhdistää nämä kaksi tuotetta. <3

      Poista
  3. Jaksamisia haastavan ihovaiheen kanssa. Olet löytänyt kyllä hyvät tuotteet luonnonkosmetiikan puolelta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Juu, vieläkin törmää epäilijöihin luonnonkosmetiikan tehokkuudesta tai toimivuudesta. Jos tuo jälki ei jollekin riitä meikissä, niin ihme. :D

    VastaaPoista