perjantai 28. elokuuta 2015

Luonnollinen naamavärkin ehostaja: Barefaced Beauty

Kirjoitin aiemmassa postauksessani suhteestani meikkaamiseen ja kerroinkin siinä, miten pidin lukion jälkeen taukoa meikkaamisesta ja siirryin siskoni Bellen ansiosta mineraalimeikkeihin. Barefaced Beauty oli ensimmäinen kokeiluni ja ensimmäinen mineraalimeikki-hankintani. Olen ollut ostokseeni varsin tyytyväinen ja silloin ostettu purnukkani näyttää yhä täydeltä.


Purkin kansi sen sijaan on saanut käytössä osumaa, mutta ei se onneksi meikkiin mitenkään vaikuta. ^^' Ajattelin, että tässä tapauksessa kuvat saattavat puhua paremmin puolestaan, joten tässä tuoreita otoksia mun naamasta:


Vasemman puolimmainen on kasvoni aamulla ilman mitään kosmetiikka. Keskimmäinen on Barefaced Beautyn (sävy Promise) jälkeen ja minusta olennaisin kuva oikealla näyttää, miten meikki on pitänyt useamman tunnin käytön jälkeen.

Olen testaillut tässä välissä paria muuta mineraalimeikkiä, joten Barefaced on ollut pikkuruisella tauolla. Kuitenkin tänä aamuna sivellessäni tuota puuterimaista jauhetta iholleni, huomasin, että olin unohtanut miten paljon tykkäänkään tästä. Olin jotenkin ajatellut noita toisia käyttäessä, että onhan se Barefaced kiva, mutta kyllä näistä muista löytyy mahdollisesti jotain parempaa. Mutta hitsin vimpulat, tänään katsoin itseäni pariin kertaan peilistä päivän aikana ja totesin vaan itselleni, että tämä meikki todellakin on luonnollisen näköinen. Siitä huolimatta se peittää aika mukavasti mun ongelmaihoa, jotta kehtaan mennä maailmalle. Eli olo oli tämän kanssa nätti, muttei niin meikatun oloinen.


Sanomattakin varmaan selvää, että itse kattelen paljon mieluummin noita oikean puoleisen kuvan kasvoja. Onhan tuossa selkeä ero, mutta mielestäni en laittanut meikkiä paljon (olen laittanut enemmänkin) ja se oli tosi kevyen tuntuinen. Pienellä vaivalla ihan erilainen ilme.


Etenkin tällä puolella. Katsokaa nyt tuota korvan alla olevaa punottavaa finniarmeijaa. On tuosta väri tasoittunut ihan älyttömästi. Promise sävynä onkin tuntunut oikein sopivalta. Keltaiseen taittava väri on juuri omiaan oman punoitukseni kanssa, mutta iho ei näytä minusta mitenkään oudon väriseltä sitä laittaessa. Enemmänkin se näyttää siltä, miltä sen "pitäisi". Tosin katsoin juuri BFB:n taulukkoa, jossa Promise-sävyä kuvattiin "light -medium skin with neutral undertone". Neutral, ei esimerkiksi "warm golden undertones" kuten sävy Gracious, jota olen mielestäni joskus kokeillut, eikä se juuri iskenyt

Minulla löytyy myös tätä sävyssä Innocent, mutta se on jo tosi vaalea. Olen joskus sekoittanut sitä Promisen kanssa. Pitäisi taas kokeilla, mitä sillä saisi aikaan. Olisiko se sitten vieläkin lähempänä omaa ihon väriä? Tosin kun finneistä puhutaan, niin meikkivoide saa olla aavistukseen omaa väriä tummempi, jotta sen peittävyydestä olisi mitään hyötyä. Kun kokeilimme Bellen kanssa testereitä Promise ja Innocent oli mulle parhaimpia. Silloin Innocent (silloin, koska veikkaan, että kasvoni ovat niistä ajoista hieman päivittyneet) sulautui ihooni täydellisesti. Itse asiassa niin täydellisesti, ettei oikein osannut sanoa, että olin laittanut mitään naamaani (jolloin myös punainen naama paistoi läpi). Joten totesimme, että jos haluan, että meikki näyttää joltakin, niin Promisesta on minulle enemmän hyötyä.

