torstai 18. elokuuta 2016

Dr. Hausckan perustuotteet akneiholle

Kirjoittanut Mulan

Olen muistaakseni jo täällä blogin puolella kertonut, että minulla oli suunnitelmia siirtyä käyttämään Dr. Hauschkan tuotteita ihoni hoidossa. Uskokaa tai älkää, mutta muuton keskellä ihonhoitoni oli aika minimaalista. Sen jälkeen minulla oli mahdollisuus palauttaa taas vanhat rutiinini takaisin, kun arkikin oli hieman tasaantunut.


DSC_2201.JPG

Kävin huhtikuun ja toukokuun lopulla Ihohoitola Lupauksessa Dr. Hauschkan kahdessa eri hoidossa: Klasissessa ja Puhdistavassa Hoidossa. Kosmetologi Tarja Kivinen antoi minulle toukokuussa hoito-ohjeet, joita en ole pystynyt noudattamaan täysin. Ensinnäkin käytin ohessa toisen sarjan tuotetta, Environin AVST 4 -voidetta. AVST-voiteita aletaan käyttämään astettain (voide alkaa AVST1:stä ja tehokkain on AVST5)), ja voiteen vitamiinpitoisuudet kasvavat numeron myötä. En siis olisi voinut laittaa voidetta sivuun ja alkaa käyttää sitä myöhemmin, mutten myöskään antaa sitä jollekin tutulleni, koska henkilön olisi pitänyt käyttää sitä ennen AVST1,-2 ja -3-voidetta. AVST-voiteeni loppui kolme- neljä viikkoa sitten ja olen siitä lähtien noudattanut Tarjan tuotesuosituksia melko tunnollisesti.

Jokapäiväisessä käytössä minulla on Puhdistusemulsio, Puhdistusvoide, Tasapainottava kasvovesi ja Kasvoöljy, jotka käyn läpi tässä postauksessa. Kasvohoidossa kävi ilmi, että minulla on ilmeisesti pintakuivuuteen taipuva iho ja ihoni kaipaisi siksi kosteutusta. Hoidon aikana esimerkiksi Tarja ei poistanut minulta Kirkastavaa naamiota, koska se oli imeytynyt ihooni niin perusteellisesti vaikutusaikana. :D Siispä iltaisin meikin pesun jälkeen pesen kasvot Puhdistusvoiteella ja lisään sen jälkeen kaksi N-kuurin ambullia.

Dr. Hausckan perustuotteet

Puhdistusemulsio

Mitä lupaa:

-irrottaa lian ja meikin iholta

-masmalon, jojobaöljyn ja manteliöljyn yhdistelmä säilyttää ihon luontaisen suojakerroksen

-valmistaa ihon seuraavia hoitovaiheita varten

-soveltuu meikinpoistoon jokaiselle ihon kunnolle


DSC_2286.JPG

Puhdistusemulsio on nimensä mukaan (Cleansing Milk) maitomaista ja koostumus on suht juoksevaa. Nyt kun olen käynyt jo pariin otteeseen Dr. Hauscka -kasvohoidoissa, yhdistän tuoksun välittömästi kasvohoitokokemukseeni ja miellän emulsion hennon tuoksun rauhoittavaksi. Kuten eivät monet muutkaan puhdistusmaidot, ei tämä minulla riitä yksistään pesemään meikkiä pois. Emulsio irrottaa kuitenkin suurimman osan meikistä ja sen käytön jälkeenkin käytän Puhdistusvoidetta, joka myös puhdistaa ihoa. Kuitenkin parin misellivesitestin jälkeen (=pyyhin kasvot pesun jälkeen misellivedellä kostutetulla vanulapulla) huomaan meikkiä jäävän kasvoihin vielä Puhdistusvoiteen jälkeenkin. Tähän auttoi puhdistusemulsion pois pesu puhdistussienellä ja kyseinen metodi läpäisi misellivesitestin. :)

Haistan yleensä monissa puhdistusmaidoissa alkoholin ja myös Dr. Hausckan puhdistusmulsion sisältää sitä, mutta siinä en sitä juuri haista. Tuote kirvelee jonkin verran silmissä, jos pesen sillä pois silmämeikkiä, muttei niin paljon, että se haittaisi liikaa käytössä.

