lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hienovaraista väri-ilottelua Zuiilla

Kirjoittanut Mulan

Täytin tässä vastikään vuosia. Juhlien merkeissä (joo, juhlien, kun vappukin painaa päälle) uskaltauduin vaihteeksi kokeilemaan luomivärejä menessäni ihmisten ilmoille. Ja mielestäni tuli hyvä silmämeikki. Osaamiselta meikki ei todellakaan ole mikään suuri taidonnäyte, mutta se, että sain jotain väriä luomille ja se, ettei se näyttänyt ihan kamalalta ja osasin olla näissä väreissä, oli suuri voitto tälle päivänsankarille.


Valitsin luomiväreiksi Zuiin Quad Spiritin vaaleanpunaisen ja violetin sävyt. Värit on mielestäni herkkiä, mutta niissä on samalla ihana hohto ilman bling bling -efektiä. Melko turvallinen tapa kokeilla varmojen ruskeiden sävyjen lisäksi luomivärejä.


Kuvissa värit näyttäytyvät entistäkin hennommilta, livenä ne olivat hieman intensiivisemmät. Pohjustin luomet Zuiin peitekynällä sävyssä Fair ja päälle tuputin Laveran kivipuuteria. Ripsissä minulla ei ole tällä kertaa luonnonkosmetiikkaa, vaan Idun Mineralsin 38-ripsiväri Vatn. Koska luonnonkosmetiikan ripsivärit leviävät minulle usein (vuotavat silmät), turvaudun välillä vähän vedenpitävämpään versioon. Idun Mineralsin käyttämät mineraalit ovat kuitenkin heidän kotisivujen mukaan erittäin tarkasti puhdistettuja. "Tämä tarkoittaa, että mineraaleista on karsittu esimerkiksi nikkeli, kromi ja mikro-organismit. Tuotteet eivät sisällä talkkia, öljyä, silikonia, hajusteita, vismuttia tai säilöntäaineita. (Ainoastaan silmämeikkituotteet eli ripsivärit, rajauskynät ja kulmakynät sisältävät säilöntäaineita.)"



Omaan silmääni silmämeikkiini sopi mitä parhaiten sävyltään jo aiemminkin blogissa esiintynyt Zuiin Sheer Stick huulipuna Daisy. Huulet pohjustin Hurraw:n huulirasvalla ja Zaon nudenvärisellä huultenrajauskynällä.


Meikki sopi myös hyvin mekkoni kuosin kanssa, don't you think? Keväällä pukeutumisessa(kin) pitää olla väriä! :)

Mulla niin on silmää tällaisille.

Oikein riemun täyteistä vappua kaikille! :)

11 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen meikki:) Ja nuo Zuiin Quat spiritin sävyt on niin kauniita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää rohkaistua ja meikata näin useamminkin (kun jaksaa ja ehtii). :) Oon samaa mieltä, Spiritissä on aivan ihanat värit. <3 Tykkään kovasti näiden luomivärien tuomasta hohdosta, jolloin silmämeikissä on kaunis glow.

      Poista
  2. Ihanan hempeä meikki, todellakin sopii loistavasti mekon kuosin kanssa yhteen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, en siis ollut ainut, joka oli sitä mieltä. :D

      Poista
  3. Zuiin meikit ovat ihania, otin niistä jopa hieman paineita saatuani niitä testiin, osaanko tehdä niille oikeutta. Päätin ottaa aikalisän ja testailla niitä lisää kesäkukkien äärellä. <3 Ihana meikki, <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Zuiin meikit OVAT ihania, rakastan etenkin niiden incin sisältöä: kukkia kasvoille, ah! <3 Ja joo, ei tämä minun meikkikään tosiaan ole mikään ammattimeikkaajan tuotos, mutta tuopa ainakin luomivärien kauniit sävyt esiin. Eli ymmärrän hyvin paineet. Mutta kesällä päästään sitten lukemaan sun kokemuksia, toivon. :)

      Poista
  4. Tosi kauniit sävyt ja sopii loistavasti mekon kanssa <3 Zuii on kyllä ihan ykkösmerkki ainakin meikäläisen meikkipussissa tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä tykkään Zuiista tosi paljon, on ehdottomasti mun yksi lemppari meikkisarjoista. ^^

      Poista
  5. Todellakin meikki sopii täydellisesti tuon upean mekon kanssa yhteen.

    VastaaPoista