Pysyvyydestä sanoisin, ettei hullumpi. Ihon puna alkaa jo useamman tunnin jälkeen (ihme) puskea vähän läpi, mutta lisättäköön, että laitoin vasta meikkikuvan ottamisen jälkeen poskipunaa, joka voi sekoittua punoituksen kanssa. Vaikkei näky ehkä ole aivan yhtä hehkeä kuten ensimmäisen minuutin aikana mineraalin laittamisesta, niin onhan se sentään paljon parempi kuin lähtötilanne. Ja se on minusta hyvin se.

Hinnallakaan tuotetta ei ole minun mielestäni pilattu. Huomasin, että ne peijakkaat ovat menneet tekemään uuden pakkausmallin, johon on tullut kaksi gramma lisää tavaraa, mutta hinta on ilmeisesti sama -vähän päälle 20 €. Omasta puolestani pidän hinta-laatu -suhdetta erittäin hyvänä, sillä tuote kestää käytössäni pienen ikuisuuden -puhumattakaan siitä, mitä kilpailijoiden merkit maksaa. Saa oikeasti nähdä, miten ahkerasti tätä täytyy käyttää, että se hupenee tyhjäksi asti. :D Mun meikkaustahdilla siinä menee varmasti jokunen tovi.


Mineraalimeikkipohjan puolet:

+ Nopea ja suht helppo laittaa
+ Melko peittävä, mutta tosi luonnollisen näköinen
+ Säilyy piiitkään (vrt. vertaa meikkivoiteiden päivämääriä)
+ Todella riittoisa
+ Ei tuki ihohuokosia ja antaa ihon hengittää
+ Pysyy kauniina iholla vielä useamman tunnin käytön jälkeen
+ Voi tehdä erittäin kevyen päivämeikin, mutta saa myös paksumman "pakkelin" haluttaessa esim. juhlameikkiä varten

- Ei kaikkein kätevin matkalle (vrt. kivipuuteri, jota ei tarvitse ripotella mihinkään, kuten purkin kanteen tai kämmenelle)
- Vaikea kuljettaa käsilaukussa meikin korjausta varten, tarvitsee kaveriksi kabukin (lue ylläolevat sulut)
- Kova hikoilu saa valumaan pois, ei kannata käyttää rankkojen liikuntasuoritusten aikana (mutta kannattaako mitään meikkiä?)

Vinkki!

Kun laitat mineraalimeikkivoidetta koko kasvoillesi, älä heti lisää sitä, vaikka se ei näytä iholta "miltään". Mineraalien täytyy antaa sulautua ensin ihoon, joten näet todellisen tuloksen vasta hetken päästä. Muuten meikkiä voi tulla helposti laitettua liikaa ja tuloksesta haluttua paksumpi.

5 kommenttia:

  1. Oi, mun piti kommentoida tätä jo tuoreeltaan mutta näemmä unohdin, sen siitä saa kun lukee blogeja työmatkat!

    Mutta täytyy sanoa, että mineraalimeikki tasoittaa ihoa kyllä tosi hyvin! Mun mielestä eri firmoilla on eri tavalla peittäviä mineraalipohjia ja jotkut voivat olla jopa sävykohtaisia, siis joku sävy peittää paremmin. Mäkin koin, että aavistuksen tummempi sävy peitti ja tasoitti paremmin ihoa silloin kun iho kriiseili oikein kunnolla. Ootko muuten koskaan testaillut sellaista vihertävää mineraalijauheprimeria, jonka pitäisi myös tasoittaa punoitusta? Multa sellainen löytyy mutta en sitten ihon kriisin aikaan sitä enää muistanut, olen kuitenkin sen ostanut vuosia ennen ihokriisiäni :D

    Mineraalipohjalle on kyllä aina paikkansa mun sydämessä vaikka bb-ja cc-voiteista tykkäänkin ^_^ Tykkään sen luonnollisuudesta ja hengittävyydestä. Saako kysyä, mitä muita mineraalipohjia olit kokeillut, tuleeko niistä erikseen postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei, kiva, että muistit palata asiaan! :)