Lasisesta pumppupullosta tulee emulsioita vaivatta ja käytän itse reippaalla kädellä  3-5 pumppauksellista tuotetta, sillä pesen monesti samalla myös decolteen (annostusohjeessa suositellaan 1-2 pumppausta, mutta minusta se tuntuu tosi vähäiseltä määrältä). Pullo on 145 ml ja hintaa on riippuen paikasta 26-30 euroa. Miellyttävä perustuote, jonka tuntee olevan iholle hellävarainen.


DSC_2280.JPG

Puhdistusvoide

Mitä lupaa:

-Säilyttää ihon luonnollisen suojakerroksen ja valmistaa ihon seuraavia hoitotuotteita varten

-Palauttaa ihon rasvatasapainon sekä elävöittää ja kirkastaa ihoa hellävaraisesti

-Vaikuttaa ihohuokosia supistavasti

-Soveltuu kaikenkuntoisille iholle aamuin illoin käytettäväksi peruspuhdistustuotteeksi

Tämä on Dr. Hausckan ehkä jännin tuote. Voide on ruskeaa ja vaikuttaa koostumukseltaan kuorinnalta, jonka todennäköisesti tekee sen sisältämä mantelijauhe. Tuotetta otetaan 1-2 cm kämmennelle ja siihen lisätään hieman vettä. Sen jälkeen voide taputellaan kasvoille otsasta aloittaen. Kädet kostutetaan uudelleen ja toimenpide toistetaan muutamia kertoja.


DSC_2283.JPG

Haistan mielestäni Puhdistusvoiteessa mantelin, mutta yleisesti ottaen se ei minusta tuoksu kovinkaan voimakkaalta tai sen tuoksu eivät ainakaan pistä nenääni. Rouheinen koostumus on esimerkiksi puhdistusmaitoa vaikeampi pestä kasvoilta, mutta vaiva kyllä palkitaan: puhdistusvoide jättää miellyttävän kosteutetun tunteen iholle.

Omassa käytössäni puhdistuvoidetta on saattanut lipsua enemmän kuin tuon 1-2 cm ja se on näkynyt: tällä hetkellä on menossa toinen tuubi, joka vetelee pian viimeisiään. Siitä huolimatta, vaikka tuotetta annostusohjeiden mukaan käyttäisi, olen sitä mieltä, ettei 50 millin tuubi ole kovin riittoisa. Hintaa puhdistusvoiteella on n. 20 euroa, joten en haluaisi ostaa tätä tuotetta kuukausittain. Täytyy tosiaan tarkkailla kauan tuo uusi tuubi kestää, jos käytän sitä uskollisesti annostusohjeiden mukaan. En tosin tiedä, voiko sellainen määrä riittää, jos käsittelee vielä decolteealueen. Minulla on aknea myös decoltee alueella, joten olen pessyt melko usein sen myös tällä voiteella (mitä Tarja myös suositteli). Ehkä tulevaisuudessa pitää pihistellä ja puhdistaa decoltee jollakin edullisemmalla tavalla.


DSC_2290.JPG

Tasapainottava Kasvovesi

Mitä lupaa:

-elvyttää ihon luonnollisia toimintoja hellävaraisesti

-kirkastaa ja elävöittää ihoa

-tasoittaa liiallista talintuotantoa ja rauhoittaa tulehtuneita ihoalueita

-säätelee kosteustasapainoa ja tukee ihon uusiutumisvoimia

-perushoitotuote epäpuhtaalle, suurihuokoiselle ja rasvaiselle iholle

Minussa ehkä vähiten tunteita herättävä Hausckan tuote. Kasvovesi sisältää alkoholia, mistä en yleensä kasvovedessä perusta. Kesäaikaan en tosin näe tässä niin suurta ongelmaa, kun iho ei kuivu yhtä helposti. Tykkään sumuttimesta pullossa, mutta omaan makuuni sumua voisi tulla vähän laajemmin, jottei tarvitsisi käyttää niin monta suihkausta saadakseen kasvot kautaaltaan kasvoveteen. Toisaalta, tämä voi olla ihan hyvä edellä mainitun alkoholin takia -tätä ei kannata tähdätä suoraan silmiin, kuten monesti teen kukkaisvesien kanssa, kun herättelen itseäni niillä aamulla. :D Kasvoveden tuoksu ei ole nenääni hyvä eikä huono, joka on yksi syy, miksi tuote ei herätä suuria tunteita tai mielipiteitä. Ihoni temppuillessa milloin mistäkin, on oikeastaan mahdotonta myöskään arvioida, millaisia vaikutuksia Dr. Hausckan kasvovedellä on ollut ihoni kuntoon.

