tiistai 20. lokakuuta 2015

Saalis

Kirjoittanut Mulan.

No niin, on aika valottaa myös teille lukijoille, millaisia ostoksia sitä tuli tehtyä viikonloppuna I love me -messuilla.


Ensinnäkin minulla oli tällainen tårta på tårta -systeemi. :'D Eli kassia kassin sisään, mutta niin ne tavarat parhaiten kulki mukana. Ihania kasseja, nämä niin jää käyttöön.




Okei, myönnetään, että Laveran kassi on vähän imakka, mutta toinen puoli on jo paremman näköinen, siinä ei keikunnut mitään naista. Pinkki väri on mulle mieleinen. Tää on tosi hyvä ostoskassi kauppaan koonsa puolesta ja lisäksi keskellä reunoja on nepparikiinnitys!







Näitä en sentään säästä, mutta antavat osviittaa siitä, missä tuli käytyä.


Tässä koko röykkiö yhdessä.


Haut-Segalan öljyt olivat halpoja: Kehäkukkaöljy maksoi 5 euroa ja Manteliöljy 8 e. Manteliöljylle minulle onkin ihan oma käyttötarkoitus jo tiedossa. :) Appelsiini-kukkaisvesi irtosi sekin vitosella ja pullo 250 millinen -jes, se ei ihan heti lopu, vaikka mä olenkin tällainen kasvo- ja kukkaisvesiläträäjä! ^^ Öljyjä en ole merkiltä ennen kokeillut, mutta kolme kukkaisvettä löytyy jo ennestään, niistä olen kokeillut Laventelia ja Ruusua, molemmista tykkään, joten en uskonut, että nää on voinut tyriä jotenkin Appelsiiniakaan. ;)

Lisäksi Naked Lipsin minttuhuulirasva irtosi eurolla, kyllä se on mulle kokeilemisen arvoinen hinta. ;) Tältä merkiltä minulla on pari muuta tapausta, olen niistä kokeillut sävyttävää huulirasvaa. En sen perusteella odota kosteutustehoilta ihmeitä, mutta tykkään mintusta, joten annoin tälle mahkun.


Natural Goods Companylta irtosi mukaan myös Madaraa superhalvoilla hinnoilla. Muutamia tuotteita myytiin erikoishinnoin. Maksoin puhdistusmaidosta 5 euroa ja rakastamani Pihlajavoide maksoi 3 euroa! Vaikka puttelissa lukeekin tester, se on korkkaamaton, varmistin tämän vielä myyjältä. Olen käyttänyt Madaran Puhdistusvaahtoa, kiva päästä kokeilemaan nyt tätä maitoa.


Kävin ottamassa pikameikin Laveran kojulla ja kävin sitten myöhemmin "kiitollisuuden velassa" ostamassa huulikiillon (jep, kyllä niitä syitä shoppailulle aina löytyy ;). Luin parista blogista kehuja tästä, niin tahdoin kokeilla. Minulla ei ole ollut ennen Laveran huulimeikkiä (eikä oikeastaan ennen tätä kevättä minkään muunkaan merkin, jos nyt rehellisiä ollaan). Innolla odotan, että pääsen käyttämään tätä. Sävy tässä on Delicious Peach, vaikkei se nimensä mukaisesti oranssiin taitakaan.


Sori heikkolaatuisimmista kuvista, kiireellä tuli otettua, jotta tämän postauksen tekeminen ei venyisi tolkuttomasti. Parempi kuitenkin vähän huonompi kuva kuin ei kuvaa ollenkaan?

Ida365 -blogin Ida oli tosiaan myymässä Everyday Mineralseja ja auttoi valitsemaan minulle oikeanlaista pohjaa. Päädyin hänen avustuksellaan Jojoba Base Golden Beigeen - ja sitä sävyä oli sopivasti enää yksi jäljellä! Ida tosin kertoi, että jos se olisi ollut loppunut, se olisi lähetetty minulle myöhemmin messujen jälkeen postiin postikuluitta ja olisin maksanut siitä messuhinnan. Eli sinänsä ei asian suhteen olisi ollut suuri hätä. :) Tosi hyvä systeemi, siitä pisteet.

Ostin myös Jojoba Color Correctorin Mintin, punaisuutta ja ihon virheitä tasoittavan peiteaineen. Tällaista en ole ennen käyttänytkään jauhemuodossa. Mielenkiintoista nähdä, mitä tykkään EDM:n meikkipohjasta - saako nykyinen lempparini Barefaced Beauty haastajan?