      Oon samoilla linjoilla tuon sävy-asian kanssa. Tosiaan silloin aikaisemmin kokeilin myös Innocent-sävyä BFB:ltä niin se ei juuri tehnyt mitään. Mutta kummasti Promise hoitaa homman kotiin. :D Itse asiassa tänään testailin Lily Loloa ja sen Barely Puff tuntui huomattavasti peittävämmältä kuin aikaisemmin testaamani Blondie. Käytössä oli kyllä huonompi kabuki, joten sekin on tosin voinut vaikuttaa peittävyyteen (eli vielä täytyy tehdä tutkimusta).

      En ole testannut vihreää primeria. Jotenkin ajatus siitä, että pitää esimeikata ennen meikkaamista on vielä näin laiskalle tyypille vähän etäinen vaihtoehto. Ja jos kuitenkin päästään melko hyviin tuloksiin ilmankin, niin se olisi taas yksi lisäpurkki viemässä tilaa ja pursuavasta kaapistani. :D Mutta olisi sellaista toki hauska kokeilla ainakin ajatuksen tasolla. Ja vähän kurja, että olit ehtinyt unohtaa omasi! Toi on jotenkin niin tyypillistä, kun ostaa jotain "pahan päivän varalle", niin sitten sen oman hienon ajattelunsa on ehtinyt välissä kokonaan unohtaa.

      Kokemuksia muista mineraalipohjista on aika vähän, mutta ajattelin kartuttaa niitä lisää. :) Testaan mieluummin vähän pidempään ennen kuin sanon niistä mitään, mutta postauksia varmasti tulee tulevaisuudessa!

      Poista
    2. Tarkennan vielä, käytin sitä primeria kyllä silloin kun sen hankin, mutta jossain välissä jauhemaiset pohjat jäivät ja kun niistä uudelleen innostuin, en enää sitä muistanut :D Täytyy kyllä testailla nyt joku päivä, tosin muistikuvani mukaan sen pakkauksen kansi oli aikas epävakaa :P Jos joskus primerista innostut, niin niitähän löytyy monesti myös sample-kokoisinakin, ei tarvi heti ostaa isoa purkkia :) Ostin kesällä kokeiluun Lily Lolon mattapuuterin minikoossa ja hyvä niin, se ei tuntunut iholleni oikein passelilta :O

      Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia mineraalimeikkipostauksia :)!

      Poista
    3. Noin mä taisinkin asian ymmärtää. :) Mutta tavallaan, kun tuotetta olisi tarvinnut Eniten, niin just silloin sen unohtaa. :D Ja ai niin, todellakin, samplet. Ne on kyllä siitäkin käteviä, että jos tuotetta ei tuu käytettyä kovin usein, niin sillä samplellakin vetelee hetken aikaa ennen kuin se loppuu. Kiitos muistutuksesta!

      Don't hold your breath, saa nähdä milloin ne tulee, mutta kuitenkin varmasti tulevat (etenkin nyt, jos joku niitä erikseen odottaa). ;)

      Edit: Yritin etsiä kuvailemaasi primeria, mutta en löytänyt niiltä sampleja. Miltä merkiltä niitä saa?

      Poista
    4. Voi ei, muistelin kai liikoja :O Yritin jo eilen käydä katsomassa tarjontaa ja löysin vihreän primerin sample-koossa vain yhdeltä jenkkimerkiltä, mutta en löydä sitä enää tänään :( Aikoinaan käytin Everyday Mineralsia, jolta se primeri/korjausväri onkin, mutta heilläkään ei enää niitä ole sample-koossa. Olisikohan syynä se, että moni ostikin vain niitä sampleja, koska joissakin tuotteissa kuluttajalle järkevämpi annoskoko on se sample, mutta se ei ole yritykselle kannattava myyntikoko? :D Lily Lolon peiteväriä sekä korjausväriä on rasiassa 4 g, kun itse mineraalipohjaa on 10 g. Eli n. puolet pienempi formaatti.

      Poista