Noin 30 euron hintainen 100 millin pullo tuntuu omassa kukkarossa suht muhkealta sijoitukselta -etenkin kun tykkään lotrata kasvovesillä (tätä en sellaiseen huvitteluun käytä). Olen kuitenkin ostanut tätä toisen pullon, sillä minusta tuotetta pitää testata jonkin aikaa ennen kuin sille voi antaa “tuomion”. En kuitenkaan olisi tulevaisuudessa valmis ostamaan tätä vakituisesti normaalilla hinnalla jo pelkistä taloudellisista syistä ja siitä, ettei kasvovedessä ole mitään erikoista, mistä siinä tykkäisin.


DSC_2216.JPG

Kasvoöljy

Mitä lupaa:

-välittää iholle viestin, että sen tulee vähentää rasvantuotantoaan

-säätelee ihon toimintaa ja rauhoittaa tulehduksia iholla

-auttaa normalisoimaan ihon talintuotannon, jolloin ihohuokoset supistuvat

Sain jo jonkin aikaa sitten Right Connectionin kautta Dr. Hauschkan Kasvoöljyn testiin. Päätin kuitenkin aloittaa sen käytön yhdessä muiden Hauschkan tuotteiden kanssa nähdäkseni sarjan tuotteiden yhteisvaikutuksen. Otin loppukeväästä öljyn ensimmäisenä tuotteena käyttöön Tarjan suosituksesta. Tästä onkin tullut minun yksi lemppareistani Hauschkan tuotteissa.

Olin aluksi pettynyt, kun huomasin, ettei pullossa ollutkaan pumppua, vaan öljy pitää annostella “manuaalisesti” pienestä reiästä (samanlainen suuaukko kuin esim. eteerisissä öljypulloissa). Huomasin kuitenkin, että pumppupullon sijaan tuotetta on helpompi annostella juuri haluamansa määrä eikä sitä tule yhtä helposti liikaa toisin kuin yleensä pumppumekanismilla varustetuilla on tapana. Öljyä suositellaan pakkauksen mukaan käytettävän 1-3 tippaa, mutta itse tykkään käyttää yleensä 4 ja joskus jopa enemmän. Muuten minusta tuntuu, ettei öljy levity kunnolla kasvoilleni.

Ahkerasta (ja reippaasta) käytöstä huolimatta, öljy on vasta puolessa välissä ja hintakin on mielestäni kohtuullinen: kolmekympin tuntumassa (30 ml). Dr. Hauschka edustaa tuotteillaan luonnonkosmetiikan konkareita ja myös “old school” -linjaa. Esimerkiksi yrttinen tuoksumaailma jakaa helposti mielipiteitä käyttäjien keskuudessa. Muunmuassa porkkanaa, manteliöljyä, kehäkukkaa ja neemiä sisältävä öljy tuoksuu omasta mielestäni hoitavalta. Old school tai ei, yrttinen tai ei, minulle tämä tuoksuu hoitavalta ja parantavalta öljyltä. Kuulosti kuvailu sitten miten hölmöltä tahansa, itse koen juuri tällaisen tunteen erittäin tärkeänä ihonhoidossa. Sen, kun tuotteen laittaa kasvoille ja haistan eteeriset öljyt ja tiedän, miten huolella sarja on nämä raaka-aineet tuotteeseen valinnut monen vuosikymmenten kokemuksella, se vain tuntuu hyvältä. Vaikutuksia ihoon sen sijaan en osaa sanoa. Ehdin käyttää tätä noin kuukauden päivät, kun menin uudestaan kasvohoitoon Ihohoitola Lupaukseen ja Tarja huomasi jo vaikutukset, joita hän toivoikin öljyn tekevän.