Hurraw! -huulirasvat on meidän kaikkien kolmen suosikkeja -ja meidän lisäksi jopa mummi tykkää! :) Hänelle ostikin suklaan ja äidille eli Pocikselle taas kirsikan (hyvää joulua, äiti, muuta et saa ;). Earl Grey päätyi minulle. Jotenkin tuollainen mausteinen houkutteli näin syksyä vasten. Yllätyin itsekin valinnastani, mutta siellä testereitä haistellessa se vain iski muhun ja eipä tarvinnut jäädä miettimään, minkä sitä raaskisi ottaa. :D


Belle onkin mehustellut täällä blogissa Zaoa. Toisin sanottuna hän on osaksi syypää siihen, että minulla on tilillä nyt 55 euroa vähemmän. Toisaalta no regrats (kyllä, regrats, yhdessä leffassa jollakin jampalla oli sellainen tatuointi rintakehässä, ihan paras).

Rakastan tämän merkin täytepakkauksia ja bambun käyttöä. Vielä tulee toivoa, että meikit on hyviä, niin voi sanoa hyvillä mielin, että money well spend. :D

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä on bastards who took all my money tuotteet, joihin törsäsin rahallisesti eniten. Mirazin piste... Se oli paha.


Sieltä osti totta kai Zuiita. ^__^ Ihana, että uusista sävyistä löytyi mulle sopiva meikkivoide. Näistä kavereista kerron myöhemmin varmasti lisää. :)

Siinäpä tuli koluttua suurin osa tuotteista. Kaikista tuotteista en saanut edes kuvankaltaisia kuvia, joten ne nyt jäi ja joistakin haluan mainita erikseen toisessa postauksessa. To be continued.

9 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä! Mä en edes huomannut, että Madaraa sai noin halvalla. Olisin varmaan ostanut ainakin tuon pihlajavoiteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis noi Madarat oli sellaisia, että ne meni tosi nopeasti käsistä. Pakkausten kunto ei esim. puhdistusmaidossa ollut ihan priimaa (siis jotain ihan pientä tummaa tahraa purkissa, tuskin edes huomasi) ja tosiaan, Pihlaja oli tarkoitettu alunperin testeriksi. Ja ton minkä löysin oli viimeinen ja löytyi just jostakin seka-alekorista! :D Joten ei ihme, jos et huomannut.

      Panin just tänään merkille, että mun kädet alkaa kuivua kylmyydestä, niin korkkasin heti Pihliksen niitä varten. Eiköhän tilanne kohta helpotu. ^^

      Poista
  2. Pihlajavoide on varsinkin talvella ihan ykkönen, sanoo Wanha Rouwa. Monikäyttöinen tuote lempeällä tuoksulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Wanhalla Rouwalla tarkoittanet itseäsi, äiti?

      Poista
  3. Ihana messusaalis :) Mäkin ostin ton Haut-Ségalan appelsiininkukkaveden, saas nähdä kuinka toimii :P Mä olin vähän tylsä ja ekologinen ja tungin kaikki ostokset mun kangaskassiin. Kiva kuitenkin, että noinkin hienoja ostoskasseja ja pusseja teetetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti toi appelsiini toimii sulla. Onneksi viisi euroa ei ole kamala menetys, jos kemiat ei natsaakaan. :) Itse olen tämän merkin toisista vesistä tykännyt, sen puoleen voin suositella.

      Mä mietin kovasti, että ottaisinko kasseja sieltä messuilta. Ostoksieni määrästä johtuen olen tyytyväinen, että otin, olis tehny tiukkaa laittaa niitä normaalin kokoisiin kangaskasseihin! :'D Onneksi olivat tollaiset, joita voi helposti uusiokäyttää ja Laverankin kassi oli tehty kierrätetystä materiaalista. Yhden pienen muovipussin sain, mutta sekin tuli, kun myyjä poikkeuksellisesti ei kysynyt, tarvinko pussia. Ehkä ensi vuonna voisin ottaa ton Laveran kassin suoraan messuille. ;)

      Poista
  4. Mahtavia ostoksia! Mä olin messuilla lähinnä stressaantunut väenpaljoudesta, naismäärästä, tungoksesta ja siitä, että olin siellä melkein koko päivän plus sinne ja takaisin ;D Joo ja kuumakin tuli. Ens vuonna suunnittelen KAIKEN paremmin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoa, että kyllä siellä lauantaina riitti ihan kivasti populaa! Ei ihme, jos siitä stressaantu. Ehditkö kuitenkin tehdä hyviä ostoksia? Mä olen yllättynyt, miten poikkeuksellisen jäjestelmällinen olin messujen suhteen. Mun tapauksessa se siis tarkoitti sitä, että katsoin jo etukäteen, millä pistellä haluan käydä ja kirjoitin ne itselleni ylös. Tiedän, olen melkoinen organisoija.

      Poista
    2. Riitti, ihan älyttömästi! En ostanut mitään.. Tiedän, mitä ihmettä?! Olin tällä kertaa supersäästäväinen ja päätin sijoittaa rahani messujen jälkeen talvitakkiin, ulkohousuihin ja talvikenkiin ;D Oon päättänyt kuluttaa mahdollisimman paljon tuotteita ensi messuja varten, että on "pakko" ostaa sieltä jotain ;)

      Tuohan on todella hyvä keino. Organisointi selkeästi kannattaa!

      Poista