perjantai 2. lokakuuta 2015

Pikainen silmämeikkitesti

Oli pakko ihan vaan äkkiä testata. (Eli ei ehkä maailman huolellisin lopputulos.) Zao herätti mielenkiintoni aiemmin ja päätin kasvattaa ko. merkin luomivärikokoelmani yhdestä kappaleesta kahteen. (Juu, hurja määrä.)


Mitään kovin huolellista meikkiä ei tullut tehtyä, mutta toisaalta tällaisissa vaaleissa sävyissä se ei minusta ole niin justiinsa. Paljon saa anteeksi. (Varsinkin kun en ollut menossa minnekään, heh.)

Näistä kahdesta luomiväristä violetti on voidemainen ja valkoinen puolestaan jauhemainen. Levitin violettia alle ja lisäsin valkoista päälle, mutta totesin, että jotenkin se violetti ei vain minun luomellani tullut kunnolla näkyviin, joten lisäsin Zuiin Spirit-paletista violettia vielä päälle. Tässä meikissä siis sekoittuu kaksi eri violettia enkä osaa sanoa, kumpi tässä nyt sitten tekee enemmän. 


En ole vielä aivan varma, mitä mieltä olen tuosta voidemaisesta kappaleesta. Valkoisesta saa paljon helpommin väriä irti ja se on kyllä näistä kahdesta selvä lempparini. Mutta pitää ehkä testailla vähän erilaisten pohjustusten kanssa. Luomimeikin pohjustaminen on muutenkin minulle vähän hankala juttu, en oikein tiedä, mikä olisi ideaali ratkaisu...

Taitaa muuten se vanha kunnon vastavärisääntö vaan päteä. Huomaan viihtyväni parhaiten nimenomaan violetin sävyisissä meikeissä, ruskean lisäksi. Vihreän silmän kanssa vihreä luomimeikki tuntuu helposti jotenkin liialta. Sinistä taas ei ole tullut itse asiassa oikein edes kokeiltua.

Kuvien ripsari on Zuiin Volume mascaraa. Se on ollut vähän jännä. Alkuun tuntui, että onpa aika herkkää leviämään, ja niin se on makoillut hyllyssä, mutta nyt kun olen pari kertaa testaillut, se onkin yllättäen pysynyt ihan mukavasti. Eli pakko antaa vielä mahdollisuus. Jälki on ainakin ihan nättiä.

Tällä hetkellä minulla on kolme eri luonnonkosmetiikan ripsaria käytössä, yksi niistä ihan upouusi. Voi olla, että siitä uusimmasta on tulossa lemppari, mutta toisaalta miksi tyytyä yhteen, kun kerralla voi käyttää pariakin ripsaria? Ehkä jos olen oikein reipas ja innostun, voisin tehdä joku päivä jonkinlaisen ripsivärivertailun. Mutta ei ehkä kannata pidätellä hengitystä.

4 kommenttia:

  1. Olen itsekin katsellut Zaon voidemaisia luomivärejä sillä silmällä, mutta en ole vielä ostanut. Omistan kultaisen ja sinisen Zaon luomivärin ja olen todella tykännyt niiden pigmentistä sekä pysyvyydestä. Pohjustajana olen käyttänyt Goshin luomiväripuikkoa tai Elf:in voidemaisia luomivärejä. Elf:in luomivärinpohjustajakin on ihan hyvä ja saanut Skin deep databaselta hyvät arvosanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kyllä kans löytää itselleni se oikea pohjustaja. Välillä tuntuu, että parhaiten (mutta ei siis täydellisesti) pysyy vaan kun on meikkipohjaa vähän alla ja siinä kaikki, ei mitään puutereitakaan. Mutta voi kun löytyiskin joku, joka pitää meikin paikallaan koko päivän. Pitää kokeilla vaikka tuota Elf:iä ehkä joskus, ei ole ollenkaan tuttu.

      Poista
  2. Zuiin ripsari on ihana! Massa on aika kuivaa, mutta ei varise tai suttaa lainkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se varisee jonkin verran, mutta muuten on ihan hyvä. Nyt tosin löytyi luonnonkosmetiikasta ehkä sitä ja lemppariani Kjaer Weisiakin parempi ripsari. Siitä tulee pian juttua!

      Poista