Tällä hetkellä mun iho on muuton ja sairastelun jälkeen todella tukkoinen ja epäpuhtauksia on tullut lisää otsaan ja leukaan. Enkä voi väittää, että ruokavaliokaan olisi ollut erityisen terveellinen... Hyvänä puolena ihon kunnosta sanottakoon, että itse näppyjä ei ole hirveästi, vaan ne ovat pysyneet tällä hetkellä kohtuudessa (kiitos Dr. Hausckan?). Sain vihdoinkin myös varattua uuden ajan Tarjalle. Kasvohoitojen väli venähti pitkäksi, sillä en nähnyt järkevänä mennä kasvohoitoon ennen kuin olisin käyttänyt tuotteita jonkin aikaa Tarjan ohjeiden mukaisesti. Ja sen jälkeen, kun ajanvaraus tuli mielestäni ajankohtaiseksi, Tarja jäikin kesälomalle. :D Kiinnostaa kyllä tietää, mitä hän tuumii ihoni tukkoisuudesta tai millaista kehitystä hän näkee ihoni kunnossa. Ammattilaiset helpottavat tässä asiassa, kun he eivät näe ihoani päivittäin toisin kuin itse. :)

Tässä olivat käytössäni olevat Dr. Hausckan perusihonhoitotuotteet. Seuraavassa Hauscka-postauksessa tarkoitus olisi kirjoittaa "spessutuotteista", kuten esimerkiksi yllä mainitsemastani ampulleista.

Vielä Dr. Hauschkasta lyhyesti

-Nimetty sarjan perustajan Dr. Rudof Hausckhan mukaan

-Kosmetiikkatuotteita on valmistettu jo vuodesta 1967 Ludwigsburgissa, Saksassa

-Raaka-aineet tuotetaan WALAn biodynaamisessa rohtokasvipuutarhassa Etelä-Saksassa sekä pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden luomu -tai biodynaamisilla tiloilla

-Kaikki Dr.Hauschka kosmetiikkatuotteet ovat saaneet luonnonkosmetiikkasertifikaatin. Tuotteet ovat juuri siirtymässä saksalaisesta BDIH-sertifiointimerkistä kansainvälisen NaTrue-merkin alle

Tarkempia tietoja mm.yrityksen filosofiasta ja kestävästä kehityksestä voit lukea Dr. Hausckan sivuilta.



Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa. :)

14 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin tuosta puhdistsuvoiteesta, mutta pitkässä juoksussa sarja oli ehkä liian alkoholillinen mun iholle :P Tää on näitä, kun haluaisi tykätä mutta iho enkin eri mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai onko siinäkin alkoholia? Kappas, Hausckahan laittaa sitä sitten joka paikkaan (puhdistusemulsion, -voide ja kasvovesi). Mulla iho on tykännyt, ei ollut mulle liian tymäkkää 'holista huolimatta. :)

      Poista
  2. Vaikka mulla on pintakuiva iho niin mä juurikin rakastan tuota kasvovettä, täällä se herättää suuria tunteita. Se on ollut jo vuosia oma rakkaustuote. Pitää ihon kirkkaana, mutta ei kuitenkaan kuivata. Puhdistusvoide on jännä, en oikeastaan kamalasti tykkää sen käytöstä, mutta siitä ei pääse mihinkään, että se tekee ihosta ihanan ja siksi siedän sitä ja käytän tietyin väliajoin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ehkä ihan yleisesti ottaen on tosi hankala huomata mitään vaikutuksia kasvoveden käytöllä. Tuoksu ja käyttökokemus (millainen sumu yms.) ovat niitä tekijöitä, joita osaan arvioida tuotteessa. Tuntumaa on hankala fiilistellä, kun heitän kasvovedestä kosteutetuille kasvoille aina nopeasti öljyn perään.

      Mulla on puhdistuvoiteen käytöstä vähän ristiriitaiset fiilikset: kiva käyttää tuollaista erikoistuotetta, joka selvästi tuntuu käytön jälkeen hyvältä iholla, mutta on se mustakin aika vaivalloinen.

