maanantai 14. joulukuuta 2015

Hauskaa - Dr. Hauschkaa!

Kirjoittanut Pocahontas


Sainpa kokeiluuni vanhaa tuttua eli Dr.Hauschkan Ruusuvoidetta, ja olen ikionnellinen. Nostalgiset tunteet nousevat pintaan tämän voiteen myötä: tutustuin siihen ja Dr. Hauschkaan joskus 2000-luvun alkuvuosina, kun ihoni ei ollut enää pahimmillaan, mutta hyvinhyvin ongelmallinen silti.

Tuohon aikaan ihoni reagoi lehahtelemalla punaiseksi ja kutiavaksi milloin mistäkin joutavanpäiväisestä syystä. Lehahdusta seurasi ihon kuivuminen ja hilseily - ja kutinan yltyminen. Ei kivaa.

Kävin tuolloin kosmetologilla, joka käytti hoidoissaan Dr. Hauschan tuotteita, ja Ruusuvoiteesta tuli heti suosikkini, jota olen ostanut myöhemminkin silloin tällöin. Voiteen pointti oli minulle siinä, että se on hyvin täyteläinen - jopa rasvainen, sisältäähän se mm.avokadoa. Kuiva ja ärtynyt ihoni imaisi tuohon aikaan itseensä kaiken kuin musta aukko ja kutisi imaisemastaan entistä enemmän. Ruusuvoide oli ihana poikkeus, kuin taivaan lahja. Ja se ruusun tuoksu!


Päivävoiteeksi voide on iholleni tätä nykyä liian rasvainen (ainakin se pitää levittää paljon ennen meikkivoidetta), ja Hauschkan ihonhoitofilosofiaan yövoiteet eivät kuulu - sen mukaan ihon täytyy saada poistaa yön aikana vapaasti kuona-aineita. Mutta koska olen kapinallinen, en piittaa, vaan käytän voidetta yövoiteena tai leivitän sitä iholleni aiemmin iltapäivällä, ellen ole menossa minnekään. Yleensä en ole.

Ruusuvoide voisi mielestäni toimia kasvonaamionakin. Vai onko sille joitain esteitä? Jos on, niin saanpahan taas lisää, mitä vastaan kapinoida. Joka tapauksessa Ruusuvoide on kuiva- ja herkkäihoiselle ainakin kokeilemisen arvoinen tuttavuus.


6 kommenttia:

  1. Ei varmaan tarvi sanoa, että rakastan! <3 Käytän perinteistä ruusuvoidetta pääsääntöisesti öisin, mutta jos/kun ulkona paukkuu kunnon pakkaset käytän tätä myös pakkasvoiteena, parempaa kuin vitalis. ;)

    VastaaPoista
  2. Kokeilin tätä ensi kerran viime talvena, kun iho kävi läpi sellaisen kuivuuskauden, että huh heijaa. Silloin tämä oli täydellinen meikin allakin ja rakastuin tähän aivan täysin! Yövoiteena voisin käyttää vieläkin :) Hauschka on muutenkin yksi lempimerkeistäni luonnonkosmetiikassa.

    VastaaPoista
  3. En ole varma, olenko kokeillut ruusuvoidetta, ehkä jonkun pienen testerin? Mun iholle Hauschka oli liian tuju, olisin niin halunnut tykätä sarjasta mutta kun ei, niin ei :(

    VastaaPoista
  4. Pakkasvoiteena en ole kokeillutkaan, mutta pitääpä kopaista! Voisin kuvitella, että sopii hyvin siihen tarkoitukseen - on varsin suojaavan oloista ainetta. Senkin voin hyvin uskoa, ettei sarja ylipäätään sovi kaikille - on sen verran "omanlaisensa". Ja toisaalta: eihän mikään sarja liene joka mimmille hyvä tai mieluinen. Esim. Absolution on käsitykseni mukaan suosittu ja tykätty sarja, mutta minulle ei vain ole (ainakaan vielä) osunut sellaista tuotetta, joka olisi kolahtanut. Näin se vaan menee.

    VastaaPoista
  5. Dr.Hauschkaa rakastan, vaikka juuri tämä ruusuvoide on kokeilematta. :)

    VastaaPoista
  6. Mulla odottaa tama klassikko kaapissa :) Olen kuullut tästä paljon hyvää

    VastaaPoista