      Poista
  3. Mä rakastan tuota Hauschkan Puhdistusvoidetta! <3 Kuuluu mun TOP10 luottotuotteisiin kaikista maailman luonnonkosmetiikan tuotteista, vaikka alkuun mulla oli sen suhteen suuret epäilykset :D Se on kuitenkin osoittautunut varmaksi pelastukseksi jokaikinen kerta, kun iho oikkuilee :) Muutenkin tykkään Hauschkan tuotteista tosi paljon. Huomaa varmaan blogistakin, kun pidin jopa Hauschka-teemaviikon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä musta tuntuu, että tuo Puhdistuvoide on ollut sellainen, joka on vienyt ihonkuntoa parempaan suuntaan. Kävin nyt taas Ihohoitola Lupauksessa ja se ihon tukkoisuus on juuri sitä puhdistautumista ja finnien väheneminen taas lupailee ihon toipumista.

      Poista
  4. Hauschkan kasvovesi (nimi voisi olla vähän persoonallisempi:D) tuntuu tosi kosteuttavalta ja hoitavalta iholla. Sitä tekisi mieli ostaa lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin sitä voisin käyttää ihan vakituisesti, mutta hinta on aika kova mun kukkarolle. Toisaalta, tulisi ehkä muistaa, että Hauscka on kuitenkin myös hoitolasarja ja tuotteet tuppaa maksamaan (vaikkei Hauschka todellakaan ole sieltä kalleimmasta päästä).

      Poista
  5. Tuo puhdistusvoide on ainut, jota löytyy kylppärin kaapista ja tykkään kovasti! En uskalla herkkään hipiääni sitä säännöllisesti käyttää, mutta satunnaisesti nautin sen tuomasta pehmeästä lopputuloksesta. (Kun kaikki vedellä huuhdeltavat tapaukset ovat iholleni rankaa matskua) Rakastan kuitenkin sen spesiaalia koostumusta ja käyttötapaa, koska siitä tulee se fiilis, että tekee jotain todella erikoista ja hoitavaa itselleen :) Mielikuvat kun ovat niin tärkeitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä noista mielikuvista! Kyllä se erilainen tapa levittää tuotetta tekee siitä heti erikoisemman, josta tulee sellainen olo, että nyt hoidan itseäni oikein huolella. Mutta joka päivä se on vähän turhan rasittavaa -vieläpä kaksi kertaa päivässä. :p Jatkan siitä huolimatta, vaikka vähän nyppii, kun iho on tykännyt tästä kuitenkin.

      Poista
  6. Tuo puhdistusvoide on yksi minunkin lemppareistani, mutta käytän sitä itsepäisesti kevyesti kuorien aamuputsarina ;) Kokeilin hoitaa ihoani kymmenisen vuotta sitten Hauschkan filosofian mukaan, tuloksena hylkäsin koko luonnonkosmetiikan muutamaksi vuodeksi :'D Hyvä osoitus siitä kuinka erilaisia meidän ihot onkaan.
    Oon muuten samaa mieltä tuosta hoitavasta tuoksusta - sopiva eteeristen öljyjen tuoksuyhdistelmä tekee mielikuvan tehokkaammasta tuotteesta (myös Suki on tästä hyvä esimerkki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kuinka sä Elina saatat? :D Itse olen tosi uskollisesti taputellut sitä aamut illat kasvoilleni ja iho on kyllä kiittänyt. Mulle kuorintana tekisi varmaan aika hallaa. :/

      Voi ei, aika huono alku luonnonkosmetiikan kanssa tuo eka kosketus Hausckan kanssa. Mihin sulla sitten kompastui? Oliko liian vaikeaa vai ärsyttikö, ettei illaksi saanut laittaa yövoidetta? Mutta tosiaan, meidän ihot ON niin erilaisia.

      Ja tosiaan, tuoksuilla on väliä ja mielikuvilla kans. On myös varmaan todennäköistä, että nuo eteeriset öljyt passaa mulle tosi hyvin, kun tykkään niiden tuoksusta. Kuulemma just nenälle sen tietää, mikä itselle on hyväksi. :)

      Poista
  7. Aika jännä juttu, että puhdistusainetta voi olla noinkin pienessä (50 ml) purtelossa. :D Mutta ehkä se saa sitten käyttämään säästeliäämmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä koostumus toki ihan erilainen johonkin puhdistusmaitoon verrattuna. Mutta pieneltä määrältä se silti tuntuu.

      Poista